”Tuntuu, kuin Suomen valtio ottaisi lyhytnäköisesti pikavippejä kouluiltamme järkyttävän suurella korolla, joka tulevaisuudessa lankeaa yhteiskunnan maksettavaksi.”

Pisa-tulokset olivat erittäin hyvät siinä mielessä, että ne nostivat koulutuksen ja koulujärjestelmämme toimivuuden keskustelun keskiöön osoittaen samalla, että koulumme on edelleen länsimaisten koulujärjestelmien parhaimmistoa. Nykyinen tasomme on siis kansainvälisesti vertailtuna hyvä, ja jos tähän saadaan liitettyä aito tahtotila kehittää järjestelmäämme paremmaksi, tästä on hyvä ponnistaa eteenpäin.

Unohtakaa jo PISA!

Pisan ja muiden kansainvälisten tutkimuksien heikkous on siinä, että ne vertailevat tehottomia koulujärjestelmiä toisiinsa, jolloin niiden todellinen informaatio koulujärjestelmän hyvyydestä on näennäistä ja samalla se sokaisee ihmiset todellisuudelta. Tutkimukset eivät kerro, onko parhaan tuloksen saanut koulujärjestelmä todellisuudessa hyvä vai huono, jos saavutettuja tuloksia verrattaisiin oppilaiden todelliseen oppimispotentiaaliin.

Bloomin (1984) tekemän tutkimuksen mukaan perinteisessä opetuksessa vain 2 % oppilaista saavuttaa sen osaamistason, johon 50 % oppilaista olisi potentiaalia yltää. Tämä tarkoittaa, että 500 oppilaalla 1000:sta olisi kykyjensä puolesta mahdollisuus saavuttaa osaamistaso, johon perinteisessä opetuksessa yltää vain 20 oppilasta 1000:sta (kuva 1).

Kuva 1. Perinteisen opetuksen ja henkilökohtaisen opetuksen osaamistasojen erot. Lähde: Bloom 1984. (Picture modified, original picture)

Suora johtopäätös tästä on, että perinteisessä opetuksessa (mitä se ikinä tarkoittaakaan) hukataan ällistyttävän paljon potentiaalia ja että kaikkien oppilaiden (sekä hitaampien että nopeampien oppijoiden) olisi mahdollista oppia huomattavasti nykyistä enemmän, jos opetusjärjestelymme ja opetuskulttuurimme olisivat toisenlaiset (lisätietoja: mastery learning). Myös oppilaiden osaamistasoeroja pystyttäisiin merkittävästi kaventamaan samalla, kun kaikkien osaamistaso paranisi.

Oppimispotentiaali ja ihmiseksi kasvaminen

Sen sijaan, että haaskataan miljoonia euroja erilaisiin kansainvälisiin kouluvertailuihin, meidän tulisi satsata tutkimuksiin, joissa vertaillaan nykyistä osaamistasoa todelliseen oppimispotentiaaliin, ja joissa kehitetään ihmisläheisiä menetelmiä parempien oppimistulosten, paremman itseluottamuksen ja onnellisemman elämän saavuttamiseksi. Antakaa minulle miljoona euroa, niin teen nämä tutkimukset.

Jos nyt vihdoin Pisa-morkkiksesta syntyneen keskustelun pohjalta koululaitosta lähdetään oikeasti kehittämään parempien oppimistulosten saavuttamiseksi, parhaaseen tulokseen pääsemiseksi on kehitystyössä syytä huomioida ensisijaisesti ihminen ja ihmisyys. Lainaan tähän Kari Uusikylältä muutaman ajatuksen koulusta:

”Koulu ei ole pelkkää oppimista, se on ihmiseksi kasvamista, yhteiselämää.”

”Koulun tulee kasvattaa eheitä persoonallisuuksia, vastuuntuntoisia ihmisiä, jotka kunnioittavat toistensa perusoikeuksia. Eheä ihminen luottaa itseensä, hän haluaa oppia tietoja ja taitoja.”

”Lasten tulee saada kasvaa kehitysrytminsä mukaisesti leikkien, liikkuen ja nauttien kavereista.”

Suora piikki päättäjille

Eri maiden valtioiden hallitusten prioriteettina on parantaa kansallisia oppimistuloksia, koska he tietävät, että se on elintärkeää, jotta valtio menestyisi taloudellisesti (esim. Dylan Wiliam). OECD-raportin mukaan, jos Iso-Britannia saisi parantamalla koulujärjestelmäänsä kurottua heidän ja Suomen välisen Pisa-tuloksien osaamistasoeron puoleen väliin, sen nettonykyarvo Iso-Britannian taloudelle olisi 4 000 miljardia puntaa (katso: youtube-video)! Kuinka paljon Suomen kansantalous kasvaisi, jos oppimistuloksemme paranisi suhteessa saman verran?

Suomen päättäjät kuitenkin kerta toisensa jälkeen valitsee toisen tien. Kouluja vedetään ahtaalle jatkuvilla säästöohjelmilla ja samalla yritetään väkisin heikentää oppimistuloksia opettajien pyristellessä vastaan. Tuntuu, kuin Suomen valtio ottaisi lyhytnäköisesti pikavippejä kouluiltamme järkyttävän suurella korolla, joka tulevaisuudessa lankeaa yhteiskunnan maksettavaksi. En ole opettajana niinkään huolissani työpaikastani, vaan olen veronmaksajana ja tavallisena kansalaisena huolissani sekä omasta että lastemme tulevaisuudesta. Pitäisikö asialle tehdä jotain? NYT!