Lukion pitkää ja lyhyttä matematiikkaa on mahdollista opettaa samaan aikaan samassa tilassa.

Martinlaakson lukiossa tehtiin elo-syyskuussa 2012 kokeilu, jossa lukion MAA1- ja MAB1-kurssin opiskelijoita opetettiin samaan aikaan samassa tilassa. Järjestely osoittautui toimivammaksi kuin perinteinen jako MAA1- ja MAB1-ryhmiin, ja se myös kannusti aiempaa useampaa opiskelijaa jatkamaan pitkän matematiikan opintoja. Ensimmäisen kurssin jälkeen MAA2-kurssille jatkoi 112 opiskelijaa ja MAB2-kurssille 32 opiskelijaa! (Martinlaakson lukio on yleislukio, jonka painopistealueet ovat draama ja teatteri sekä LUMA-aineet. Lukion sisäänpääsykeskiarvoraja v.2012 oli 7,92.)

Elokuussa lukiomme 144 ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa jaettiin viiteen ohjausryhmään (12A, 12B, 12C, 12D ja 12E). Ensimmäisessä jaksossa opiskelijat pysyivät kaikilla kursseilla omina ryhminään. Järjestelyn tarkoituksena oli helpottaa opiskelijoiden ryhmäytymistä uudessa koulussa. Aikaisempina vuosina opiskelijat oli matematiikan oppitunneilla jaettu ohjausryhmiä sekoittaen erikseen pitkän ja lyhyen lukijoihin, mutta tänä lukuvuonna opiskelijat olivat myös matematiikan tunneilla yhdessä oman ohjausryhmänsä kanssa.

Yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmä tekee kursseista joustavia

Yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmä (lue lisää: perusajatuskokemuksia ja mastery learning) mahdollistaa käytännössä sen, että yksi opettaja voi samassa tilassa samaan aikaan opettaa oppimisprosessin eri vaiheessa olevia opiskelijoita. Sillä ei ole merkitystä, millä kurssilla tai tasolla opiskelijat ovat.

Ensimmäisellä oppitunnilla opiskelijoille kerrottiin käytännön järjestelyistä ja heidät perehdytettiin analysoivaan tapaan ratkaista harjoitustehtäviä, jolloin harjoitustehtävien avulla jokaisen yksilölliset virhekäsitykset saadaan sekä opettajan että opiskelijan omaan tietoisuuteen. Näin opetusta pystytään kohdentamaan henkilökohtaisella tasolla ja oppiminen on tehokkaampaa. Opiskelijat liimasivat myös vihkoihinsa MAA1- ja MAB1-kurssien ”käsitehaitarin” ja heitä neuvottiin värittämään käsitelaatikko aina, kun he kokivat ymmärtävänsä kyseisen käsitteen.

MAA1_MAB1_Peura

MAA1/MAB1-käsitehaitari. (CC-BY Pekka Peura 2013)

Käsitehaitarissa on visuaalisesti nähtävissä kurssin sisältö, ja siihen on pyritty hahmottelemaan käsitetorneiksi sitä, miten käsitteet liittyvät toisiinsa. Se auttaa myös opettajaa ja opiskelijoita visuaalisesti havaitsemaan, miten paljon yhteistä MAA1- ja MAB1-kursseilla on ja miltä osin kurssit sisällöllisesti poikkeavat toisistaan.

Kurssilla käytettiin kahta oppikirjaa

Opiskelijat saivat itse valita, kummalla tasolla he matematiikkaa halusivat opiskella, ja valintansa perusteella he hankkivat kyseisen tason oppikirjan. Opiskelijat saivat ensimmäisellä tunnilla käsitehaitarin lisäksi myös joko MAA1- tai MAB1-tehtävälapun, jossa olivat nähtävillä koko kurssin harjoitustehtävät ja johon he merkitsivät, osasivatko he tehtävän vai oliko heillä virhekäsityksiä kyseisen tehtävän ratkaisemisessa.

