Kohtaamattomuus on koulujärjestelmämme pahin puute

”Keskinkertainen opettaja kertoo.
Hyvä opettaja selittää.
Erinomainen opettaja havainnollistaa.
Loistava opettaja inspiroi.”
-William Arthur Ward

Teksti: Pekka Peura

Inspiraatio – inspire – in spirit – henki sisällä

Riippumatta siitä mitä sanat henki ja sielu kenellekin merkitsevät, jokaisen ihmisen sisällä on jotain, joka tarvitsee hellyyttä, huomiota ja hoivaa. Ihmisen tulee tuntea itsensä nähdyksi, kohdatuksi ja ymmärretyksi. Epävarmuuden hetkillä hänen tulee kokea olonsa ja ympäristönsä turvalliseksi.

Jos ajatellaan ihmistä sekä fyysisenä että henkisenä olentona, velvollisuutemme on vaikuttaa positiivisesti lasten ja nuorten henkiseen kasvuun, jota tuetaan fyysistä hyvinvointia kehittämällä. Vanhemmilla on korvaamaton rooli tässä heti lapsen syntymästä alkaen. Hyvinvointiyhteiskuntamme kivijalkaan lisäksi kuuluu, että heitä ei jätetä yksin. Avuksi tulevat muun muassa lastentarhanopettajat, luokanopettajat ja aineenopettajat, kukin vuorollaan.

Yhteiskuntajärjestelmämme pyrkii luomaa parhaat mahdolliset edellytykset niin vanhemmille kuin opettajille tähän kasvatus- ja opetustyöhön riippumatta siitä, mihin maantieteelliseen sijaintiin tai sosioekonomiseen asemaan lapsi syntyy. Maailman mittakaavassa meidän järjestelmämme on jo nyt erinomainen, mutta järjestelmän sisällä elävänä ei voi olla havaitsematta, että meillä on silti lukuisia ongelmia. Ne eivät ole suuruudeltaan sotaan tai nälänhätään verrattavia, mutta yksittäisen ihmisen kokemusmaailmassa ne voivat silti tuntua järisyttävän suurilta, yhteiskunnasta vieraannuttavilta ja jopa hengenvaarallisilta.

Mitä siis voimme tehdä nyt, jotta jokainen lapsistamme saisi tulevaisuudessa turvallisen ja henkeä ravitsevan, inspiroivan kasvualustan? Mitä tekijöitä voimme kehittää lyhyellä aikavälillä koulutusjärjestelmässämme, jotta jokainen lapsi saisi parempaa kasvatusta, ohjausta ja opetusta koulun toimesta ja jotta opettajat saisivat edellytykset toteuttaa opettajuuttaan paremmin?

Nykyisen järjestelmämme pahin puute

Sanoja, joita useat opettajat käyttävät kuvatessaan arkeaan: ”kiire, en ehdi, liikaa, uuvuttavaa, heikompia kuin ennen, eivät osaa”.

Sanoja, joita useat oppilaat käyttävät kuvatessaan suhdettaan kouluun: ”en osaa, huono, jännittää, stressi, vihaan, tylsää, ei kiinnosta”.

Kyseisten sanojen pitäisi jo soittaa hälytyskelloja, mutta pelkkä laadullinen arviointi ei vielä anna tarkkaa kuvaa todellisuudesta. Numerot eivät kuitenkaan valehtele. THL:n kouluterveyskyselyn (2015) mukaan 8. ja 9. luokan tytöistä 35 prosenttia ja pojista yli 40 prosenttia ei pidä koulunkäynnistä. Mielestäni nämä luvut eivät ole hyvin toimivan koulujärjestelmän tunnuslukuja.

Nykyjärjestelmämme pahin puute on se, että siinä ei ole aikaa ihmiselle. Se, että ”kiire” on yksi yleisimmistä sanoista, joita opettajan suusta kuulee, osoittaa samalla suoraan juuri sen ongelman, jonka ratkaisemiseen pitäisi kaikkein eniten kiinnittää huomiota. Meillä ei ole aikaa aidosti kohdata oppilasta. Meillä ei ole aikaa kuunnella häntä eikä nähdä häntä, minkä johdosta meillä ei ole mahdollisuutta antaa oikeanlaista palautetta hänelle eikä meillä ei ole aikaa ohjata häntä tarvelähtöisesti. Yksinkertaistettuna, meillä ei ole aikaa opettaa sanan syvällisessä merkityksessä. Voimme vain näytellä opettamista.

Kalenteri ohjaa ihmistä

Jos mietitään yhtä yksinkertaisimmista ja helpoimmista työkaluista ohjata ja johtaa ihmistä, se on kalenteri. Yritysmaailman johtajat pitävät itsestään selvänä, että yritystä, työntekijöitä ja heidän tiimejään johdetaan yksittäisten työntekijöiden kalentereista käsin.

Jos mennään oppimiseen, yksittäisen ihmisen tietojen ja taitojen systemaattisessa ja korkealla tasolla toimivassa kehittämisessä kalenteri on korvaamaton työkalu. Esimerkkinä huippu-urheilu ja valmentaminen. Kalenteriin merkitään milloin nukutaan, milloin ja mitä syödään, milloin urheilija harjoittelee omatoimisesti valmentajan kanssa yhdessä sovittuja harjoitteita, milloin kohdataan, annetaan palautetta, sovitaan uusista tavoitteista ja päivitetään ne kalenteriin.

