Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyyttä tukevaksi ja luodaan ahdistusvapaa koulu

”Sanoin opiskelijoilleni…, että kurssin lopussa oleva koe on vapaaehtoinen ja se ei vaikuta kurssin arvosanaan. Sanoin myös, että he saavat itse päättää omat arvosanansa. Pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!”

Tässä tekstissä kyseenalaistetaan nykyinen arviointikulttuurimme sekä esitellään konkreettinen ja käytännössä toimivaksi havaittu oppimista, opiskelumotivaatiota ja minäkuvan kehitystä edistävä arviointimenetelmä.

”Ahdistu ja pelkää, niin opit”

Kouluissa opetetaan asiasisältöjä ja käyttäytymistä edelleen uhkailemalla ja luomalla pelon ilmapiiriä. Yleisimmät opettajien käyttämät pelotteluvälineet ovat arvosanat ja kokeet. ”Älä enää myöhästy ja lintsaa, muuten lasken arvosanaasi.” ”Opettele nämä asiat, niitä saatetaan kysyä kokeessa.” Tämä tehoaa kiltteihin ja tunnollisiin oppilaisiin, jotka käyttäytyvät, ahertavat ja puurtavat. Vaikka he olisivat luokkansa parhaimmistoa, moni heitä ahdistuu kerta toisensa jälkeen koepäivän lähestyessä ja heti seuraavana päivänä he ovat kyselemässä jännittyneenä koearvosanojaan. Saavatkohan he nukuttua öisin? Miksi moni tunnollinen oppilas on ahdistunut ja miksi monen oppilaan mielenterveys järkkyy nuorella iällä?

Oppilaisiin, jotka on lannistettu toistuvilla ahdistavilla kokemuksilla ja pettymyksillä, tai joita ei vielä ole lannistettu, mutta jotka piilottavat ahdistuksen ja pelon kapinointiin ja häiriköintiin, ei huonoilla arvosanoilla uhkailu enää tuota toivottua oppimistulosta. Oppivelvollisuuden päätyttyä heitä on enää vaikea motivoida jatkamaan pettymysten tiellä.

Moni opettaja harmittelee myös ”bulimiaoppimisen” yleisyyttä, eli oppilaat usein lukevat paljon edellisenä iltana ennen koetta, ja oksentavat sitten tiedon paperille. Harva opettajista kuitenkaan ymmärtää, että meidän arviointi- ja koekäytänteemme nimenomaan ohjaavat oppilaita tähän toimintaan. Jos hyvä koemenestyminen ja arvosana ovat oppilaalle tärkeintä, bulimiaoppiminen on mitä parhain keino saavuttaa omaa todellista osaamistasoaan parempi koearvosana minimaalisella työllä.

Onko koe- ja numeroarviointi kaiken ahdistuksen lähde?

Etsin tietoa arvioinnista ja sen vaikutuksesta ihmiseen ja oppimiseen useista eri lähteistä. Tutkimukset ja mielipiteet kerta toisensa jälkeen pitivät arviointikulttuuriamme erittäin huonona moneltakin kantilta:

  • ”Kouluissa ihmisyys syrjäytetään, koska koulu on liiaksi ’arvosana- ja kurssitehdas’.” (Matti Taneli, väitöstutkimus 2012, s. 236)
  • ”Arviointivimma jähmettää ihmisen toiminnan. Arviointikiiman taustalla on kapea ihmiskäsitys.” (Jarmo Manner, psykologinen pääoma -blogikirjoitus 16.9.2013)
  • ”Missä vaiheessa opettajankoulutuksen jälkeen opettajat alkavat kuvitella, että aikaan sidotut kertotaulukokeet jotenkin auttaisivat oppimista? Ainoa mitä ne oikeasti tekevät on, että ne aiheuttavat matematiikka-ahdistusta, pelkoa matematiikkaa kohtaan ja halun päästä pois matematiikan tunneilta ja halun lakata yrittämästä.” (Vesa-Matti Sarenius, Facebook-kirjoitus 5.10.2013)

Opettajana koen itsekin ahdistavana ajatuksen, että joku tulisi luokkaan seuraamaan ja arvioimaan opetustani. Jos esimieheni arvioisi kehityskeskusteluissa toimintaani ja käyttämiäni opetusmenetelmiä, ja vielä jos tämä arviointi vaikuttaisi minun ja muiden opettajien palkkaukseen, laskisi tämä työmotivaatiota niin minulla kuin muilla opettajilla opettajakunnassamme (vrt. Manner 2013).