TEHT_MAB1_kuva

Osa MAB1-tehtävälapusta.

Tehtävälapun ja omatahtisen oppimisen hyödyt

Vihkoon liimattu tehtävälappu ja omatahtinen opiskeluvauhti olivat hyödyllinen yhdistelmä monella eri tapaa. Tehtävälappu ohjasi opiskelijoita etenemään kurssilla tietyssä järjestyksessä käsitteeltä toiselle ja omatahtisuus mahdollisti sen, että ketää ei pakotettu etenemään opinnoissa seuraavaan käsitteeseen, ennen kuin edellinen oli sisäistetty (vrt. mastery learning). Vastaavasti kenenkään ei tarvinnut odotella muita, jos jotkin asiat olivat jo entuudestaan tuttuja tai nopeasti omaksuttavissa, ja näin jokainen pystyi edetä opinnoissaan juuri omaa henkilökohtaista oppimistaan tukevaa vauhtia. Tehtävälappu ja omatahtisuus estivät myös ”putoamisen kyydistä”, koska jos joku oli esimerkiksi muutaman päivän sairaana, niin tullessaan takaisin kouluun hänen opintonsa kurssilla oli juuri siinä kohdassa, mihin hän oli edellisellä kerralla jäänyt. Tai vastaavasti hänen on ollut mahdollista myös jatkaa opintoja kotonaan, koska tehtävälapusta näkee aina seuraavan harjoiteltavan tehtävän/käsitteen. Muun muassa nämä seikat tekevät oppimisesta mielekkäämpää ja opiskelumotivaatio pysyy hyvällä tasolla.

Yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmä ja yllä kuvatut yksinkertaiset ”apuvälineet” tekevät myös opettajan työstä mielekkäämpää, koska enää opettajan ei tarvitse kiireessä ja tiukassa aikataulupaineessa vetää suuria massoja kivireen tavoin eteenpäin kurssilla, vaan opettajan on mahdollista kohdata jokanen oppija yksilöinä ja räätälöidä opetusta kullekin oppijalle sopivalle tasolle. Lisäksi opettajan kokonaistyötaakka vähenee, koska oppituntien välissä ei tarvitse suunnitella seuraavan oppitunnin esitystä. Riittää, että menee oppitunnille ja auttaa jokaista oppijaa siinä aiheessa ja sillä tasolla, joka tukee hänen oppimistaan sillä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla. Opettaja pääsee tosissaan käyttämään omaa pedagogin ammattitaitoaan!

Järjestelyn hyödyt aiempaan käytäntöön verrattuna

Järjestelyn yhtenä pääajatuksena oli helpottaa opiskelijoiden oman tason löytämistä ja siirtymistä tasolta toiselle. Nyt käytännössä kävikin siten, että muutama ujo ja omiin kykyihin epäluuloisesti suhtautunut opiskelija oli aloittanut opintonsa lyhyellä matematiikalla, mutta muutaman viikon jälkeen, kun he olivat havainneet omat kykynsä riittäviksi ja jo omaksuneet kaikki MAB1-kurssin sisällöt, heille pystyttiin luontevasti tarjoamaan opastusta puuttuvien MAA1-kurssin sisältöjen oppimisessa. Kurssikokeena he sitten tekivät MAA1-kurssin kokeen. Ei ollut siis mitään väliä, aloittiko opiskelija lukiouransa lyhyen vai pitkän matematiikan kurssilla, vaan kaikki alkoivat opiskella matematiikkaa, ja vasta ensimmäisen jakson lopussa jokaisen piti vasta tehdä valinta, suorittaako MAA1- vai MAB1-kokeen.

