”Oppiminen ei ole enää valmistautumista elämään, vaan teknologian tukema elämänasenne. Tapa elää merkityksellisempää elämää ja pyrkimys olla intensiivisemmin läsnä omassa ainutlaatuisessa elämässä.”

Teksti: Esko Kilpi ja Pekka Peura
(Päivitetty 2.6.2019)

Älykkäämmät työkalut tekevät ihmisistä älykkäämpiä

On virheellistä ajatella, että ihmisen kyvykkyys heikkenisi työkalujen kyvykkyyden kehittyessä. Kysymys ei ole nollasummapelistä. Todellisuudessa ihmisten kyky toimia paranee uusien kehittyneempien työkalujen myötä.

Ihminen lajina, muiden lajien joukossa, on kahdessa suhteessa erilainen kuin muut. Kykymme yhteistyöhön ja työkalujen tekemiseen on kehittyneempi kuin muilla lajeilla. Emme siten ole mitenkään uudessa tilanteessa kun puhumme digitalisaation ja uusien teknologioiden luomista uusista mahdollisuuksista. Ihminen on aina tehnyt itselleen työkaluja, joilla hän pystyy suoriutumaan yhä monimutkaisemmista tehtävistä ja ratkaisemaan yhä monimutkaisempia ongelmia. Teknologisen ongelmanratkaisukyvyn nopea kehittyminen luo mahdollisuuksia, jotka meidän tulisi tunnistaa. Älykkyyden lisäys johtuu siis kyvystä hyödyntää yhä älykkäämpiä työkaluja omassa toimijuudessa.

Tämä nostaa samalla pinnalle mielenkiintoisen kysymyksen älykkyyden määritelmästä. Onko älykkyyttä vain se, että osaa ajatella älykkäästi, vai voisiko älykkyyttä olla myös se, että osaa toimia älykkäästi? Voidaanko ajatella älykkääksi ihmiseksi henkilöä, joka ei itse muista tai osaa, mutta joka osaa jakaa tilanteen kognitiiviset vaateet sosiaalisesti ja teknologisesti?

Meidän tulee tarkastella perinteisesti ymmärretyn älykkyyden lisäksi älykästä toimijuutta. Onko ihminen älykäs toimija, jos hänen henkilökohtainen älylaitteensa kävisi kaikki koulut, kurssit ja kokeet läpi sekä valmistuisi ihmisen itsensä sijaan insinööriksi, biologiksi, sosiologiksi tai psykologiksi? Valmistumisen jälkeen älylaite opettaisi ihmistä aina tilanteen ja tarpeen mukaan, kun ihminen tarvitsee kyseisiä tietoja ja taitoja. Onko ihminen älykäs toimija, jos hän osaa taitavasti hyödyntää teknologian mahdollistamaa opettajuutta, selviytyen sen avulla vaikeista ja monimutkaisista tehtävistä ja ongelmanratkaisutilanteista?

Työkalujen, työn ja oppimisen demokratisoituminen

Useat työkalut, jotka aikaisemmin maksoivat miljoonia euroja, maksavat enää vain tuhansia euroja tai jopa vain satasia. Työkalujen halpeneminen luo mahdollisuuden uudenlaiseen ohjautuvuuteen, aikakauteen, jossa ihminen itse tai yhdessä parin muun kanssa, pystyy käytännössä tekemään sen, mikä aikaisemmin vaati suuren yrityksen. Keskeinen rajoittava tekijä ei ole enää kallis pääoma, jolla kustannetaan työvälineet, vaan kykymme kohtaamisiin, vuorovaikutukseen, olla luovia yhdessä, sekä rakentaa ja hyödyntää uusia älykkäitä työkaluja.

Uuden oppimisen ja työtehtävistä selviämisen haaste ei enää rajoitu yksilön kykyyn oppia perinteisessä mielessä, vaan myös kykyyn kompensoida yksittäisen ihmisen kognitiivista vajavaisuutta teknologisesti. Jos henkinen tai rahallinen pääoma ei enää ratkaisevasti rajoita kykyä tehdä työtä, ihmisille avautuu aivan uusia mahdollisuuksia merkitykselliseen tekemiseen.

Koska työn arvo määräytyy asiakkaiden kautta ja asiakkaiden kanssa, työn hakeminen voi muuttua työnantajan etsimisen sijaan asiakkuuksien luomiseksi. Tästä syystä oppimisen lisäksi myös työ pitäisi jatkossa ymmärtää toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutuksena.

Haasteita työn ja oppimisen demokratisoitumisessa

Jälkiteollisessa, post-fossiilisessa, maailmassa, työn muutos suuntautuu työn hakemisesta asiakkaan hakemiseksi, eli työn hakemisesta työn luomiseksi. Työn lähtökohta ei silloin ole yrityksen tuote- tai palveluprosessi, vaan tilannekohtainen ongelman kuvaus, ongelman ratkaisuprosessi asiakkaan kanssa.

Elämme kuitenkin yhteiskunnan tasolla yhä edelleen lineaarisessa ajattelussa, putkissa. Samalla tavalla kuin oppiminen on ollut lineaarinen putki, niin myös työ on ollut putki. Jos ihminen ei päässyt opiskelu- tai työputkeen, hänellä ei ollut juurikaan mahdollisuuksia menestyä elämässä. Kyseinen murenemassa oleva systeemi on traagisesti jättänyt valtavan määrän ihmisiä ulkopuolelle. Putkien ulkopuolelle jäämisestä, tai joutumisesta, esimerkkinä on edelleen tapahtuva nuorten ja aikuisten syrjäytyminen.

Kollektiivista ajatteluamme leimaa muuttumattomuuden asenne (fixed mindset) kasvun asenteen (growth mindset) sijaan. Ajattelemme, että kun ihminen on kerran jättänyt koulun tai oppimisputkensa kesken, niin se oli sitten siinä loppuelämäksi. Kun en opiskellut nuorena, niin en voi sitä tehdä enää koskaan myöhemmin. Se on liian vaikeaa ja liian kallista. Oppiminen ei kuitenkaan ole enää valmistautumista elämään, vaan teknologian tukema elämänasenne. Tapa elää merkityksellisempää elämää ja pyrkimys olla intensiivisemmin läsnä omassa ainutlaatuisessa elämässä, kuten kirjoitimme aikaisemmin.

Työn ja oppimisen demokratisoituminen ei edelleenkään tarkoita sitä, että elämä ja mahdollisuudet olisivat kaikille samat. Työelämässä ja koulujärjestelmässämme on edelleen paljon tekijöitä, jotka jättävät ihmisiä ulkopuolelle. Eriarvoistumisen lähteitä on edelleen olemassa ja meidän on tehtävä jatkuvasti työtä niiden tunnistamiseksi ja poistamiseksi.

Tärkeintä on kuitenkin pitää mielessä että elämme valtavaa mahdollisuuksien demokratisoitumisen vallankumousta. Paradoksaalisesti teknologia luo meille mahdollisuuden ihmisyyden renessanssiin.

LUE Esko Kilpi ja Pekka Peura trilogia – Osa 1: Työ = oppiminen

LUE Esko Kilpi ja Pekka Peura trilogia – Osa 2: Digitaalinen opettajuus