”Jos opettaja kyseenalaistaa kaikkein itsestään selvimmätkin toimintatapansa ja rutiininsa, niin silloin hän saattaa oikeasti keksiä ja oivaltaa jotain uutta.”

Edellisessä arviointiin liittyvässä kirjoituksessani ”Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyyttä tukevaksi ja luodaan ahdistusvapaa koulu” pohdin kouluoppimisen mielekkyyden lisäämistä siirtämällä arviointivastuuta arvioinnin kohteelle, eli oppilaalle. Teksti osui opettajissa johonkin hermopisteeseen ja se sai laajaa huomiota, mm. yli 1900 facebook-tykkäystä.

Tässä tekstissä esittelen pienen konkreettisen esimerkin, jonka avulla jokainen voi kyseenalaistaa omia arviointikäytänteitään. Tekstin piiloviesti on se, että jos opettaja kyseenalaistaa kaikkein itsestään selvimmätkin toimintatapansa ja rutiininsa, niin silloin hän saattaa oikeasti keksiä ja oivaltaa jotain uutta. Ja jos opettaja uskaltaa antaa oppilailleen enemmän vapauksia ja vastuuta, hän ei omalla mielikuvituksellaan pysty koskaan kuvittelemaan etukäteen, mitä kaikkea innokkaat nuoret keksivätkään tehdä. Oppilaiden luovuuden päästessä valloilleen opettaja voi vain hämmästellä ylpeänä heidän kekseliäisyyttään ja nokkeluuttaan.

Kurssikokeen sijaan opetusvideo

Martinlaakson lukiossa annettiin viime jaksossa MAA7-kurssilla opiskelijoille mahdollisuus kurssikokeen sijaan kuvata pienryhmissä aiheeseen liittyvä opetusvideo. Opiskelijoista noin 1/3 innostui tästä mahdollisuudesta ja erilaisia luovasti toteutettuja opetusvideoita syntyi lähes 10 kappaletta (alla kaksi videota esimerkkinä). Videon tekijöistä noin puolet halusivat videosta huolimatta tehdä myös tavallisen kurssikokeen, joten kokeen suoritti kuitenkin lopulta noin 5/6 opiskelijoista. Lopuille arvosana haarukoitiin kohdilleen yksinkertaisesti itsearvioinnin ja keskustelun kautta.  Vapaaehtoisen kurssikokeen ei havaittu yhtään vähentävän itse matematiikan opiskelumotivaatiota.

Opettajan kannattaa silloin tällöin vähän hassutella ja hullutella erilaisilla opetuskokeiluilla, kunhan muistaa antaa oppilaille enemmän vastuuta ja vapauksia. Lopputulos voi olla niin positiivisesti yllättävä ja tuoreita ajatuksia herättävä, että sillä saattaa olla omiin opetusmenetelmiin ja omaan opettajuuteen vaikuttavia seurauksia.

”Sanoin opiskelijoilleni…, että kurssin lopussa oleva koe on vapaaehtoinen ja se ei vaikuta kurssin arvosanaan. Sanoin myös, että he saavat itse päättää omat arvosanansa. Pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!”

Tässä tekstissä kyseenalaistetaan nykyinen arviointikulttuurimme sekä esitellään konkreettinen ja käytännössä toimivaksi havaittu oppimista, opiskelumotivaatiota ja minäkuvan kehitystä edistävä arviointimenetelmä.

”Ahdistu ja pelkää, niin opit”

Kouluissa opetetaan asiasisältöjä ja käyttäytymistä edelleen uhkailemalla ja luomalla pelon ilmapiiriä. Yleisimmät opettajien käyttämät pelotteluvälineet ovat arvosanat ja kokeet. ”Älä enää myöhästy ja lintsaa, muuten lasken arvosanaasi.” ”Opettele nämä asiat, niitä saatetaan kysyä kokeessa.” Tämä tehoaa kiltteihin ja tunnollisiin oppilaisiin, jotka käyttäytyvät, ahertavat ja puurtavat. Vaikka he olisivat luokkansa parhaimmistoa, moni heitä ahdistuu kerta toisensa jälkeen koepäivän lähestyessä ja heti seuraavana päivänä he ovat kyselemässä jännittyneenä koearvosanojaan. Saavatkohan he nukuttua öisin? Miksi moni tunnollinen oppilas on ahdistunut ja miksi monen oppilaan mielenterveys järkkyy nuorella iällä?

Oppilaisiin, jotka on lannistettu toistuvilla ahdistavilla kokemuksilla ja pettymyksillä, tai joita ei vielä ole lannistettu, mutta jotka piilottavat ahdistuksen ja pelon kapinointiin ja häiriköintiin, ei huonoilla arvosanoilla uhkailu enää tuota toivottua oppimistulosta. Oppivelvollisuuden päätyttyä heitä on enää vaikea motivoida jatkamaan pettymysten tiellä.

