”Jos kokeita tai testejä yritetään käyttää kahdessa tarkoituksessa, sekä osaamistason mittarina että arvioinnin välineenä, ne ohjaavat opiskelijoita vääränlaiseen toimintaan: bulimiaoppimiseen. Kun kokeilta otetaan pois arviointivastuu, niitä voidaan käyttää osaamistason tunnistamisessa ja oppilaan oppimaan ohjaamisessa aivan eri tavalla.”

Jatkokehitämme Martinlaakson lukiossa mastery learning -menetelmään ja ohjattuun itsearviointiin pohjautuvaa yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmää. Olemme usean vuoden ajan yrittäneet mahdollistaa pitkäjänteisen oppimisen kurssimuotoisessa ja jaksotetussa lukio-opetuksessa, mutta kalenteriin ennalta määrätyt kurssikoepäivät ovat vaikeuttaneet uudenlaisten opetusmenetelmien käyttöönottoa.

Kun opiskelijat saavat opiskella oman luontaisen oppimistahdin mukaisesti (pitkäjänteinen oppiminen, mastery learning), tulee ennalta määrätty kurssikoepäivä osalle oppilaista vastaan liian aikaisin ja osalle turhan myöhään. Vain pienelle osalle ennalta määrätty aikataulutus sopii hyvin.

Useita itsearviointitestejä yhden kurssikokeen sijaan

Kurssikokeen korvaaminen ohjatulla itsearvioinnilla ja arviointikeskustelulla toi käytäntöön toivottua joustavuutta. Aloimme toteutta mastery learning -ajatusta siten, että jaoimme yhden kurssin sisällöllisesti viiteen osioon, ja jokaisen osion lopussa opiskelijat tekivät ohjattuun itsearviointiin perustuvan nettitestin.

Jos he pääsivät yhden osion nettitestistä läpi (läpipääsyn raja oli 80 %), saivat he jatkaa seuraavaan osioon. Jos nettitesti osoitti, että tiedoissa ja taidoissa oli vielä puutteita, jatkoivat he kyseisen aiheen opiskelua. Nettitestin sai tehdä heti, kun opiskelija itse koki osaavansa kyseisen osion asiasisällön.

Nettitestit koostuivat kolmesta kysymyksestä, jotka opiskelijat ratkaisivat vihkoihinsa.

Tehtävät tehtyään opiskelijat saivat näkyviin malliratkaisut, joiden avulla heidän piti itse pisteyttää omat vastauksensa.

Sen lisäksi, että opiskelijan tehtävänä oli analysoida ja pisteyttää malliratkaisun avulla oma ratkaisunsa, häneltä kysyttiin myös, kokeeko hän ymmärtävänsä kyseisen asian.

Jokaisesta tehtävästä oli jaossa 12 pistettä (6 p. ratkaisusta ja 6 p. ymmärtämisen tunteesta), ja jos opiskelija sai alle 80 % jaossa olleista pisteistä, ohjattiin häntä opiskelemaan kyseistä aihetta lisää. Toteutimme nettitestin Fronterin testityökalulla, mutta sen olisi yhtä hyvin voinut toteuttaa muillakin testityökaluilla (esim. Google Form).

Korkeamman tason osaamistaidot

Kouluopetuksessa yleensä painotetaan muistamista, ymmärtämistä ja soveltamista, jotka ovat Bloomin taksonomiassa alemman tason osaamistaitoja.

Ohjattuun itsearviointiin perustuvilla nettitesteillä pyrittiin opettamaan myös analysointia ja arvioimista, eli korkeamman tason osaamistaitojen harjoittelu otettiin osaksi opetusta. Kurssin edetessä oppilaat siis ensin harjoittelivat muistamista, ymmärtämistä ja soveltamista oppikirjan tehtävien avulla, jonka jälkeen he harjoittelivat vielä analysointia ja arviointia ohjatun itsearvioinnin avulla.

Kurssiarvosana haarukoitiin yhteistyössä opiskelijan kanssa

Kerroin opiskelijoille kurssin alussa, miten arvosana pääosin määräytyy: kun opiskelija on oppinut neljän osion tiedot ja taidot ja ymmärrys on todennettu nettitestien avulla, hänellä on todennäköisesti hyvät perustiedot kurssin aiheista, jolloin arvosana on numeromuodossa 7 tai 8. Jos opiskelija oppii kaikkien viiden osion asiat, on osaamistaso numeromuodossa 9 tai 10.

Käytännön oppituntityöskentelyä ohjasi A5-kokoinen vihkoon liimattava tehtävälista, johon opiskelijat merkitsivät tekemänsä tehtävät ja myös nettitestin tulokset. (Kuvassa osa tehtävälistasta, voit ladata sen kokonaisuudessaan täältä).

Tämä helpotti myös opettajan työtä, koska nyt opettajan ei tarvinnut käyttää tietokonetta tai pitää kirjaa siitä, miten opiskelijat suoriutuivat testeissä. Opiskelijat hoitivat itse testaamisen sekä kirjanpidon ja opettaja pystyi keskittämään kaiken työaikansa opettajan ja oppilaiden väliseen vuorovaikutukseen, eli yksilölliseen ja kohdennettuun opettamiseen.