Myös koulu toimii täysin kalentereiden ohjaamana. Me kutsumme niitä lukujärjestyksiksi. Isokin koulu toimii niiden ansiosta hämmästyttävän jouhevasti. Ylhäältä katsottuna koulu on kuin pumppaava sydän, jossa kammiot (luokkahuoneet) täyttyvät rytmissä oppilaista, jotka taas hetken päästä yhdellä sykäyksellä virtaavat käytävien kautta seuraaviiin kammioihin.

Kun katson omaa ja oppilaideni lukujärjestyksiä, niistä näkee selkeästi ja suoraan nykyisen koulujärjestelmämme pahimman puutteen. Niihin ei ole merkitty edes yhtä sekuntia aikaa kohtaamiselle. Molempien kalenterit ovat täynnä oppitunteja.

Aineenopettajana oppitunti näyttäytyy minulle tapahtumana, jossa tietyllä kellonlyömällä iso ryhmä oppilaita virtaa luokkaani ja hetken päästä se virtaa sieltä ulos. Oppilaan näkökulmasta hän sulautuu käytävällä osaksi ryhmää, joka marssii luokkaan ja hetken päästä hän marssii osana ryhmää luokasta ulos.

Joku voi tähän sanoa, että kyllähän luokassa on mahdollisuus kohdata yksittäinen oppilas silmästä silmään, kasvot vasten kasvoja sekä molempia ympäröivässä henkisesti kiireettömässä tilassa nähdä ja kuulla häntä juuri sellaisena kuin hän on, huomioida hänen tarpeensa ja antaa hänelle kohdennettua palautetta ja ohjausta. Ollaanpa nyt rehellisiä. Jos sitä ei ole kalenterissa, sitä ei tapahdu.

Aikaa aidolle kohtaamiselle ei ole, koska sille ei yksinkertaisesti ole kalenteriin annettu aikaa. Vastaavasti tässä on myös hyvin yksinkertainen mutta toimiva ratkaisu ongelmalle. Jos aikaa kohtaamiselle raivattaisiin jokaisen oppilaan ja opettajan kalenteriin jo järjestelmän toimesta, silloin sitä myös tapahtuisi.

Koulujärjestelmä, jossa on aikaa kohtaamiselle

On käytännössä osoitettu toteen, että nykyisillä resursseilla sekä opettajan ja oppilaan normaalin viikkotyöajan puitteissa on mahdollista luoda systeemitasolla koulujärjestelmä, jossa jokaisella oppilaalla on kalenteriin merkitty 15 minuuttia henkilökohtaista ohjausta viikossa sekä oman luokan ryhmänohjaustuokio kahdesti päivässä (koulupäivä alkaa ja päättyy RO-tuokioon). 15 minuuttia henkilökohtaista ohjausta viikossa voi tuntua vähältä ihmisen tarpeisiin nähden, mutta se on silti 30-40 kertainen määrä nykyiseen verrattuna. Suomessa oppilaan kalenteriin saatetaan hyvässä tapauksessa merkitä 15 minuuttia henkilökohtaista keskustelua opettajan kanssa vuodessa.

Tätä ei ole järjestetty 30-kertaistamalla opinto-ohjaajien määrän, vaan rauhoittamalla myös opettajien juoksemista ja antamalla heille aikaa kohdata oppilaitaan kasvotusten päivittäin. Jokaisen opettajan viikkokalenteriin on merkitty järjestelmän toimesta 5,5 tuntia kahdenkeskistä keskustelua oppilaiden kanssa (15 min x 22 oppilasta) sekä 2,5 tuntia ryhmänohjausta (20 min + 10 min per päivä). Vastaavasti oppitunti- ja suunnittelutyötä vähennetään samassa suhteessa, jotta kaikki työ (ohjaus, opetus, opetuksen suunnittelu) pystytään toteuttamaan normaalien viikkotuntien puitteissa.

Järjestelmää on käytetty ja hiottu paremmaksi 18 vuoden ajan ja se toimii nyt jo noin 80 koulussa. Ei vielä Suomessa, mutta Hollannissa, Ruotsissa, Intiassa ja muutamassa muussa maassa. Kirjoitin järjestelmän toiminnasta seikkaperäisesti sekä oppilaan, opettajan että hallinnon näkökulmasta tänne:

LUE: Kunskapsskolan – voiko ruotsalaiseen koulukonseptiin rakastua? (Maot.fi 15.9.2018)

Kaksi asiaa mahdollistuu, jos sekä opettajien että oppilaiden kalenteriin merkitään järjestelmätasolla aikaa kohtaamiselle viikkotasolla. Opettajat voivat toimia enemmän opettajina, koska heidän on mahdollista kuunnella ja nähdä oppilaansa sekä vastata heidän todellisiin tarpeisiinsa. Oppilas puolestaan saa henkilökohtaisen oppimisen ammattilaisen, joka kulkee hänen rinnallaan koko koulu-uran ajan antaen turvaa, neuvoja, ohjausta sekä ennen kaikkea mahdollisuuden tulla nähdyksi.

Olisiko tällainen malli helposti toteutettavissa Suomessa? Kyllä ja ei. Kyllä, koska järjestelmätasolla malli on hyvin yksinkertainen ja meillä on jo nyt olemassa kaikki palaset, mitä se vaatisi. Ei, koska kaikkien yhteiskuntajärjestelmien edes pieni muuttaminen on aina vaikeaa. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole. Se vaatii vain vahvaa näkyä paremmasta tulevaisuudesta sekä kovaa työtä kohti sitä.

