”Matikan tunnilla voi nyt myös tutustua uusiin ihmisiin.”
Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen opiskelija Harttu Toivonen teki opintoihinsa kuuluvan seminaarityön aiheesta ”Luokkailmapiiri yksilöllisen oppimisen menetelmässä oppilaiden näkökulmasta”.
Tutkimus toteutettiin Martinlaakson lukiossa keväällä 2013 ja Toivosen tutkimuskysymyksinä olivat:
- Kokevatko oppilaat luokkailmapiirin keskimäärin positiiviseksi vai negatiiviseksi?
- Löytyykö oppilaitten vastauksista joitain toistuvia piirteitä, joiden avulla
luokkailmapiiriä voisi kehittää paremmaksi?
Tuloksia ja pohdintaa
Seuraavassa on esitetty muutamia otteita tuloksista ja Toivosen pohdinnasta. Tutkimus kokonaisuudessaan on luettavissa tästä linkistä.
Tulokset olivat sopusoinnussa aiempien tutkimusten kanssa. Pienryhmämäisestä luokkailmapiiristä pidettiin ja negatiivisina puolina mainittiin liika meluisuus. Oppimisympäristön parantamisessa tähän siis pitäisi panostaa.
Tämä ei ole kuitenkaan aivan suoraviivaista. Ollessani apuopettaja luokassa, en kokenut luokkaa meluisaksi. Miksi sitten oppilaille muodostui tällainen kuva? Tämä saattaa johtua siitä, että oppilaat keskustelevat ja puhelevat pienryhmissään helpommin. – – Toisaalta juuri vapaus-vastuu -asetelma on yksilöllisen opetuksen menetelmässä mielestäni tärkeää. Oppilas itse tajuaa pysyykö hän kurssiaikataulussa ja saako hän tehtäviä tehtyä.
Voiko menetelmän avulla parantaa kouluviihtyvyyttä?
Varsinaisia opiskeluun liittyviäkin vastauksia ja kuvailuja tuli paljon: Oppilaat puhuivat tilasta keskittyneenä ja mielenkiintoisena. Yleisemmin positiivisuutta ilmaistiin vain vapaana, rentona ja mukavana. Jos tutkimus oltaisiin suoritettu yläkoulussa, jossa kouluviihtyvyyden on havaittu laskeneen, tätä aspektia voisi tutkia enemmänkin. Jos kerran oppilaat pitävät uuden menetelmän luomaa ilmapiiriä rentona ja mukavana, voisiko se parantaa kouluviihtyvyyttä yleisesti?
Sosiokonstruktivismissa painotetaan sosiaalisuutta ja sitä pidetään yhtenä tärkeimpänä tekijänä oppimisen kannalta, mutta eikö se olisi tärkeää myös viihtyvyyden kannalta. Yksi vastaajakin sanoi, että matikan tunnilla voi nyt myös tutustua uusiin ihmisiin. Olisiko tässä vastaus viihtyvyyden kasvuun kouluissa, oppimisen kuitenkaan kärsimättä?
Eriyttäminen mahdollistuu, mutta opettajaa tarvitaan edelleen
Se että opettaja tekee tarkan tehtävälistan ja -reitin oppilaalle, tietysti auttaa oppilaista niitä, jotka tällaisen ohjelmoidun reitin tarvitsevat. Silloin menetelmä muuttuu toki enemmän behavioristisempään suuntaan, mutta toisaalta se myös eriyttää oppilaita tehokkaasti: Ne joille ohjattutapa toimii paremmin voivat tehdä sen mukaan; toisille jotka luontevammin tekevät itse, valitsevat itseään kiinnostavat aiheet, tarjoutuu mahdollisuus uppoutua juuri mielenkiinnonkohteisiinsa.
Menetelmän ideana kuitenkin on se, että vierustovereidenkin kanssa voidaan puida ongelmia ja myös he toimivat opettajina, sillä eihän ole tarkoitus, että jokaista luokan oppilasta kohden on oma henkilökohtainen opettaja. Kaikille tämä ryhmätyö ei näytä kuitenkaan sopivan, joten myös opettajan apua pitää olla tarpeeksi käytettävissä.