Koen, että me opettajat olemme etuoikeutetussa asemassa, koska saamme itse valita opetusmenetelmämme ja opetusvälineemme ilman, että kukaan kyseenalaistaa tai arvioi toimintaamme. Saamme itse valita kuinka monta minuuttia tai tuntia käytämme aikaa iltaisin ja viikonloppuisin oppilaittemme hyväksi ja tämä oma valinta saa meidät motivoituneina ahkeroimaan. Silti me kohtelemme oppilaitamme täysin päinvastaisesti, tavalla jolla emme halua itseämme kohdeltavan. Ja samalla vielä kuvittelemme, että pakko on paras keino saada oppilas tekemään kotonaan yhtään mitään oppimisensa eteen.

 Entä jos luovuttaisimme arviointivastuun opettajilta oppilaille?

”(Arvioinnin) taustalla on myös uskomus, että voisimme arvioida toisen ihmisen toimintaa objektiivisesti monimutkaisessa maailmassa. Tämä järjetön ajatus kaventaa aina käsityksiä ihmisten toiminnasta ja ajaa arvioinnin kohteet puolustuskannalle.” (Manner 2013)

Jos toisen ihmisen objektiivinen arviointi on mahdotonta monimutkaisessa maailmassa, voisimmeko parantaa tilannetta luovuttamalla arviointivastuun arvioinnin kohteelle, eli oppilaalle.

Bloomin taksonomiaBloomin taksonomian mukaan muistaminen, ymmärtäminen ja soveltaminen ovat alemman tason osaamista. Opetuskulttuurimme on sellainen, että juuri näitä taitoja painotetaan opetuksessamme eniten. Arvioiminen on puolestaan korkeamman tason osaamista ja se itse asiassa myös sisältää kaikki sen alapuolella olevat tasot. Miksi emme siis aktiivisesti opettaisi oppilaita itse arvioimaan ajattelutaitojaan, osaamistaan ja myös oppimistaan?

Kurssikokeesta luopuminen ja itsearvioon siirtyminen käytännössä

Sanoin opiskelijoilleni elokuussa 2013 lukion FY7-kurssin ensimmäisellä oppitunnilla, että kurssin lopussa oleva koe on vapaaehtoinen ja se ei vaikuta kurssin arvosanaan. Sanoin myös, että he saavat itse päättää omat arvosanansa, kunhan pyrkivät olemaan rehellisiä. Tämä vapautti välittömästi luokan tunnelman ja rentoutti opiskelijoita. He pystyivät vihdoin keskittymään vain opiskeluun ja oppimiseen ilman pelkoa tulevasta koeahdistuksesta. Lisäksi he pystyivät nyt myös ”pakollisen” tiedon lisäksi keskittymään enemmän omiin kiinnostusten kohteisiinsa ilman tunnetta, että tämä opiskeluaika menisi jotenkin hukkaan.

Opiskelijat saivat myös valita itse oman opiskelutapansa ja he käyttivät aikaisempaa luovemmin oppituntiaikaa joko puuhastellen kokeellisten töiden parissa, etsien tietoa netistä tai osallistuen aiheeseen liittyviin nettikeskusteluihin, tai sitten ihan perinteisesti lukien kirjaa, katsoen Opetus.tv:n nettiopetusvideoita ja tehden harjoitustehtäviä. Valinta oli jokaisen oma, mikä vaikutti lisäävän ahkeruutta ja omistautumista opiskeluun. Opettajana en ollut enää tiedon kaataja, vaan tiedon lähteille ohjaava sekä mielenkiinnon ja motivaation herättelijä.

Kurssin päätteeksi opiskelijat saivat itse arvioida oman osaamistasonsa ja oppimisensa ja pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!

Sähköinen itsearvointi

Rakensin sähköiseen oppimisympäristöön (Fronter, olisi voinut olla jokin muukin) 41 kysymystä sisältävän itsearviointikyselyn, jonka vastaamiseen opiskelijoilla oli aikaa kaksi viikkoa. Itsearvioinnin sai tehdä useamman kerran.