Koulut alamäessä, opettajat uupumassa? Tähän ongelmaan on olemassa ratkaisuja, mutta niihin pitää tarttua

”On sekä ajatusvirhe että virhe ajatella rahan olevan ratkaisu tähän ongelmaan.”

Teksti: Pekka Peura

Median välittämä viesti koulun nykytilasta herättää toiveen, että kunpa asiat olisivat paremmin.

Kysymykseni on: jos me pystyisimme kohtuullisella vaivalla luomaan merkittävästi paremman kouluympäristön niin oppilaille kuin opettajille, pitäisikö meidän tehdä tämä työ?

Ongelmana kohtaamattomuus

Opettajat käyttävät sanaa ”heitteillejättö” kokiessaan, että heidän aikansa ei millään riitä kaikille sitä tarvitseville. Tuntuu, kuin yleinen kehitys yhteiskunnassamme sekä toteutuneet muutokset järjestelmässämme ajavat vain ihmisiä erilleen, vaikka järjestelmän pitäisi toimia täysin päinvastoin, eli saattaa ihmisiä yhteen.

Meillä on iso järjestelmätason ongelma ja se on kohtaamattomuus. Järjestelmämme on ajan saatossa rakentunut sellaiseksi, että opettajilla ei ole mahdollisuutta eikä riittävästi aikaa kohdata oppilaitaan aidosti. Silmästä silmään, kasvot vasten kasvoja ja vielä siten, että kummallakaan ei ole kiire mihinkään.

Kohtaamisen mahdottomuus voidaan helposti todeta myös oppilaiden ja opettajien (erityisesti aineenopettajien) lukujärjestyksiä. Järjestelmämme täyttää molempien osapuolien lukujärjestykset automaattisesti oppitunneilla, mikä tarkoittaa, että järjestelmä ohjaa oppilaat liikkumaan aina massoina ja opettajan kohtaamaan aina massan. Jos opettaja haluaisi kohdata ja ohjata oppilaita yksilötasolla, hän joutuisi itse raivaamaan tilaa sekä omaan että oppilaan kalenteriin, mikä on jo huomattavan vaikeaa käytännön tasolla.

Järjestelmämme perusoletus (ja samalla oletusvirhe) on, että opettaja pystyisi kohtaamaan oppilaat yksilöinä oppituntien aikana. Jotain sen suuntaista toki pystytään tekemään, tai ainakin uskottelemaan, että sitä tapahtuu. Mutta mitä enemmän koulusta säästetään ja ryhmäkokoja kasvatetaan, sitä räikeämmin tämä järjestelmätason virhe vaikuttaa niin oppilaisiin kuin opettajiin ja tulee sitä kautta näkyväksi.

Tästä syntyy luonnollinen ajatusharha, että rahanpuute olisi syynä ongelmaan, mikä puolestaan aiheuttaa toisen ajatusharhan, eli että lisärahalla pystyttäisiin tämä ongelma ratkaisemaan. Minulla on kuitenkin hyviä uutisia: on sekä ajatusvirhe että virhe ajatella rahan olevan ratkaisu tähän ongelmaan.

Uutinen on hyvä siitä syystä, että koska ongelman ratkaisuun ei liity raha, ongelma on ratkaistavissa riippumatta kuntien tai valtion taloudellisesta tilanteesta. Puhutaan kuitenkin ensin rahasta, jonka jälkeen ongelman ratkaisusta.

Miksi raha ei ole ratkaisu?

Ennen kuin menen itse asiaan haluan korostaa kolmea asiaa ehkäistäkseni vääriä tulkintoja henkilökohtaisista mielipiteistäni:

  1. Mielestäni on törkeää ja vahingollista säästää opetuksesta.
  2. Mielestäni opetukseen kohdennettuja varoja tulisi välittömästi lisätä merkittävästi.
  3. Koulujen arkeen tehdyt muutokset (kuten ryhmäkokojen kasvattaminen ja koulujen yhdistäminen/lakkauttaminen) säästösyistä ovat onnettoman lyhytnäköisiä toimia ja niitä ei pitäisi tehdä ollenkaan.

Jos raha olisi ratkaisu kohtaamattomuuteen, miksi samat ongelmat esiintyvät myös niissä maissa, jotka satsaavat kouluun meitä huomattavasti enemmän rahaa? Jos Suomenlahdelta löytyisi yllättäen valtava öljyesiintymä, minkä seurauksena tuplaisimme opettajien palkat ja puolittaisimme ryhmäkoot, poistaisivatko ne itsessään OPS:n paisuvat sisältötavoitteet, opettajien kokeman tunteen kiireestä sekä oppilaiden motivaationpuutteen ja pahoinvoinnin? Jos lisäisimme koulutuksen määrärahoja merkittävästi, toisiko se automaattisesti opettajien ja oppilaiden kalentereihin aikaa kohdata toisiaan useammin?

Raha totta kai lieventää ongelman syvyyttä siinä missä rahanpuute pahentaa sitä, mutta tässä tekstissä en etsi laastaria tai oireita lievittävää lääkettä. Paljon kiinnostavampaa on etsiä ongelman todellista aiheuttajaa sekä siihen kohdennettua ja todistetusti toimivia ratkaisua.

Rahanpalvonta estää meitä näkemästä oikeita ratkaisuja

Haitallisempaa kuin kokemus rahan puutteesta on itse kuvitelma, että raha olisi ratkaisu ongelmaan.

