Esko Kilpi ja Pekka Peura trilogia – Osa 2: Digitaalinen opettajuus

”Itseohjautuvuuden aikakauden oppimiskykyä määrittää taito löytää ja hakeutua vuorovaikutukseen sellaisen maailman ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka a) pystyvät opettamaan jotain itselle merkityksellistä tai sillä hetkellä tarpeellista asiaa, sekä jotka b) ovat kiinnostuneita samasta asiasta kyseisellä hetkellä.”

Teksti: Esko Kilpi ja Pekka Peura

Jokainen tarvitsee opettajaa

Jokainen tarvitsee toista ihmistä oppiakseen, sillä oppiminen tapahtuu ihmisten välisten vuorovaikutusten kautta.

Tämän lisäksi oppijuutta ja opettajuutta ei voida erottaa toisistaan, vaan jokainen meistä on oppija ja jokainen meistä on opettaja tilanteesta ja näkökulmasta riippuen. Keskiössä on ymmärrys vuorovaikutussuhteiden dynamiikasta ja miten nämä vuorovaikutussuhteet luodaan.

Digitaalinen opettajuus

Tämän päivän työkaluilla vuorovaikutussuhteet voidaan helposti luoda fyysisen vuorovaikutussuhteen lisäksi digitaalisesti. Digitaalisuus myös laajentaa ja monipuolistaa mahdollisuuksia. Se tuo reaaliaikaisesti tapahtuvan vuorovaikutuksen rinnalle “on demand” -tyyppisen tarjonnan, jolloin toisiaan tarvitsevien ihmisten vuorovaikutus tapahtuu tarpeen mukaan juuri sillä hetkellä, kun tarve ja kiinnostus oppimiselle on voimakkaimmillaan. Digitaalinen vuorovaikutus on lisäksi fyysistä vuorovaikutusta skaalautuvampi, mikä mahdollistaa opettajuuden riittävyyden kaikille ja edullisesti. Tämä johtaa valtavaan oppimisen demokratisoitumiseen kaikkialla maailmassa.

Opettajan läsnäolo oppimistilanteissa on kriittisen tärkeää jokaiselle ihmisille. Monelle aikuiselle ja taitavalle oppijalle digitaalisen opettajuuden läsnäolo on kuitenkin riittävää. On silti muistettava, että erityisesti ihmisen kasvuvaiheessa opettajan jatkuva fyysinen läsnäolo on oleellista, koska lapset ja nuoret tarvitsevat turvallisen sekä rajoja ja haasteita asettavan aikuisen vierelleen. Lisäksi kohtaamisen merkitys sekä tarve tulla kuulluksi, nähdyksi ja ymmärretyksi henkisen kasvuvaiheen aikana on huomioitava opetusta järjestettäessä.

Valitettavasti menneiden aikakausien koulujärjestelmät ovat tuottaneet suuren joukon aikuisia, joilla kyky oppia uutta, elämänhallintakyky sekä itsesäätelykyky ovat kasvaneet vajavaisiksi. He ovat lasten tavoin vasta elinikäisen oppimisen ensimmäisillä portailla ja tarvitsevat vahvasti opettajan säännöllistä fyysistä läsnäoloa ja opastusta digitaalisen opettajuuden rinnalle.

Digitaalinen oppiminen

Oppimisen perustana on avoin ja utelias lähestymistapa elämään. Ihminen ei kuitenkaan opi yksin; irrallaan toisista ihmisistä, yhteisöstä, sekä tiedon ja taidon kulttuuriperinnöstä. Oppiminen on kokemuksellista ja se tapahtuu aina vuorovaikutuksessa sekä omiin kokemuksiin että toisiin ihmisiin. Mahdollisuus oppimiseen riippuu omasta suhtautumisesta; onko se avointa vai sulkeutunutta. Esitämmekö kysymyksiä vai lähestymmekö uutta valmiiden vastausten kanssa.

Nykypäivänä digitaalisia kohtaamisia on huomattavasti kasvokkaista kohtaamista enemmän, jolloin oppimista on mahdollista tapahtua ja monin paikoin myöskin tapahtuu digitaalisen opettajuuden kautta enemmän kuin fyysisissä tapaamisissa.

Digitaalisen oppimisen mahdollistajina ovat kaikki ne digitaaliset kohtaamiset, jotka pitävät sisällään nykyisen osaamisen rikastumisen, kehittymisen tai uudelleen suuntaamisen.

Miten löydän minulle merkityksellisen opettajuuden ja yhteisön?