Moni opettaja harmittelee myös ”bulimiaoppimisen” yleisyyttä, eli oppilaat usein lukevat paljon edellisenä iltana ennen koetta, ja oksentavat sitten tiedon paperille. Harva opettajista kuitenkaan ymmärtää, että meidän arviointi- ja koekäytänteemme nimenomaan ohjaavat oppilaita tähän toimintaan. Jos hyvä koemenestyminen ja arvosana ovat oppilaalle tärkeintä, bulimiaoppiminen on mitä parhain keino saavuttaa omaa todellista osaamistasoaan parempi koearvosana minimaalisella työllä.

Onko koe- ja numeroarviointi kaiken ahdistuksen lähde?

Etsin tietoa arvioinnista ja sen vaikutuksesta ihmiseen ja oppimiseen useista eri lähteistä. Tutkimukset ja mielipiteet kerta toisensa jälkeen pitivät arviointikulttuuriamme erittäin huonona moneltakin kantilta:

• ”Kouluissa ihmisyys syrjäytetään, koska koulu on liiaksi ’arvosana- ja kurssitehdas’.” (Matti Taneli, väitöstutkimus 2012, s. 236)
• ”Arviointivimma jähmettää ihmisen toiminnan. Arviointikiiman taustalla on kapea ihmiskäsitys.” (Jarmo Manner, psykologinen pääoma -blogikirjoitus 16.9.2013)
• ”Missä vaiheessa opettajankoulutuksen jälkeen opettajat alkavat kuvitella, että aikaan sidotut kertotaulukokeet jotenkin auttaisivat oppimista? Ainoa mitä ne oikeasti tekevät on, että ne aiheuttavat matematiikka-ahdistusta, pelkoa matematiikkaa kohtaan ja halun päästä pois matematiikan tunneilta ja halun lakata yrittämästä.” (Vesa-Matti Sarenius, Facebook-kirjoitus 5.10.2013)

Opettajana koen itsekin ahdistavana ajatuksen, että joku tulisi luokkaan seuraamaan ja arvioimaan opetustani. Jos esimieheni arvioisi kehityskeskusteluissa toimintaani ja käyttämiäni opetusmenetelmiä, ja vielä jos tämä arviointi vaikuttaisi minun ja muiden opettajien palkkaukseen, laskisi tämä työmotivaatiota niin minulla kuin muilla opettajilla opettajakunnassamme (vrt. Manner 2013).

Koen, että me opettajat olemme etuoikeutetussa asemassa, koska saamme itse valita opetusmenetelmämme ja opetusvälineemme ilman, että kukaan kyseenalaistaa tai arvioi toimintaamme. Saamme itse valita kuinka monta minuuttia tai tuntia käytämme aikaa iltaisin ja viikonloppuisin oppilaittemme hyväksi ja tämä oma valinta saa meidät motivoituneina ahkeroimaan. Silti me kohtelemme oppilaitamme täysin päinvastaisesti, tavalla jolla emme halua itseämme kohdeltavan. Ja samalla vielä kuvittelemme, että pakko on paras keino saada oppilas tekemään kotonaan yhtään mitään oppimisensa eteen.

 Entä jos luovuttaisimme arviointivastuun opettajilta oppilaille?

”(Arvioinnin) taustalla on myös uskomus, että voisimme arvioida toisen ihmisen toimintaa objektiivisesti monimutkaisessa maailmassa. Tämä järjetön ajatus kaventaa aina käsityksiä ihmisten toiminnasta ja ajaa arvioinnin kohteet puolustuskannalle.” (Manner 2013)

Jos toisen ihmisen objektiivinen arviointi on mahdotonta monimutkaisessa maailmassa, voisimmeko parantaa tilannetta luovuttamalla arviointivastuun arvioinnin kohteelle, eli oppilaalle.

Bloomin taksonomian mukaan muistaminen, ymmärtäminen ja soveltaminen ovat alemman tason osaamista. Opetuskulttuurimme on sellainen, että juuri näitä taitoja painotetaan opetuksessamme eniten. Arvioiminen on puolestaan korkeamman tason osaamista ja se itse asiassa myös sisältää kaikki sen alapuolella olevat tasot. Miksi emme siis aktiivisesti opettaisi oppilaita itse arvioimaan ajattelutaitojaan, osaamistaan ja myös oppimistaan?

Kurssikokeesta luopuminen ja itsearvioon siirtyminen käytännössä

Sanoin opiskelijoilleni elokuussa 2013 lukion FY7-kurssin ensimmäisellä oppitunnilla, että kurssin lopussa oleva koe on vapaaehtoinen ja se ei vaikuta kurssin arvosanaan. Sanoin myös, että he saavat itse päättää omat arvosanansa, kunhan pyrkivät olemaan rehellisiä. Tämä vapautti välittömästi luokan tunnelman ja rentoutti opiskelijoita. He pystyivät vihdoin keskittymään vain opiskeluun ja oppimiseen ilman pelkoa tulevasta koeahdistuksesta. Lisäksi he pystyivät nyt myös ”pakollisen” tiedon lisäksi keskittymään enemmän omiin kiinnostusten kohteisiinsa ilman tunnetta, että tämä opiskeluaika menisi jotenkin hukkaan.