Ensimmäiseksi pyysin opiskelijoita arvioimaan omaa toimintaansa oppitunneilla ja oppituntien ulkopuolella.

kysymys2.1

kysymys2.2

Pyrin itsearvioinnin avulla myös ohjaamaan opiskelijoiden oppituntikäyttäytymistä haluamaani suuntaan, eli keskustelevaan ja osallistuvaan suuntaan:

kysymys2.3

Kurssin keskeisiä sisältöjä opiskelijat saivat arvioida 36 eri väitteen kautta. Esimerkkinä kaksi väitettä:

kysymys4.3

Parasta mielestäni tässä koko sähköisessä itsearvioinnissa oli se, että siihen oli mahdollista liittää linkkejä nettivideoista tai muista materiaaleista ja ohjata opiskelijoita oppimaan vielä lisää itsearviointia tehdessään. Kyseessä ei ollut siis pelkästään itsearviointi, vaan samalla myös ”oppimispolku”. Jos opiskelija itse päätteli osaamistasonsa jonkin kysymyksen kohdalla esimerkiksi  arvosanan 6 arvoiseksi, oli hänellä vielä tässä vaiheessa mahdollista halutessaan opiskella aihetta lisää ja antaa itselleen opiskelun jälkeen parempi arvosana. Menetelmä korosti omaa valintaa jokaisen omassa oppimisessaan. Menetelmä myös ohjasi opiskelijoita pohtimaan omaa osaamistaan tiettyjen käsitteiden ja ajatusten kohdalla aivan uudella tasolla.

Itsearvioinnin lopuksi opiskelijat saivat vielä antaa itselleen arvosanan kokonaisuudesta:

oma arvosana

Sähköisen itsearviointilomakkeen avulla pystyin aiempaa huomattavasti paremmin ja tarkemmin näyttämään opiskelijoille, mitkä ovat kurssin keskeisiä sisältöjä ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat kurssiarvosanaan kokonaisuutena. Pystyin myös käyttämään arviointia oppimisen ohjaus- ja motivointivälineenä. Ja ilman kurssikokeen tai toisen arvioinnin alaiseksi joutumisen aiheuttamaa ahdistusta.

Tilastoja itsearvioinnista

Tilastot puhukoot itse puolestaan. Mutta se on sanottava, että aina kun olen luottanut opiskelijoihin ja antanut heille vastuun omasta oppimisestaan ja nyt myös oman oppimisensa arvioinnista, he ovat kiittäneet luottamuksesta ahkeruudellaan ja rehellisyydellään.

tilasto1tilasto2tilasto3tilasto4tilasto5Luottakaa oppilaisiinne

Te opettajat, jotka tiedätte, miten ahdistavalta tuntuu olla arvioinnin kohteena: lopettakaa bulimiaoppimiseen kannustavan ja ihmisyyttä syrjäyttävän arviointikulttuurin ylläpitäminen. Ottakaa tilalle käyttöönne jokin oppimista ja ihmisyyttä tukeva arviointimenetelmä. Vanhasta luopuminen on helppoa: sanokaa vain seuraavalla oppitunnilla oppilaillenne, että kokeet ovat jatkossa vapaaehtoisia. Tämän jälkeen siirtäkää oppimisen ja osaamisen arvioinnin vastuu vähitellen oppilaillenne. Opettakaa heitä arvioimaan omaa osaamistaan, omaa oppimistaan ja omia opiskelutaitojaan. Ja luottakaa oppilaisiinne, luottamus kyllä palkitaan.

Lisätietoja sähköisestä itsearvioinnista tai muusta aiheeseen liittyvästä voi tiedustella sähköpostilla: pekka.peura (at) maot.fi.

  • Pingback: Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyytt&auml...

  • Pingback: Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyytt&auml...

  • http://peruskoulupesula.blogspot.fi Laura Tuohilampi

    Kiitos, Pekka! Mahtava kirjoitus ja esimerkki!

