Harhakuvitelmasi siitä, että osa meistä olisi ”matematiikkaihmisiä” ja osa jostain kumman syystä ei olisi, on tärkein selittävä tekijä sille, osaatko matematiikkaa tällä hetkellä vai et.

Professori Miles Kimball ja apulaisprofessori Noah Smith uskovat monien ihmisten virheellisesti kuvittelevan, että he eivät ole ”matematiikkaihmisiä”, ja myytti sisäsynnynnäisestä matemaattisesta kyvykkyydestä estää heitä oppimasta matematiikkaa. (Lue Kimballin ja Smithin alkuperäinen artikkeli täältä)

Toki jonkinasteista geneettistä matemaattista kykyä on olemassa, sitä ei voi kiistää, mutta peruskoulun ja lukion matematiikan tasolla sisäsyntyinen kyvykkyys ei ole niin merkityksellistä kuin kova työ, hyvä valmistautuminen ja itseluottamus.

Kimball ja Smith havaitsivat saman tilanteen toistuvan koulussa yhä uudelleen ja uudelleen:

1. Erilaiset lapset eriasteisella valmistautumisella saapuvat matematiikan oppitunneille. Toisia heistä vanhemmat ovat harjoituttaneet matematiikassa heidän nuorella iällään, toisia taas ei ole harjoitutettu.
2. Ensimmäisissä kokeissa hyvin valmistautuneet lapset saavat huipputulokset, kun toiset puolestaan pärjäävät ”vain” melko hyvin.
3. Vähemmän valmistautuneet lapset eivät ymmärrä, että huipputulokset johtuivat hyvästä valmistautumisesta, vaan he olettavat, että suorituserot johtuivat erosta geneettisessä kyvykkyydessä. Johtopäätöksenä he päättävät, että he ”eivät yksinkertaisesti ole matematiikkaihmisiä”, minkä johdosta he eivät yritä kovasti tulevilla oppitunneilla ja he jäävät yhä kauemmaksi kärjestä.
4. Hyvin valmistautuneet lapset eivät ymmärrä, että ”vain” melko hyvin suoriutuneet lapset olivat yksinkertaisesti vain huonosti valmistautuneita, jolloin he kuvittelevat olevansa ”matematiikkaihmisiä”. Tämä kuvitelma saa heidät työskentelemään kovasti, mikä vahvistaa heidän etumatkaansa matematiikan osaamisessa.

Usko matemaattisen kyvykkyyden muuttumattomuuteen on itseään täydentävä ennustus

Ajatus, että matemaattinen kyvykkyys olisi pääosin geneettistä, on yksi pimeä puoli suuremmasta harhakuvitelmasta: siitä, että älykkyys olisi pääosin geneettistä. Tutkimuksissa on havaittu, että kuvitelmat siitä, että ihmisellä olisi tietty määrä älykkyyttä ja että ihminen ei voisi tehdä paljoakaan muuttaakseen tilannettaan, johtaa huonoihin tuloksiin. Oppilaat, jotka ymmärtävät, että he voivat aina merkittävästi vaikuttaa heidän omaan älykkyyteensä, saavat parempia oppimistuloksia. Tämä johtuu siitä, että kun oppilas uskoo pystyvänsä vaikuttamaan omaan älykkyyteensä ja omaan osaamiseensa, hän myös tekee enemmän töitä oman oppimisensa eteen.

Tutkimuksissa raportoitiin, että ymmärrettyään oman älykkyyden olevan kehitettävissä kovan työn kautta, parantuneet arvosanat eivät olleet dramaattisin muutos oppilaiden elämässä. Jotkut koviksen maineessa olleet yläkouluikäiset pojat puhkesivat kyyneliin ymmärrettyään, että he pystyvät itse oleellisesti vaikuttamaan heidän oman älykkyytensä määrään. Ei ole helppoa elää läpi elämää kuvitellen, että on syntynyt tyhmänä ja myös tuomittu elämään tyhmänä. (Lue koko artikkeli ja tutkimuksien lähdeviitteet täältä)

Opettajat, vanhemmat, mitä me voisimme tehdä lapsiemme hyväksi?

Miten me voisimme parantaa heikon itsetunnon omaavia oppilaita? Varsinkin heitä, ketkä virheellisesti kuvittelevat olevansa geneettisesti vähemmän älykkäitä kuin muut. Miten me pystyisimme saamaan heidät aidosti ja oikeasti ymmärtämään, että he voivat itse merkittävästi vaikuttamaan oman älykkyytensä ja osaamisensa määrään? Ja miten me pystyisimme opettamaan lapsillemme jo varhaisella iällä, että merkittävin selittävä tekijä heidän ja heidän kavereidensa osaamistasoeroissa on harjoittelun ja valmistautumisen määrä, ei sisäsyntyinen älykkyys.