Ensinnäkin se siirtää vastuuta meiltä opettajilta, kouluilta ja koulutuksen järjestäjiltä päättäjille. Jos ajattelemme, että emme voi tehdä mitään merkittävää parannusta ilman lisärahaa, ja samalla lisärahaa ei kuitenkaan tule, menetämme kyvyn nähdä ja tehdä parannuksia. Ainoa konkreettinen tekomme on ponnekas vaatimus lisärahasta ja samalla yritämme sinnitellä kurjistuvassa arjessa. Tämä tie johtaa hallinnan tunteen menettämiseen ja uupumiseen, mistä media jo kertookin.

Toisekseen se hallitsee keskusteluita. Ongelmien ratkaisu järjestelmä- ja toimintakulttuuritasolla ei koskaan ole helppoa ja se vaatisi paljon keskustelua ja ideoiden vuoropuhelua. Puheet keskittyvät kuitenkin toistuvasti ryhmäkokoihin tai resurssien koettuun vähyyteen ja ne syövät happea ratkaisuhakuiselta keskustelulta.

Kolmanneksi lisärahan toive on samalla toive, että joku muu ratkaisisi minun ongelmani. Toive ryhmäkokojen pienentämisestä on samalla toive, että joku veisi opetustani häiritsevät tekijät pois minun luokastani. Tai että joku toinen veisi luokkani pois, jotta voisin aidosti kohdata ne oppilaat, jotka ovat häiriöksi minun opetukselleni. Rahaa ei kuitenkaan ole tulossa koskaan riittävästi täyttämään tätä toivetta, joten nykyiset ongelmani pysyvät ongelminani niin kauan, kunnes niihin löytyy joku toinen ratkaisu.

Uskon siihen, että lisäraha olisi ainoa keino pelastaa nykyjärjestelmämme. Mutta me voisimme jo nyt pelastaa sekä itsemme että lapsemme muuttamalla järjestelmää.

On olemassa ratkaisuja, jotka toimivat jo nykyisellä rahoituksella

Vaikka koulutusleikkaukset miten raivostuttavat (myös minua suunnattomasti), niin se tosiasia jokaisen on kuitenkin tunnustettava, että Suomessa silti käytetään miljardeja euroja lasten ja nuorten kouluttamiseen jo nykyisellään. Rahaa siis on, mutta meidän tehoton järjestelmämme saa aikaan tunteen sen puutteesta.

Jos hyväksymme ajatuksen, että järjestelmämme ei nyt ole niin hyvä kuin se voisi olla, hyväksymme samalla sen, että parempia vaihtoehtoja on olemassa. Se ajatus riittää siihen, että meillä on lupa myös etsiä niitä.

Ratkaisuja on useita erilaisia, mutta johonkin niistä pitää tarttua. Se, mikä tai mitkä ratkaisuista meidän kansakuntana tulisi valita, ei ole minun päätettävissäni, vaan se vaatii yhteistä keskustelua ja vuoropuhelua. Uskon kuitenkin konkretiaan ja siksi kuvailen tässä, mihin suuntaan itse lähtisin muuttamaan meidän järjestelmäämme, jos se olisi minun päätettävissäni.

Ottaisin lähtökohdaksi järjestelmämallin, jolla pystyisimme jo nykyisillä resursseilla 30-40 kertaistamaan oppilaanohjauksen määrän tavanomaiseen nähden. Kyseinen toimintamalli toisi opettajien ja oppilaiden kalentereihin järjestelmän ohjaamana jo ajat, jolloin kohtaamista tapahtuu (jos se ei ole kalenterissa, sitä ei tapahdu). Opettajan kalenteriin tulisi 8 tuntia oppilaan ohjausta viikossa (muita opettajan töitä vastaavasti vähennettäisiin saman verran) sekä oppilaan kalenteriin 15 minuuttia henkilökohtaista ohjausta viikossa jokaiselle viikolle koko koulu-uran ajalle. Lisäksi oppilaan jokainen kouluaamu alkaisi ryhmänohjaustuokiolla ja koulupäivä päättyisi ryhmänohjaustuokioon.

Kyseinen malli ei ole itse kehittämäni, vaan se on viimeisen 18 vuoden aikana todistettu käytännössä toimivaksi niin oppilaan kuin opettajan näkökulmasta. Se toimii eri kulttuureissa (esim. Ruotsi, Hollanti, Intia) ja se toimii niin kunnallisissa kouluilla kuin yksityisissä kouluissa (Hollannissa n. 30 kunnallista koulua, Ruotsissa 36 yksityiskoulua).

Tarkan kuvauksen järjestelmästä käytännön tasolla niin oppilaan, opettajan kuin hallinnon tasolla löydät täältä:

LUE: Kunskapsskolan – voiko ruotsalaiseen koulukonseptiin rakastua? (Maot.fi 15.9.2018)

Me voimme tehdä merkittäviä muutoksia kohti parempaa. Se ei vaadi rahaa, se vaatii vain vähän työtä.

Kunskapsskolan – voiko ruotsalaiseen koulukonseptiin rakastua?

”Se tunne, kun on 10 vuotta yrittänyt muodostaa kuvaa oppilaat aidosti yksilöinä huomioivasta opetusjärjestelmästä ja huomaa, että joku toteuttaa sitä jo 1000 opettajan voimin. Vieläpä paljon nerokkaammalla ratkaisulla, mitä itse on ikinä edes pystynyt kuvittelemaan. Pakko ottaa hattu pois päästä.”