    Kukaanhan ei pakota opettajaa pitämään kokeita. Jos vedotaan siihen, että kokeita pitämällä opitaan testauskulttuuriin, siis harjoitellaan muun muassa YO-koetta varten, voi asian tehdä juuri näin myös vapaaehtoisuuden kautta. Joku saattaisi vedota siihenkin, että oppilaat on ”aina” (eli ennenkin) altistettu tälle testaamiselle ja arvioinnille, siis miksi ahdistua? Mutta psykologisesti on tärkeää, ettei odotusten ja todellisuuden välillä ole liikaa ristiriitaa. Tottelemiskulttuuri oli huomattavasti paremmin linjassa koko vallitsevaan yhteiskuntakulttuuriin muutama vuosikymmen sitten nykypäivään verrattuna. Koska ympäristö tällä hetkellä on Suomessa yksilökeskeinen ja vaihtoehtoja täynnä, ja vaatiuksia ovat pikemminkin luovuus ja oma ajattelu kuin ulkoa oppiminen ja määräysten vastaanottaminen, tuottaa ”vanhanaikainen” koulu juuri tätä ahdistusta. Lisäksi vielä, kun oppilas ohjautuu mitattavan opettelemiseen, jää kaikki uusi kehittymättä.

    Esimerkkisi osoittaa, että kouluissa voi kuin voikin käyttää aikaa opiskeluun JA inhimilliseen kasvamiseen kaikenlaisen rakenteellisen suorittamisen sijaan!

    Mainittakoon nyt myös, että Peruskoulupesulassa liipattiin läheltä tätä aihetta jokunen viikko sitten:
    http://peruskoulupesula.blogspot.fi/2013/09/keksit-pyoran-mutta-varastohyllymmehan.html

  • Olli

    Hei Pekka, toivottavasti kuulemme tästäkin lauantaina lisää!

  • Jukka H

    Kiitos hyvästä bloggauksesta. Kommenttina muistutan, että on olemassa myös muita arviointijärjestelmiä kuin tässä vertaillut opettaja- ja koejohtoinen 4-10-systeemi sekä täysin oppilaskeskeinen oma itsearviointi, ja jopa näistä voi tehdä kaikenlaisia ristisiitoksia.

    Esimerkiksi kokeiden arvioinnissa voi aivan hyvin käyttää vain kahta arvosanaa eli hyväksytty/hylätty. Olen havainnut käyttökelpoiseksi myös vertaisarvioinnin, jolloin ryhmän muut opiskelijat määräävät opiskelijan arvosanan. Se sopii varsin hyvin sellaisiin tilanteisiin, joissa koko ryhmä pääsee tutustumaan lopputuotokseen (esitelmä, portfolio tms.). Aika vähäisellä kasvatustieteellisen kirjallisuuden luvulla löytää myös monenlaisia muita näkökulmia aiheeseen.

  • Pingback: Ammattiasioita | Pearltrees

  • Pingback: Arviointimenetelmät | Pearltrees

  • Antti V

    Olipa jälleen ajatuksia herättävä ja aika radikaalikin avaus Pekalta. Mietin tässä vaan sitä, että perinteisestihän arviointi on ollut myös vallankäytön väline. Oppilaat tarvitsevat hyviä arvosanoja saadakseen tavoittelemansa opiskelu- tai työpaikan. Opettaja puolestaan arviointia tehdessään käyttää valtaa päättämällä, keille opiskelijoille näitä mahdollisuuksia annetaan ja keille ei. Nyt jos arviointivastuuta siirretään oppilaille, onko vaara, että ne oppilaat, jotka uskaltavat arvioida omaa osaamistaan yläkanttiin menestyvät, kun taas sitten aremmat ja itseään kohtaan kriittisemmät, ehkä tunnollisemmat oppilaat eivät? Miten siis estetään, että arviointivastuun siirtäminen oppijalle ei kannusta röyhkeyteen?

    • Pekka Peura

      Kiitos Antti kommentistasi! Tuo, kannustaako arviointivastuun luovuttaminen oppijalle röhkeyteen, on tiedostettu haaste, johon ei ainakaan minulla ole vielä vastausta. Itse kuitenkin mieluummin kohtaan tämän haasteen ja etsin siihen toimivan ratkaisun, kuin jään toistamaan nykykäytäntöä.