Opiskelijat saivat myös valita itse oman opiskelutapansa ja he käyttivät aikaisempaa luovemmin oppituntiaikaa joko puuhastellen kokeellisten töiden parissa, etsien tietoa netistä tai osallistuen aiheeseen liittyviin nettikeskusteluihin, tai sitten ihan perinteisesti lukien kirjaa, katsoen Opetus.tv:n nettiopetusvideoita ja tehden harjoitustehtäviä. Valinta oli jokaisen oma, mikä vaikutti lisäävän ahkeruutta ja omistautumista opiskeluun. Opettajana en ollut enää tiedon kaataja, vaan tiedon lähteille ohjaava sekä mielenkiinnon ja motivaation herättelijä.

Kurssin päätteeksi opiskelijat saivat itse arvioida oman osaamistasonsa ja oppimisensa ja pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!

Sähköinen itsearvointi

Rakensin sähköiseen oppimisympäristöön (Fronter, olisi voinut olla jokin muukin) 41 kysymystä sisältävän itsearviointikyselyn, jonka vastaamiseen opiskelijoilla oli aikaa kaksi viikkoa. Itsearvioinnin sai tehdä useamman kerran.

Ensimmäiseksi pyysin opiskelijoita arvioimaan omaa toimintaansa oppitunneilla ja oppituntien ulkopuolella.

Pyrin itsearvioinnin avulla myös ohjaamaan opiskelijoiden oppituntikäyttäytymistä haluamaani suuntaan, eli keskustelevaan ja osallistuvaan suuntaan:

Kurssin keskeisiä sisältöjä opiskelijat saivat arvioida 36 eri väitteen kautta. Esimerkkinä kaksi väitettä:

Parasta mielestäni tässä koko sähköisessä itsearvioinnissa oli se, että siihen oli mahdollista liittää linkkejä nettivideoista tai muista materiaaleista ja ohjata opiskelijoita oppimaan vielä lisää itsearviointia tehdessään. Kyseessä ei ollut siis pelkästään itsearviointi, vaan samalla myös ”oppimispolku”. Jos opiskelija itse päätteli osaamistasonsa jonkin kysymyksen kohdalla esimerkiksi  arvosanan 6 arvoiseksi, oli hänellä vielä tässä vaiheessa mahdollista halutessaan opiskella aihetta lisää ja antaa itselleen opiskelun jälkeen parempi arvosana. Menetelmä korosti omaa valintaa jokaisen omassa oppimisessaan. Menetelmä myös ohjasi opiskelijoita pohtimaan omaa osaamistaan tiettyjen käsitteiden ja ajatusten kohdalla aivan uudella tasolla.

Itsearvioinnin lopuksi opiskelijat saivat vielä antaa itselleen arvosanan kokonaisuudesta:

Sähköisen itsearviointilomakkeen avulla pystyin aiempaa huomattavasti paremmin ja tarkemmin näyttämään opiskelijoille, mitkä ovat kurssin keskeisiä sisältöjä ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat kurssiarvosanaan kokonaisuutena. Pystyin myös käyttämään arviointia oppimisen ohjaus- ja motivointivälineenä. Ja ilman kurssikokeen tai toisen arvioinnin alaiseksi joutumisen aiheuttamaa ahdistusta.

Tilastoja itsearvioinnista

Tilastot puhukoot itse puolestaan. Mutta se on sanottava, että aina kun olen luottanut opiskelijoihin ja antanut heille vastuun omasta oppimisestaan ja nyt myös oman oppimisensa arvioinnista, he ovat kiittäneet luottamuksesta ahkeruudellaan ja rehellisyydellään.

Luottakaa oppilaisiinne

Te opettajat, jotka tiedätte, miten ahdistavalta tuntuu olla arvioinnin kohteena: lopettakaa bulimiaoppimiseen kannustavan ja ihmisyyttä syrjäyttävän arviointikulttuurin ylläpitäminen. Ottakaa tilalle käyttöönne jokin oppimista ja ihmisyyttä tukeva arviointimenetelmä. Vanhasta luopuminen on helppoa: sanokaa vain seuraavalla oppitunnilla oppilaillenne, että kokeet ovat jatkossa vapaaehtoisia. Tämän jälkeen siirtäkää oppimisen ja osaamisen arvioinnin vastuu vähitellen oppilaillenne. Opettakaa heitä arvioimaan omaa osaamistaan, omaa oppimistaan ja omia opiskelutaitojaan. Ja luottakaa oppilaisiinne, luottamus kyllä palkitaan.

Lisätietoja sähköisestä itsearvioinnista tai muusta aiheeseen liittyvästä voi tiedustella sähköpostilla: pekka.peura (at) maot.fi.