Teksti: Pekka Peura

Kunskapsskolan näyttäytyy minulle koululta, jossa opettaja pystyy toteuttamaan suomalaisen uuden OPS:in tavoitteita paljon paremmin ja kokonaisvaltaisemmin kuin yhdessäkään näkemässäni koulussa Suomessa. Tässä tekstissä kuvailen tarkasti koulun järjestelyitä käytännön tasolla niin oppilaan, opettajan kuin hallinnonkin näkökulmasta. Mikäli jollekin koulun, kunnan tai koulutuksen järjestäjän edustajalle tulee tekstin luettuaan tunne, että tämän systeemin toteuttamisen edellytyksiä voisi omassakin koulussa pohtia, otan mielelläni osaa keskusteluihin ja visiointiin. Yhteydenotot: pekka@maot.fi.

Ensimmäinen Kunskapsskolan (”Kunskap”: tieto, taito, tietämys) aloitti toimintansa vuonna 2000. Tällä hetkellä kouluja on Ruotsissa 36, joissa opiskelee noin 13 600 oppilasta ja opettaa lähes 1000 opettajaa. Lisäksi toimintamalli on herättänyt laajaa kiinnostusta ulkomailla. Intiassa on viisi Kunskapsskolania ja Hollannissa noin 30 koulua soveltaa järjestelmän ideoita oman OPS:n sallimissa rajoissa. Lisäksi toimintaa on ainakin UK:ssa, USA:ssa ja Saudi Arabiassa.

Ruotsin kouluista 29 on peruskouluja ja seitsemän lukioita. Peruskouluista 24 käsittää vuosiluokat 4–9 ja viisi vuosiluokat 6–9. Itse vierailin syyskuun alussa Tukholman Fruängenin koulussa, josta tämän tekstin havainnot ja valokuvat ovat peräisin. Siellä oivalsin, että koko Kunskapsskolanin nerouden ytimen pystyy tiivistämään vain kahdeksaan merkkiin: 15 min/vk.

Huom. Obs. Ennen varsinaista tekstiä haluan korostaa kahta asiaa ehkäistäkseni virhetulkintoja:

  1. Kyse ei ole opetusmenetelmästä vaan tavasta järjestää ja aikatauluttaa koulun toimintaa siten, että opettaja voi enemmän tehdä sitä työtä, johon hänet on koulutettu. Eli toimia opettajana. Opettaja voi itse valita opetusmenetelmänsä ja omaan persoonaansa sopivan tavan kohdata ja kommunikoida oppilaiden kanssa. Kunskapsskolanissa on ratkaistu se ongelma, mistä lähes kaikki opettajat Suomessa valittavat: miten raivata enemmän aikaa ja resursseja sille tavalliselle perustyölle, eli opettamiselle ja oppilaiden ohjaamiselle?
  2. Kunskapsskolan-verkoston koulut Ruotsissa ovat yksityiskouluja, mutta tätä tekstiä ei pidä tulkita puheenvuoroksi koulujen yksityistämisen puolesta. Henkilökohtaisesti en pidä niistä lieveilmiöistä, joita koulujen yksityistäminen Ruotsissa on tuonut mukanaan. Esimerkiksi siitä, että voittoa tavoittelevat kansainväliset yritykset ostavat kouluja pumpatakseen sieltä rahaa pois (Kunskapsskolan ei toimi näin, mikä ilmenee myöhemmin tekstistäni). Samaa kehitystä en halua nähdä Suomessa. Mitä haluan nähdä on, että kunnalliset koulut (sekä jo olemassa olevat yksityiskoulut) hyödyntäisivät sitä hyvää, mitä koulun arjen järkevämmillä järjestelyillä olisi mahdollista tuottaa sekä oppilaille että opettajille.

Oppilaana Kunskapsskolanissa ja 15 min/vk

Taianomainen merkkirivistö 15 min/vk tarkoittaa, että jokainen oppilas saa kahdenkeskistä ohjausta opettajaltaan 15 minuuttia viikossa läpi koko koulu-uransa. Se, mikä Suomessa on vartti vuodessa, on heillä vartti viikossa. He ovat siis 30-40 kertaistaneet oppilaanohjauksen määrän tavanomaiseen nähden. Pelkästään tämä läsnäolon, kohtaamisen ja välittämisen määrä on heidän sanojensa mukaan vähentänyt kiusaamistapauksia ja muuta häiriökäyttäytymistä dramaattisesti. Tätä on helppo uskoa siitäkin huolimatta, että Kunskapsskolan ei ole mikään ”eliittikoulu”. Vierailemani Fruängenin koulu toimii first come first served -periaatteella, eli oppilaat otetaan sisään ilmoittautumisjärjestyksessä taustoihin tai aiempaan menestykseen katsomatta. Heidän tavoitteensa on saada mahdollisimman kattava läpileikkaus koulua ympäröivän yhteiskunnan asukkaista, jotta he pystyvät aidosti opettaa oppilaitaan todellista elämää varten.

Vasta-argumenttinaan ohjauksen määrälle joku voisi sanoa, että onhan meilläkin Suomessa viikoittaiset ryhmänohjaustuokiot, joissa ryhmänohjaaja tapaa omat oppilaansa (ryhmänä) vähintään sen 15 minuuttia viikossa. No niin on heilläkin, kaksi kertaa päivässä joka päivä.