      Pekka

      • Antti V

        Hei Pekka,

        Facebookin puolella itse asiassa vastasitkin kysymykseeni: Kerroit, että opettajana siis varasit mahdollisuuden arviointikeskusteluun tapauksissa, joissa opiskelijan arvio ei vastaisi omaa käsitystäsi. Joissain tutkimuksissa on todettu, että tytöt ovat kriittisempiä omaa osaamistaan kohtaan kuin pojat. Oletko havainnut tällaista?

        • Pekka Peura

          Tuohon en osaa ottaa laajemmin kantaa vielä, koska minulla on vain tämän yhden ryhmän tilastot käsissäni. Osa arvioi omaa osaamistaan mielestäni hieman turhan varovaisesti, joukossa oli sekä poikia että tyttöjä, eli tämä havaintoaineiston perusteella en huomannut merkittävää käyttäytymiseroa poikien ja tyttöjen välillä.

  • Pingback: Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyytt&auml...

  • Pingback: Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyytt&auml...

  • Ulkopuolinen

    ”Kurssin päätteeksi opiskelijat saivat itse arvioida oman osaamistasonsa ja oppimisensa ja pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!”

    Pitäisin huonona sitä että 55 opiskelijasta ei löydy yhtäkään, joka uskoisi ansaitsevansa kympin, vaikka varmasti joku sen ansaitsisi. Oletko miettinyt, kuinka ahdistavaa esim. ns. Impostor syndromesta (en tiedä onko sille suomenkielistä vastinetta) kärsivän opiskelijan on arvioida itseään. Toisaalta luulisin että vaikka joku huippu oppiikin muutaman kerran jälkeen uskomaan taitoihinsa, hän silti pelkää tilannetta, jossa antaa itselleen kympin mutta opettaja pitää itsearviota ylimielisyytenä, ja itsearvioinnista tuleekin hänelle yhtä ahdistava tilanne kuin ulkopuolisesta arvioinnista jollekulle muulle.

    • JMK

      Mainio tuo tapa arvostella itseään. Osaamispuolella voisi olla jokin tenttitapainen, jonka arvioi itse, sillä aivan varmasti 10 arvosanoja olisi tullut!

      Kokeile FY1-ryhmä ja kerro tuloksia! Vaikuttaako mm. intoon jatkaa aineen opiskelua?

    • Pekka Peura

      Kiitos tärkeästä huomiosta!

      Itsearviointi ei missään nimessä ole ongelmaton, kuten ei kurssikoekaan. Enkä tässä lähde edes vertailemaan, kumpi niistä on isolle joukolle miellyttävämpi tai oppimista tukeva ja opiskelumotivaatiota (mieluiten sisäistä) lisäävä arviointimenetelmä.

      Itse ajattelen siten, että tulevaisuudessa meillä voisi olla käytössämme useita erilaisia arviointimenetelmiä, joista jokainen oppilas saisi itse valita itselleen sen (opettajan ohjauksessa toki), joka tukee hänen oppimistaan ja ihmiseksi kasvamistaan eniten.

      Pekka

  • Koukkupolvi S

    Tässä ja Peruskoulupesulan jutussa on kuitenkin pidettävä mielessä, että työskentelette valikoidun porukan kanssa. Tien toisella puolella on ikäluokasta sellaiset 60-80 oppilasta, joita kukaan lukiopuolella ei ikinä kohtaa. Jos antaisin mille tahansa peruskoulun n. 22 oppilaaan enkun ryhmälle vastaavanlaisen 41-kohtaisen kyselyn (joka sinällään on mainio väline tarkoitukseensa mahd. luotettavan tuloksen saamiseksi), löytyisi sieltä 2-3 oppilasta, jotka eivät sitä tekisi, toiset 2-3, jotka eivät sitä ymmärtäisi, vaikka yrittäisivätkin, 1-2 pelleilevää vastaajaa ja tosiaan nippu tyttöjä, jotka eivät kehtaisi arvioida itseään oikein. Näiden tyttöjen lisäksi jäljelle jäävistä teille lukioihin seuloutuu suurin osa, mutta ainakin näiden 5-10 erikseen mainitun osalta koko itsearviointi on utopiaa.