Siirtyminen tasolta toiselle ei siis vaatinut siirtymistä luokkatilasta toiseen, ei vaihtamaan opettajaa eikä vaihtamaan opiskelutovereita. Riitti, että liimasi toisen tehtävälapun vihkoon ja avasi toisen oppikirjan. Opettajaa tässä järjestelyssä ilahdutti myös se havainto, että opiskelijat pystyivät luontevasti omissa pienryhmissään opiskelemaan vieretysten sekä pitkää että lyhyttä matematiikkaa ja se tuntui sekä opettajasta että opiskelijoista ihan luonnolliselta tavalta toimia. Matematiikka on kuitenkin pohjimmiltaan universaali kieli. Sitä ei ole pakko lokeroida, jotta sitä voisi oppia.

Tavoitteenamme vähentää opettajien työtaakkaa – työkaluja perusopetukseen ja lukioon

Perusopetuslain uudistukset astuivat voimaan vuoden 2011 aikana, joiden myötä oppilaiden jako yleis- ja erityisopetukseen poistui. Uudistuksen seurauksena opetusryhmien heterogeenisuus kasvaa entisestään ja opettajan odotetaan vastaavan oppilaiden erilaisiin tarpeisiin ja erilaisiin oppimisen haasteisiin samanaikaisesti. Opettajien vastuuta ja työtaakkaa kasvatetaan jatkuvasti. Milloin tulevat uudistukset työtaakan vähentämiseksi?

Kaikkia peruskoulun samalla vuosiluokalla olevia oppilaita yhdistää ikä, mutta se jääkin helposti ainoaksi heitä yhdistäväksi tekijäksi. Oppilaiden sen hetkinen matematiikan osaamisen taso ja kyky omaksua uusia asioita poikkeavat toisistaan valtavasti. Taitotason erilaisuuden voi todeta alla olevasta kuvaajasta (kuva 1), jossa on vuoden 2011 valtakunnallisen 9. luokan matematiikan kokeen arvosanajakauma. Gaussin käyrän huippu osuu 16 pisteen tietämille kokeessa, jossa lahjakkaimmat opiskelijat ovat saaneet 60 pisteen saaliin. Tämän pistejakauman voi hyvin olettaa kuvaavan myös peruskoulun keskiverto-oppilasryhmää.

Lähde: Dimensio-lehti 6/2011, MAOL ry.

Opettaja ei pysty nykyjärjestelmässä vastaamaan lahjakkaimpien oppilaiden tarpeisiin, kun suurin työpanos menee tiedollisesti ja taidollisesti monta vuotta lahjakkaimpia jäljessä tulevien oppijoihin. Opettaja ei pysty myöskään vastaamaan heikoimpien oppijoiden tarpeisiin, koska hän joutuu väkisin opettamaan heille uusia vaikeita asioita liian nopeasti ja liian aikaisin, jotta lahjakkaimmat oppijat eivät kärsi yhteisopetuksessa liikaa.

Kompromissi opettaa keskimääräisen opiskelijan taitotasolla ja oppimisnopeudella on ehkä kaikkein tehottomin ratkaisu, koska myös keskitason oppilas kärsii levottomasta oppiympäristöstä ääripäiden tylsistyessä ja ahdistuessa kilpaa opetettavasta aiheesta.

Martinlaakson lukiossa ja Kilterin koulussa on yhteistyössä opetus.tv:n kanssa aloitettu syksyllä 2011 opetuskokeilu, jonka tavoitteena on

  • vähentää opettajan työtaakkaa
  • tukea enemmän lahjakkaita oppijoita
  • tukea enemmän keskitasoisia oppijoita
  • tukea enemmän heikkoja oppijoita
  • lisätä oppilaiden motivaatiota matematiikan oppimista kohtaan
  • lisätä oppilaiden sosiaalista kanssakäymistä matematiikan kielellä

Opetuskokeilu on lähtenyt käyntiin positiivisissa merkeissä!

Lisätietoja kokeilusta voit kysyä vieraskirjan kautta tai suoraan Pekalta: pekka.peura(ä)eduvantaa.fi. Lisätietoja saat myös lukemalla tätä blogia.