Tässä kohtaa itselläni löi aivot jumiin, että eihän tuo ole käytännössä edes mahdollista järjestää tai aikatauluttaa. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin matkustaa Tukholmaan polvirukoilemaan, josko he suostuisivat paljastamaan salaisuutensa minulle. Ratkaisu on nerokas ja yksinkertainen. Kuvailen sen tarkemmin jäljempänä, kun katsomme työviikkoa opettajan näkökulmasta. Ensin oppilaan näkökulma.

Oppilaan 1 henkilökohtainen lukujärjestys (8.lk). Tyhjät aukot tarkoittavat, että oppilas ei ole vielä päättänyt tai merkinnyt omaan lukujärjestykseensä, mitä aikoo opiskella ja kenen ohjauksessa.

Oppilaan 2 lukujärjestys (7.lk). Jokaisella oppilaalla on henkilökohtainen viikkolukujärjestys, joka rakennetaan yhdessä ohjaavan opettajan kanssa 15 min keskusteluissa oppilaan tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Yksinkertaistettuna oppilaan koulupäivä alkaa joka päivä klo 9.20 ryhmänohjaustuokiolla (kuvien ”BGS”, kesto 20 min) ja päättyy klo 15.00 ryhmänohjaustuokioon (kesto 10 min). Siinä välissä opiskellaan eri oppiaineita.

Aamulla opettaja toteaa, että kaikki ovat turvallisesti koulussa ja samalla käydään läpi yleensä joitain ajankohtaisia uutisia. Esimerkiksi vierailemallani aamun RO-tuokiolla opettaja jakoi jokaiselle A4-paperin, johon oli valokopioitu uutisleikkeitä tulevista Ruotsin vaaleista. Muutama oppilas luki vuorollaan ääneen artikkelia ja muut kuuntelivat, jonka jälkeen aiheesta keskusteltiin. Opettaja myös pikaisesti varmisti, että jokaisen oppilaan päivälukujärjestys oli kunnossa ja henkilökohtaisesti tarkasti tämän muutaman oppilaan kohdalta (ilmeisesti tiesi, keitä kannattaa kontrolloida tarkemmin). Opettaja myös otti haltuunsa kaikkien kännykät koulupäivän ajaksi, jotka hän palautti takaisin iltapäivän RO-tuokiolla. (Miksi? Miten? Kerron jäljempänä).

Tähän aikataulutukseen poikkeuksen tekee kaksi aamua, jolloin oppilas tulee kouluun tuntia aikaisemmin klo 8.15. Hänellä on mukanaan kirja, jonka lukeminen hänellä on kesken. Kunskapsskolanissa uskotaan lukemisen voimaan. Niinpä oppilaat lukevat kirjaa omassa rauhassa ja hiljaisuudessa kahtena aamuna viikossa. Lukuaamut vaihtelevat oppilaittain siten, että käytännössä 40 % oppilaista on aina koulussa aamun ensimmäisen tunnin aikana. Toisella näistä kahdesta aamutunnista lukuhetki katkeaa 15 minuutiksi, jolloin oppilas käy vuorollaan kahdenkeskisen ohjauskeskustelun opettajansa kanssa.

Oppiaineet ja 45 askelta

Oppiaineita opiskellaan siis RO-tuokioiden, eli karkeasti klo 9.50-14.50, välillä. Oppiaineiden opiskeluun on kaksi erilaista toimintamallia: valmiiksi lukujärjestyksiin merkityt ja opettajien johtamat oppitunnit sekä oppilaiden vapaasti valitsemat työpajat.

Alla olevassa kuvassa näkyy yhden oppilaan (8.lk) lukujärjestys, johon oppitunnit on merkitty valmiiksi. Joka päivä löytyy myös tyhjiä kohtia, jotka oppilas täyttää opettajan ohjauksessa omien tavoitteiden mukaisilla työpajoilla. Lukujärjestyksestä myös nähdään, että keskiviikko ja torstai ovat kyseisen oppilaan kirjanlukuaamut.

Oppilaan 3 etukäteen täytetty lukujärjestys. Tyhjiin kohtiin hän valitsee tarvitsemansa työpajat omien kiinnostusten ja tavoitteiden mukaisesti.

Myös oppiaineita opiskellaan kahdella eri toimintamallilla. Joko yksilöllisesti 45 askeleen (”steg”) kautta tai tiimeissä kuudessa eri tiimissä per vuosi.

Äidinkieli, yhteiskuntatiede, matematiikka, englanti ja vieraat kielet opiskellaan 45 askeleen oppimispolun avulla, loput oppiaineet tiimeissä. 45 askelta tarkoittaa, että oppiaineet on vuosiluokilla 4–9 jaettu 45 askeleeseen, joita oppilaat saavat edetä omaan yksilölliseen tahtiinsa. Kun oppilas aloittaa Kunskapsskolanin 4.luokalla, hän aloittaa askeleelta yksi ja siirtyy aina seuraavalle askeleelle, kun he yhdessä opettajan kanssa ovat sitä mieltä, että kyseisen askeleen tavoitteet on saavutettu. Viiden askelman välein on aina laajempi osaamisen testaus, ennen kuin voi siirtyä seuraavaan ”blokkiin” (ks. kuva, ”block”).

45 askelta ympyröity punaisella sähköisessä oppimateriaalissa. Klikkaamalla askelman numeroa aukeaa kyseisen askeleen oppimateriaalit. Oikealla oleva oppimispäiväkirja (loggbok) on paikka, mihin sekä opettaja että oppilas kirjoittavat viikoittain havaintoja opintojen etenemisestä 15 min keskustelun aikana.