    Bulimiaopiskelua itse vältän pitkin kurssia sillä, etten pidä ennalta ilmoitettuja sanakokeita, vaan täysin sattumanvaraisesti pistareita, joissa kysyn sanastoa ja keskeisiä kielioppirakenteita. Siinä missä kokeessa vaadin (bulimiaoppilaidenkin vuoksi) 50% osaamista painotan opiskelijoille, että 30% on jo hyvä suoritus ilman erillistä kertaamista ja sitä, että tällaisessa pistarissa yleensä paljastuu se todellinen osaamisen taso. Jos silloin ollaan jo 80-90% osaajia, ei kokeeseen juurikaan edes tarvitse kerrata – pienellä välipalan haukkaamisella saa sen kympin. Bulimikot voivat nostaa arvosanaansa kokeessa, mutta minulla on se aidompi mittari tiedossa pistarista.

    Usein annan mahdollisuuden erilaisissa tehtävissä (käännös, tiivistelmä kirjallisesti tai suullisesti, dialogin uudelleenkerronta jne.) antaa itselleen tai vertaiselleen arvosanan ja näissäkin näkee tuon yllämainitsemani kuvion esiintyvän.

    Kohtalaisen syyllistäen ja aliarvioiden sanot, että ”Harva opettajista kuitenkaan ymmärtää, että meidän arviointi- ja koekäytänteemme nimenomaan ohjaavat oppilaita tähän toimintaan. ” Me tiedämme, me vältämme monella tapaa koepainotteisuutta jo peruskoulun puolella ja painotamme jatkuvaa arviointia enemmän ja enemmän. Kumulatiivisella kokeella on kuitenkin paikkansa, jos ei muuten, niin itsearvion paikkansapitävyyden mittarina. Itsehän haluaisin (ja ehkä vielä teenkin) niin, etten ilmoita kokeen ajankohtaa etukäteen, vaan jollain tunnilla se koepaperi vain tulisi eteen. Jonkinlainen ulostemysky siitäkin varmasti sitten seuraa, jännä nähdä.

  • Pingback: TVT opetuksessa, laatu | Pearltrees

  • Eveliina Hietakymi

    Tästä saatiin kunnon kiistely aikaan kotona. Itse olin sitä mieltä, että tämä on vallankumouksellisen mahtava idea, puolisoni sanoin ”koko touhu on pelkkää p*skaa” :)

    Huomautit, että kukaan ei antanut itselleen kymppiä, mutta toisaalta yhtään nelostakaan ei annettu. Huomasitko, että joku olisi tässä suhteessa arvioinnut itseään yläkanttiin? Entä kävikö kenenkään oppilaan kohdalla niin, että olisi ensin antanut itselleen nelosen ja ”uusinta-arvioinnissa” saannut korotettua numeroaan?

    Kuitenkaan itsearviointi ei voi mielestäni olla ainut arvioinnin keino, sillä muiden arvioinnin kohteeksi opiskelijat joutuvat elämässään väistämättä ja tälle altistumista on hyvä harjoitella.

  • Pingback: Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyytt&auml...

  • http://hyl.fi/fysiikka mikko rahikka

    Onpa hassua.
    Olen täällä Ameriikassa Fulbright lomalla. Täällä uusi Obaman Common Core OPS tiukentaa mitä opetetaan ja jopa miten (lisää PISAn ”vaatimaa” ongelmanratkaisutaitoa/tutkivaa/…) opetetaan. Kaikki perustuu tuloksellisuuteen. Mitataan oppilaita ja samalla opettajia.
    Vielä kun saataisiin yo-koekin itsearvoitavaksi (myönnänolihuonovitsi).

    Kiitti Pekka+kumppanit.

    M

  • PastaAivo

    Minusta tämä on (suurimmilta osin) mahtava idea. Opiskelijana voin sanoa usein miettineeni, että opiskelenko minä (ja kaikki muut) arvosanojen vai itse oppimisen vuoksi. Itsearvioinnissa voi olla sellainen ongelma että oppilaat eivät välttämättä myönnä olevansa ns. huonoja, tai se että he eivät uskalla arvioida itselleen kymppiä liioittelua peläten. Jos opettaja osaa sekä liioittelevat että vähättelevät arvosanat korjata asiallisemmiksi, tämä systeemi voisi hyvinkin toimia.