Loimaan lukio

Uutta opetusmenetelmää kokeiltiin myös Loimaan lukiossa.

23.9.2012

Terhi Raittila, Loimaan lukio, MAA1-kurssi

Koulumme toinen opettaja veti MAA1 kurssit osittain tällä tavalla ja päällimmäisenä kommenttina oli, että ”koskaan ei ole laskettu näin paljon ja näin innokkaasti”.

25.5.2012

Terhi Raittila, Loimaan lukio, MAA11-kurssi

Kokeilin opiskelijalähtöistä oppimista MAA11-kurssilla. En pakottanut pienryhmiin, joten pienryhmiä ei syntynyt itsestään. Opiskelijat työskentelivät pääasiassa pareittain, opiskelivat aiheen kirjasta ja tekivät tehtäviä. Minä neuvoin, opastin ja yritin kiinnittää huomiota keskeisiin asioihin mm. kyselemällä, kun huomasin ongelmia.

Kurssilla edettiin omaa tahtia tehtäviä tehden. Oman osaamisen kontrollointi ennen koetta jäi selvästi mietityttämään sekä opiskelijoita, että itseäni. Ehdotus kertaustunneista ennen koetta on ihan hyvä.

Tämä kurssi sopi hyvin toteutettavaksi opiskelijalähtöisesti, koska kyseessä syventävä kurssi ja tavoitteet ovat erilaisia. Lisämateriaalikin olisi ollut osalle tarpeen, mutta tämä olisi pitänyt sopia etukäteen, koska nyt nopeasti työskennelleet kokivat ”vapaa-ajan” kurssin lopussa saavutetuksi eduksi, josta ei haluta luopua :).

Itse aion jatkossa tehdä kurssin tueksi Moodle tms. sivun, jossa on tukimateriaalia ja välikokeita/testejä (vaikkapa sähköisesti palautettavia), joita voi tehdä ja joista saa palautteen kurssin aikana. Tehtäviä oli 64 kpl joista suurin osa teki yli 85%.

Kiitos kovasti uusista ideoista opetuksessa!

Terhi kysyi myös opiskelijoiden kommentteja kurssin jälkeen:

  • ”Pidin paljon kurssin ideasta ja erityisesti siitä, että omasta tehdystä työstä saa kongreettisesti jotakin hyötyä kokeessa. Huonoa on se, että itsenäisesti opiskelemalla ei välttämättä ymmärrä täysin kaikkea.”
  • ”Opiskelu oli erilaista, joka oli hyvä asia. Huonoa oli ehkä se, että jos ehti tehdä kaikki tehtävät ei ollut tekemistä. Minulle näin ei käynyt.”
  • ”Hyvää oli, että sai opiskella omaan tahtiinsa.”
  • ”Tykkäsin opiskella tällä tavalla sillä tuli luettua enemmän kirjaakin.”
  • ”Hyvä ilmapiiri, kaikki saivat edetä omaa tahtiaan, huonoa ei mielestäni ollut mikään.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.