”Miksi koulujärjestelmämme perusoletuksena on, että tärkein oppilaita yhdistävä tekijä on heidän valmistuspäivämääränsä?” (Kohta 6:55)

Oivalluksia muuttuvasta oppimaisemasta

Opetuskokeilu on ollut käynnissä kahden jakson ajan, ja eilen hämmästyneenä totesin, että osa opiskelijoista ei enää tyydy valmiiksi annettuun ja koululaitoksen määrittelemään oppimaisemaan vaan he aktiivisesti muokkaavat sitä haluamallaan tavalla omannäköiseksi. Luovasti oppimaisemaan suhtautuvia opiskelijoita on myös jo niin paljon, että he uskaltavat toteuttaa omia visioitaan.

Eilen oli 3. jakson ensimmäinen matematiikan oppitunti ja opiskelijat (ryhmäkoko 37) olivat päässeet luokkaan 10 minuuttia ennen oppitunnin alkua. Luokassa pulpetit olivat koeviikon jäljiltä siisteissä riveissä siten, että kaksi pulpettia oli aina vieretysten ja opettajalla oli mukavasti omaa tilaa tussitaulun ja ensimmäisen pulpettirivin välissä.Luokkatila oli valmiina kurssin opettajajohtoisen avaustunnin viettoon.

Astuessani luokkaan odotin näyn olevan samanlainen kuin aina ennenkin. Oletin, että opiskelijat olisivat kiltisti sulautuneet siisteissä riveissä olevien pulpettien taakse. Takarivin kolme poikaa olisivat toki uhmanneet järjestystä ja liittäneet kolme pulpettia vieretysten.Hämmentyneenä jouduin kuitenkin toteamaan, että iso osa opiskelijoista oli vallannut koko luokkatilan opettajan omaa tilaa myöden ja tehneet siitä itselleen viihtyisämmän.

10 opiskelijaa oli muodostanut ryhmätyöpisteen aivan luokan etuosaan vieden samalla opettajalta mahdollisuuden käyttää tussitaulua tai dokumenttikameraa. Ja juuri kun olin suunnitellut näyttäväni dokumenttikameran välityksellä kaikille esimerkkitehtäviä!

Opetuskokeilun tässä vaiheessa iso osa opiskelijoista on hylännyt ajatuksen siitä, että opiskelu sujuu parhaiten istumalla riveittäin ja kuuntelemalla menneisyyden kaikuja: sanoja, joita opettaja toistaa vuodesta toiseen aina uudestaan ja uudestaan. He ovat sitä mieltä, että heille oppiminen on mielekkäämpää keskustelemalla aiheesta sosiaalisissa ryhmissä, prosessoimalla uusia ajatuksia ja ratkaisemalla haastavia ongelmia itse sekä kavereiden kanssa. Vasta sitten,kun koko ryhmä on neuvoton ylitsepääsemättömän ongelman edessä, he pyytävät paikalle opettajan avaamaan ajatustensa umpisolmuja.

Miksi koululaitoksia ja luokkahuoneita suunnittelevat arkkitehdit määrittelevät sen, millaisessa oppimaisemassa opiskelu on mielekkäintä? Opettajat ja oppilaat ottavat luokkatilan vastaan usein sellaisenaan, valmiiksi annettuna, ja muokkaavat omat pedagogiset mallinsa siihen tilaan sopiviksi. Miksi ei toimittaisi siten, että oppilaat muokkaisivat luokkatilan ja oppimaisemansa sellaiseksi, missä he itse viihtyisivät parhaiten ja opettajat pedagogian ammattilaisina muuntaisivat opetusmetodinsa tähän luovempaan oppimaisemaan soveltuviksi?

(Termin ”oppimaisema” opin 7.-8.12.2011 Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä, oppimaisema.org)