Etenemisen minimitahti on 5 askelta vuodessa, eli luokkien 4–9 aikana pitää edetä minimissään askeleelle 30. Jos peruskoulun lopussa haluaa saada päättötodistukseen arvosanan 10, on kaikki 45 askelmaa oltava suoritettuna hyväksytysti näiden kuuden vuoden aikana.

Oppilaan aloittaessa opinnot Kunskapsskolanissa hän sekä huoltajat keskustelevat opettajan kanssa oppilaan oppimistavoitteista koko peruskoulun loppuajalle. Tähän tavoitteeseen nähden opettaja antaa viikoittaista palautetta ja ohjausta siitä, onko oppilas aikataulussaan. Tarvittaessa tavoitteita voidaan matkan varrella joko nostaa tai laskea tarpeen ja tilanteen mukaan. Ne koulut, joissa on vuosiluokat 6–9, aloittavat 6.luokalla askeleelta 10. Jos oppilas tulee kouluun kesken lukuvuoden esimerkiksi 8.luokalla, arvioivat opettajat joustavasti hänen taitojensa mukaisen askelman, miltä aloittaa.

Opiskelu työpajoissa

Aina kun on työpajan aika, kukin oppilas valitsee itse (oman opettajansa ohjaamana), mihin työpajaan hän milloinkin osallistuu. Jokainen viidestä työpajasta on aina käynnissä ja oppilaat menevät niihin ennalta ilmoittamatta. Jokaisessa työpajassa on aina vähintään yksi kyseisen oppiaineen opettaja päivystämässä ja työpajassa saattaa kerrallaan olla useita kymmeniä oppilasta kaikilta vuosiluokilta 4–9. Käytäntö toimii kuulemma erittäin hyvin, kunhan oppilaat ensin oppivat talon tavoille. Oppilailla on tarvittaessa käytettävissään myös erityisopettajan palveluita ja pienryhmäopetusta.

Workshop svenska. Käytävä hyötykäytössä.

Workshop matematik. Työpajat ovat käytävillä, koska luokkahuoneet ovat samaan aikaan käytössä oppitunteja varten.

Matematiikan työpajan aikataulu. Paikalla on koko ajan vähintään yksi opettaja päivystämässä.

Juttelin yhden 8.luokkalaisen kanssa ja hän kertoi itselleen toimivaksi tavaksi työpajojen suhteen käytännön, jossa hän ensin panostaa vahvasti äidinkieleen kaksi viikkoa, seuraavat kaksi viikkoa hän opiskelee englantia, sitten kaksi viikkoa matematiikkaa, jonka jälkeen hän aloittaa syklin uudestaan. Hänellä toki on kaikkien näiden oppiaineiden oppitunteja viikoittain, mutta työpajojen avulla hän pystyy joustavasti valitsemaan, mihin teemaan keskittyy aina kunnolla milloinkin.

Opettajana Kunskapsskolanissa

Kunskapsskolanin mieletön panostus oppilaiden sekä yksilölliseen että ryhmäkohtaiseen ohjaukseen onnistuu yksinkertaisesti siten, että jokainen opettaja käyttää 8 tuntia työaikaa viikossa tähän ohjaustyöhön. Vastaavasti oppituntien ja työpajojen rytmityksellä sekä yhteistyöllä muiden opettajien kanssa yksittäinen opettaja käyttää oppitunteihin saman verran vähemmän aikaa.

Jokaisella opettajalla on 22 oppilasta ohjattavanaan. Esimerkiksi Fruängenin koulussa on yhdellä vuosiluokalla 110 oppilasta (yht. 440 oppilasta), jotka on jaettu viidelle ohjaavalle opettajalle. Ohjaustyötä tekee päivittäin siis 20 opettajaa sen sijaan, että se olisi 1-2 opinto-ohjaajan vastuulla, niin kuin meillä Suomessa. (Näiden 20 ohjaavan opettajan lisäksi kouluun on tosin palkattu 6-7 muutakin opettajaa, kuten esimerkiksi erityisopettaja, opinto-ohjaaja ja tiettyjen oppiaineiden opettajia, jotta kaikki työt saadaan tehtyä työaikojen rajoissa. Keskityn tässä kuitenkin näiden ohjaavien opettajien näkökulmaan.)

Opettajat aloittavat työpäivänsä joka aamu klo 8.00 ja klo 8.15-9.40 he viettävät omaa oppilasryhmäänsä ohjaten. Klo 8.15-9.15 he käyvät neljä 15 minuutin keskustelua neljän oppilaan kanssa, jonka jälkeen on 20 minuutin ohjaustuokio koko ryhmälle. Tämän jälkeen opettaja joko normaalisti vetää oppitunteja, päivystää työpajassa tai käyttää aikaa opetuksen ja ohjauksen suunnitteluun. Alla on esimerkkinä espanjan opettajan työjärjestys.

Espanjan opettajan työjärjestys. Hän toimii perjantaisin eräänlaisena muiden koulujen tutor-opettajana, mistä syystä hänen perjantain ohjauskeskustelut on siirretty tiistai-iltapäivälle.

Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin työpäivä päättyy klo 15.00, tiistaisin ja torstaisin klo 16.30. Jokainen ohjaavista opettajista kuuluu kahteen tiimiin: oman vuositason opetiimiin sekä oman aineryhmän opetiimiin. Tiistai-iltapäivisin opettajilla on oman vuositason suunnittelupalaveri ja torstai-iltapäivisin oman aineryhmän suunnittelupalaveri. Kerran kuukaudessa torstai-iltapäivä käytetään opettajien kokoukseen.