Lopullinen arvosana haarukoitiin henkilökohtaisessa arviointikeskustelussa, joka pidettiin koeviikolla kurssikokeen sijaan. Itselläni oli reilu 30 opiskelijaa ryhmässä ja arviointikeskusteluihin meni aikaa yhteensä noin 3 tuntia. Arviointikeskustelun aikana tutkailin opiskelijan vihkoa, kyselin opiskelijan vahvuuksista ja heikkouksista kyseisessä aihepiirissä sekä pyysin häntä arvioimaan oma osaaminen suullisesti. Yhteistyössä opiskelijan kanssa päädyimme johonkin arvosanaan, joka merkittiin saman tien Wilmaan.

Yksi parhaimmista asioista tässä oli se, että noin 20 % opiskelijoista ei vielä kokenut saavuttaneensa omaa tavoitettaan, jolloin pysyin antamaan heille reilun viikon lisäaikaa harjoitella tehtäviä, ja pidin heille sitten koeviikon jälkeen uuden arviointikeskustelun. Tuntui mukavalta huomata, että opiskelijoilla oli sisäistä motivaatiota jatkaa vielä aiheen opiskelua, vaikka ”koepäivä” oli jo ohi.

Voiko nettitesteissä huijata?

Opiskelijoita alussa arvelutti itsearviointiin perustuva arviointimenetelmä. Heitä huoletti se, saavatko opiskelutoverit huijaamalla liian hyviä arvosanoja. He kuitenkin nopeasti oivalsivat, että nettitestien avulla ei määritellä arvosanaa, vaan nettitestien avulla harjoitellaan tehtävien analysointia ja samalla saadaan tieto siitä, milloin kannattaa siirtyä seuraavan aihepiiriin ja milloin kannattaa jatkaa vielä kyseisen aiheen opiskelua.

Itsensä huijaaminen nettitesteissä vain hidasti oppimista ja teki siitä tehottomampaa. Jos testeissä oli rehellinen, oppiminen oli tehokkaampaa, mikä onkin mastery learning -menetelmän ydin: oppiminen on tehokasta, jos kukin oppilas harjoittelee itselleen oikean tasoisilla tehtävillä (ei liian helpoilla eikä liian vaikeilla tehtävillä).

Myös muutamat opettajat ovat kyseenalaistaneet tämän arviointiperusteen argumenttinaan, että nettitesteissä voidaan huijata, mutta näissä tapauksissa kyse on vain ollut väärinymmärryksestä. He eivät ole ymmärtäneet, että testejä tai kokeita ei aina tarvitse liittää arviointiin. Itse näen asian tällä hetkellä siten, että testit ja kokeet ovat oppimisen kannalta toimivampia, jos ne irrotetaan arvioinnista kokonaan, ja niitä käytetään vain osaamistason ja oppimisen tunnistamiseen.

Jos kokeita tai testejä yritetään käyttää kahdessa tarkoituksessa, sekä osaamistason mittarina että arvioinnin välineenä, ne ohjaavat opiskelijoita vääränlaiseen toimintaan: bulimiaoppimiseen. Kun kokeilta otetaan pois arviointivastuu, niitä voidaan käyttää osaamistason tunnistamisessa ja oppilaan oppimaan ohjaamisessa aivan eri tavalla.

Opiskelijoiden mielipide

Tähän opetuskokeiluun osallistuneen opiskelijat olivat lukion ykkösiä, ja kysyimme heiltä kokeilun jälkeen, mitä osa-alueita he haluavat kakkosvuoden kursseille (kuva, n=44).

Eniten kannatusta saivat omaan tahtiin opiskelu, itsearvioitavat välitestit, arviointikeskustelut ja se, että itse saa valita omat kotiläksyt. Opettajan määräämä oppimistahti ja läksyt sekä kurssikoe saavat opiskelijoiltamme kaikkein vähiten kannatusta.

Opetuskokeilun jatko

Ensi syksynä tämä opetuskokeilu on aikeissa laajentaa sekä pitkään että lyhyeen matematiikkaan ja kursseille MAA1-5 ja MAB1-3. Ja välitestit on tarkoitus tehdä jollain avoimella oppimisalustalla, jotta kaikki halukkaat opettajat voisivat ottaa ne myös omaan käyttöönsä. Lisäksi on tarkoitus pohtia, miten tätä voisi hyödyntää reaaliaineissa (lähinnä fysiikka).

Minua kiinnostaisi myös tämän menetelmän laajempi käyttöönotto yläkoulun puolella. Tätä on kokeiltu jo soveltavin osin muutamissa alakouluissa ja myös useassa yläkoulussa on saatu hyviä kokemuksia menetelmän soveltamisesta. Itseäni kiinnostaisi kuitenkin laajempi muutos, jossa opetus irrotettaisiin teennäisestä ennalta määrätystä aikataulusta ja siirryttäisiin hyödyntämään oppilaiden luontaista oppimisnopeutta. Oppiminen on tehokkaampaa, mielekkäämpää ja motivoivampaa, jos jokainen yksilö saa opiskella tiettyä aihetta itselleen sopivan ajan, ei kiireellä, eikä liian hitaasti.

Lisätietoja: pekka.peura (at) maot.fi