Itseohjautuvuuden aikakauden oppimiskykyä määrittää taito löytää ja hakeutua vuorovaikutukseen sellaisen maailman ja sellaisten ihmisten kanssa, jotka a) pystyvät opettamaan jotain itselle merkityksellistä tai sillä hetkellä tarpeellista asiaa, sekä jotka b) ovat kiinnostuneita samasta asiasta kyseisellä hetkellä.

Esimerkkinä, jos kaksi eri tahoilla työskentelevää tai toimivaa ihmistä ovat kiinnostuneet keskenään saman asian oppimisesta, heidän välinen yhteys luo asian oppimiselle paljon vahvemman siteen, kuin jos he yrittäisivät oppia samaa asiaa erillään ja tiedostamatta toisiaan. Ilmiö on sama kuin jos kaverit tukevat ja täydentävät toinen toisiaan jumpassa tai laihduttamisessa.

Sosiaalinen side jonkin asian tekemiseen tai oppimiseen lisää sitoutuneisuutta, sekä asian tekemisen ja oppimisen todennäköisyyttä.

Taitava itseohjautuvan aikakauden ihminen pyrkii hakeutumaan kohti niitä, jotka ovat vähän häntä edellä ja jotka osaavat sanoittaa ja selventää asioita, joita hän itse ei vielä omatoimisesti osaa ottaa toiminnassaan huomioon. Hän pyrkii kohti ihmisiä, jotka pystyvät näyttämään hänelle kasvun polun, jota hän itse ei vielä näe. Jossain tapauksissa nämä ihmiset löytyvät läheisistä koulurakennuksista tittelillä opettaja, mutta yhä useammin nämä ihmiset löytyvät YouTubesta, sosiaalisesta mediasta, kaupallisilta valmennuskursseilta tai kansainvälisten yliopistojen avoimilta verkkokursseilta.

Meillä on vielä, ainakin hetkellisesti, sisäänrakennettu ajatusvirhe kuvitellessamme, että oppiminen on oikeampaa, aidompaa ja myös korkeatasoisempaa virallisessa koulujärjestelmässä, kuin sen ulkopuolella tapahtuvassa ei-institutionaalisessa oppimisessa. Tämä ajatusvirhe tulee katoamaan oman sukupolvemme aikana.

Tukeeko koulu oppimista enää tulevaisuudessa?

Oppiminen tapahtuu tehokkaasti osaavampien ihmisten seurassa ja sellaisten ihmisten ympäröimänä, jotka ovat kiinnostuneet ja motivoituneet oppimaan samoja asioita. Tähän nojaten koulu tukee oppimista, jos se pystyy ketterästi yhdistämään oppilaita ja opettajia sekä luomaan rikastavia vuorovaikutussuhteita heidän välilleen.

Koulun hyvyyttä voidaankin arvioida kahden tavoitteen kautta: ensimmäiseksi kuinka ketterästi koulu tunnistaa ja yhdistää ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneita samasta asiasta. Toiseksi kuinka tämä yhteiset tavoitteet omaava oppilasryhmä ketterästi yhdistetään fyysiseen ja digitaaliseen opettajuuteen. Oleellista tässä on ketteryys, koska tilannekohtainen toisiaan tarvitsevuus saattaa olla hyvin lyhytkestoista.

Lähtökohtaisesti nykyinen koulujärjestelmä on nerokkaasti luotu systeemi, koska koulussa on aina läsnä jonkin tietyn aiheen asiantuntija. Tämä asiantuntija on palkattu kouluun kokopäiväisesti toimimaan tietyn substanssin opettajana. Kuitenkin kullakin oppilaalla pitäisi olla rajaton pääsy vuorovaikutukseen itselleen tilannekohtaisesti tärkeän opettajuuden tai opettajan kanssa.

Valitettavasti koulu ei kuitenkaan nykyään hyödynnä omaa potentiaaliaan, sillä oppilaiden virtaus koulurakennuksen sisällä ei ole järjestetty todellisten tarpeiden, vaan kuviteltujen tarpeiden mukaan.

Koulu järjestää ennalta määrätyn tarjooman oppilailleen tutustumatta oppilaisiin ja selvittämättä henkilökohtaisia osaamis- tai oppimistavoitteita. Koulujärjestelmän kohtaamattomuusongelma ja muutosjäykkyys eivät kuitenkaan estä eivätkä hidasta oppimisen demokratisoitumista, sillä koulujärjestelmämme ulkopuoliset toimijat tuovat tiedon kaikkien saataville ja luovat helpompia ja ketterämpiä käytänteitä yhdistää oppijoita toisiinsa ja opettajuuteen.

LUE Esko Kilpi ja Pekka Peura trilogia – Osa 1: Työ = oppiminen

LUE Esko Kilpi ja Pekka Peura trilogia – Osa 3: Oppimisen demokratisoituminen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.