Vahva yhteistyö ja työtehtävien jakaminen muiden opetiimiläisten kanssa vähentää merkittävästi yksittäisen opettajan työkuormaa. Toimilla pyritään siihen, että opettajat pystyvät tekemään kaikki työhönsä liittyvät tehtävät työpäiviensä aikana. Tämän lisäksi kaikilla kouluilla on yhteisenä resurssina 14 henkilön pedagoginen kehittäjätiimi, joiden työtehtävänään on tukea, auttaa ja ohjata opettajia. He muun muassa luovat oppimateriaaleja ja tuntisuunnitelmia opettajien hyödynnettäväksi. Kunskapsskolanissa ei siis pelkästään panosteta oppilaiden vahvaan tukemiseen ja ohjaamiseen, vaan samoja periaatteita hyödynnetään myös opettajiin ja rehtoreihin.

Ei kännyköitä koulupäivien aikana

Ruotsin tavoin myös Suomessa kännykkäkeskustelu käy vilkkaana vuodesta toiseen. Siksi otin tilaisuuden tullen tuliaisiksi pari valokuvaa myös tästä aiheesta.

Opettaja kerää aamun RO-tuokiolla oppilaiden kännykät pois…

…ja vie ne koulupäiväksi opehuoneessa olevaan lukittuun kaappiin.

Oppilaita ei kuitenkaan eristetä internetistä, sillä Kunskapsskolan kustantaa jokaiselle oppilaalleen henkilökohtaisen Chromebookin, jolla he pääsevät milloin tahansa netin lisäksi olemaan yhteydessä toisiinsa erilaisten pikaviestipalveluiden avuilla.

Se, miten koululla on varaa kustantaa kaikille 1:1-laite, onkin mielenkiintoinen asia. Eli tästä päästään viimeiseen aiheeseen: hallintoon.

Hallinnon näkökulma

Yllä kuvatulla järjestelyllä pystytään itse asiassa pyörittämään koulun arkea hieman pienemmällä opettajamäärällä kuin muissa tavanomaisissa kouluissa. Siitä huolimatta heidän oppimistuloksensa on osoittautunut verrokkikouluja paremmiksi.

Kunskapsskolan-verkosto on yksityiskoulun statuksesta huolimatta non-profit. He palauttavat pienemmän opettajamäärän ansiosta säästyneet rahat muun muassa hankkimalla jokaiselle oppilaalleen oman läppärin, pitämällä opettajiensa palkkaa kilpailukykyisellä tasolla sekä palkkaamalla opetusalan ammattilaisia ja muita henkilöitä pedagogiseen kehittäjätiimiin sekä muihin koulun henkilöstön toimintaa tukeviin tehtäviin.

Koulujen kokoluokka Ruotsissa on 300–800 oppilaan välillä. Ehdoton minimikoko koululle on 240 oppilasta, jotta kaikki tarvittavat toiminnat pystytään järjestämään normaalin budjetin rajoissa. Yhden ikäluokan koko vaihtelee koulusta riippuen 66–154 oppilaan välillä (3–7 ohjaavaa opettajaa per ikäryhmä).

Koulurakennusten tilat pyritään pitämään hyötykäytöllä siten, että luokat ovat koko ajan käytössä ja koulujen käytävät hyödynnetään työpajatoimintaan. Kaikki Ruotsin koulurakennukset on suunnitellut sama arkkitehti. Rakennuksille tyypillistä ovat avarat tilat ja paljon lasielementtejä seinillä.

Erään luokan varauskalenteri.

Opettajien työajan laskeminen toimii eri tavalla kuin Suomessa. Kunnallisella puolella Ruotsissa opettajien viikkotyömäärä on 45 tuntia (35h koulussa ja 10h opettajan itse valitsemassa paikassa). Kunskapsskolanin opettajien viikkotyömäärä on kaksi tuntia vähemmän, mutta se jakautuu 38h + 5h. Suomessa opettajien viikkotyötunteihin lasketaan suoraan vain oppitunneilla vietetty aika ja suunnittelutyötä ei merkitä mihinkään. Tästä syystä Kunskapsskolanin malli ei suoraan istu meidän työehtosopimuksiin, mutta vähän soveltamalla voitaisiin käytännössä päästä hyvinkin lähelle heidän toimintamalliaan.

Miten vastaavalla toimintaperiaatteella toimiva koulu saataisiin Suomeen?

Se on kutkuttava tunne, kun on 10 vuotta yrittänyt muodostaa kuvaa oppilaat aidosti yksilöinä huomioivasta opetusjärjestelmästä ja huomaa, että joku toteuttaa sitä jo 1000 opettajan voimin. Vieläpä paljon nerokkaammalla ratkaisulla, mitä itse on ikinä edes pystynyt kuvittelemaan. Tuntuu valtavalta kehitysloikalta eteenpäin, kun ei tarvitsekaan keksiä pyörää uudestaan. Pakko ottaa ensin nöyränä hattu pois päästä, mutta heti sen jälkeen laitettava työhanskat takaisin käteen ja mietittävä, miten tällainen saataisiin Suomeen.

Jos sinulla on tähän ratkaisu tai haluat tosissaan pohtia tätä kanssani: pekka@maot.fi.