Oppimisen ja opettamisen mielekkyyttä korostava yksilöllisen oppimisen opetusmalli on levinnyt jo ainakin yli 40 oppilaitokseen ympäri Suomea. Viimeisin opettajapalaute tuli sähköpostiini eilen yläkoulun opettaja Minna Collanukselta, joka on ottanut käyttöönsä myös oppimista tukevan arviointikäytänteen:
”Koulullamme kävi torstaina vierailija tutustumassa siihen, miten yksilöllisen oppimisen menetelmää voi hyödyntää yläkoulun kemian opetuksessa. Eli miten opetus käytännössä sujuu, kun kaikilla on eri oppilastyö menossa. Ja sujuuhan se. Vierailija kysyi nimittäin, että onko kyseessä joku erityinen luonnontiedeluokka. Ei tosiaan ole, vaan ihan tavallinen luokka, jossa on kaikentasoisija oppijoita. Oppilaat ovat omaksuneet oppilaslähtöiset toimintatavat ja ovat nyt hyvin työorientoituneita. Heidän ei enää tee mieli kiukutella tai velttoilla, kun he ovat itse valinneet tekeillä olevat työnsä ja he ovat tulleet täysin vapaaehtoisesti labraan opiskelemaan. Itse melkein kutsuisin tätä ”luota oppilaan haluun tehdä itselleen mielekästä työtä” -menetelmäksi.
Kollegani on huomannut saman fyssassa, ja sieltä tulee nyt hyviä päättöarvosanoja. Fyssassa kaikki ei ehkä ole ehtinyt opiskella ihan kaikkea sisältöjä (milloinka peruskoulussa olisi?), mutta työtä he ovat oppineet tekemään ja työrauha on hyvä. Ja havaitsimme myös yllättäen, että oppilaat eivät enää juurikaan lintsaa tunneilta. Ollaan pohdittu syytä sille, miksi he eivät lintsaa (aiempina vuosina lintsausta on esiintynyt). Onko kyse vain tämän vuoden ryhmistä vai työtavasta? Mutta nyt kun lintsauksia ei tule, jo pelkästään se on hyvä syy jatkaa tällä opetusmenetelmällä. Niin kauan kuin oppilas käy säännöllisesti koulussa, meillä on mahdollisuus vaikuttaa hänen oppimiseensa.
Ja ihan parasta on tämä kurssikokeettomuus. Minä en stressaa enää jaksojen vaihteissa ollenkaan, hyvä kun sitä enää edes huomaa. Ja muiden opettajien koesotkut kuulostavat jo hieman naurettavilta.”
Lue lisää: