”Tuollaista onnistumisen tunnetta ja tyytyväisyyttä en ihan heti muista kokeneeni kuin eilisten oppituntien jälkeen.”

Espoon aikuislukion opettaja Heidi Leskiseltä tuli erittäin miellytävää ja sydäntä lämmittävää palautetta. Hän kokeili yksilöllisen oppimisen menetelmää omassa opetuksessaan ja kuin taikaiskusta opetustyö muuttui yhtäkkiä mielekkääksi ja hän tunsi, että kerrankin hän sai olla ”oikea opettaja”. Lue Heidin lähettämä palaute alta (julkaistu Heidin luvalla).

Kuva: (c) Milla Friman

Järjestyksenpitoa ja alisuoriutumista

”Opetan kaksoistutkinto-opiskelijoille lyhyttä matikkaa Espoon aikuislukiossa. Olen vuosia saanut työstäni hyvää palautetta, mutta vuosi vuodelta raskaammaksi on itselleni käynyt se, että suuri osa opetusajasta menee järjestyksenpitoon luokassa. Vaikka minulla on keinot luokan hiljentämiseen ja oppilaat ovat mukavia nuoria, on todella turhauttavaa toimia jatkuvasti poliisina. Harva tekee annettuja kotitehtäviä ja suuri osa oppilaista lopettaa lukio-opinnot tai tulokset ovat kykyihin nähden surkeita.

Maot.fi -sivulta lukemieni ajatusten rohkaisemana päätin kokeeksi parin ryhmän kanssa lopettaa perinteisen opettamisen kokonaan. Arviointi perustuu nyt tuntityöskentelyyn, ja jos ei omasta mielestään tunneilla pääse tavoitteeseensa, saa kokeeseen osallistua ja siellä sitten vielä petrata. Kotitehtäviä ei erikseen anneta, mutta olen laatinut listan tehtävistä, jotka vastaavat tiettyä osaamisen tasoa. Niitä voi sitten kotona tehdä oman innostuksen/kiinnostuksen mukaan. Tunneilla saa edetä omaan tahtiin, mutta olen sanonut, ettei eteenpäin kannata mennä ennen kuin ”perustehtävät” on tehty.”

Oppilaiden käytös muuttui kuin taikaiskusta ja oma roolini muuttui poliisista opettajaksi

”Lähdin aika soitellen sotaan ja ihan kaikkea en muuttanut, mutta kahden opetuskerran jälkeen ryhmät ovat muuttuneet kuin taikaiskusta! Kaikki tekevät koko oppitunnin ajan (meillä 80 min) töitä kympin arvoisesti. Oppilaat muodostavat luonnolisesti ryhmiä ja ne harvat, jotka haluavat mieluummin opiskella itsekseen, voivat sen tehdä. Käytän kaiken aikani luokassa kiertämiseen ja kerrankin tuntuu siltä, että olen ”oikea opettaja”. Siinä mielessä hieman huvittavaa, että joku kommentoi tuolla jollain nettisivulla, että tarkoitus on ”vapauttaa opettajat työnteosta”. Ainakin itse menen nyt tukka putkella pitkin luokkaa, enkä ehdi edes tauolle. Opetan jokaisen oppilaan tarpeiden mukaan juuri sen asian, missä apua tarvitaan. Ja minua myös kuunnellaan se aika.

Tosiaan kahden kerran jälkeen kommentit ovat olleet esimerkiksi:
– ”Tää on tosi motivoivaa”
– ”Mä oon ihan liekeissä”
– ”Miksei näin oo tehty alusta asti”

Ja mikä parasta, kun tunti päättyy klo 16.50, joudun oppilaille kertomaan, että pitäisi alkaa lopettaa, kun aiemmin jo viimeistään puoli viiden aikaan on ollut ihan hirveä kiire päästä lähtemään. Eräs ekana reppuaan yleensä pakannut poika sanoi minulle reippaalla sävyllä, että ”et karkaa kyllä vielä mihinkään!”.”

Käytänteet vaativat vielä hiomista, mutta vanhaan ei ole paluuta

”On tässä vielä paljon hiomista ja käytänteiden muokkaamista, kun en nyt ihan viimeisen päälle tätä suunnitellut. Jatkossa varmaan menen enemmän sinne aihekokonaisuus-suuntaan ja itsearvioinnin eri menetelmien mukaan ottamiseen. Noita teidän valmiita käsitekarttoja tulen hyödyntämään ja muitakin kivoja ideoita on jo mielessä, mitä voi lähteä toteuttamaan.

Vaikka tällaisena raakileena lähdinkin tätä tekemään, niin tulos on jo nyt parempi kuin aikaisemmin. Esim. poika, joka ei viime jaksossa tehnyt yhtään tehtävää tunnilla, laski edellisellä kerralla vihkoon viisi sivua tehtäviä! Pientä mussutusta on parilta oppilaalta kuulunut (yksi haukkui sekä minut että menetelmän ekalla tunnilla, mutta tokalla kertaa oli jo innolla mukana), mutta nuo parikin hieman kielteisempää kommenttia johtunee siitä, että alku on mennyt kuitenkin hieman säheltäessä.

Saa nähdä, miten touhu jatkuu, mutta selvää on, että vanhaan en tule enää palaamaan mistään hinnasta. Vaikka olenkin kutsumusammatissa ja olen aina nauttinut opettamisesta, niin ihan tuollaista onnistumisen tunnetta ja tyytyväisyyttä en ihan heti muista kokeneeni kuin eilisten oppituntien jälkeen.

Tämä on kyllä ihan loistava juttu!

– Heidi Leskinen”

Lisää yksilöllisen oppimisen mallista ja monipuolisista ja oppimista tukevista arviointimenetelmistä voi lukea tästä blogista tai kysymällä sähköpostilla pekka.peura(ät)maot.fi.

Nämä muutokset voidaan ottaa käyttöön heti ilman mitään erityistä opettajien kouluttamista tai koulun hallinnollisia muutoksia. Ne sopivat kaikille luokka-asteille ja kaikkiin koulujärjestelmiin.

Miksi tarvitsemme muutosta nykyiseen opetuskulttuuriin?

Kuva: kidsbiology.com

Nykykoulujärjestelmä sisältää toimintamalleja, jotka johtavat oppilaiden sisäisen liekin hiipumiseen. Faktaa:

1. ”Useimmilla maailman koulujärjestelmillä on yksi yhteinen piirre. Se on se, että oppilaiden mielenkiinto koulua ja opiskelua kohtaan laskee mitä pidempään he koulua käyvät.” Pasi Sahlbergin blogi
2. Suomalaisten 8.-luokkalaisten opiskelumotivaatio ja opiskeluun sitoutumisen on tutkimusten mukaan koko vertailuryhmän heikoimmasta päästä. TIMSS 2011 -tutkimus
3. Aikataulutetussa perinteisessä opetuksessa 80 % oppilaista alisuoriutuu. Bloom (1984)
4. ”Kouluissa — ihmisyys syrjäytetään, koska koulu on liiaksi ’arvosana- ja kurssitehdas’.” Matti Tanelin väitöstutkimus (2012)
5. Arviointivimma pohjautuu kapeaan ihmiskuvaan ja se jähmettää ihmisten toiminnan. Jarmo Manner, psykologinen pääoma -blogi

Muutos on tarpeellinen, mutta se myös mahdollistaisi ihmiselle luonnollisempien toimintamallien käyttöönoton. Nykykoulujärjestelmässä käytetään valtavasti aikaa ja energiaa siihen, että monipuolisen mielikuvituksen ja uteliaisuuden omaavia ihmisiä yritetään hallita ja hillitä. Oppilaita puserretaan väkisin yhtenäiseen muottiin suorittamaan ennalta päätettyjä rutiineja ennalta sovitussa aikataulussa, mikä passivoi ihmisen mielikuvitusta, luovuutta ja oma-aloitteisuutta sekä vähentää innostusta.

Jos poistamme ulkoisen pakon, annamme tilaa sisäiselle motivaatiolle. Jos luotamme ihmisen luontaiseen uteliaisuuteen ja avaamme lannistavat kahleet, ihminen aktivoituu.

Peruskoulu: luokkatasoista osaamistasoihin

Pienellä ajatustason muutoksella voisimme yksinkertaistaa toimintamallejamme ja samalla tehdä niistä luonnollisempia. Esimerkiksi peruskoulussa voisimme siirtyä luokkataso-ajattelusta osaamistaso-ajatteluun.

Sen sijaan, että alakoulun matematiikka sisältäisi aikaan sidotut 1. luokan matematiikan sisällöt ja taidot, 2. luokan matematiikan sisällöt ja taidot, jne., voisimme muuttaa ajatteluamme siten, että meillä olisikin osaamistason 1 tiedot ja taidot, osaamistason 2 tiedot ja taidot, jne. Siirtyminen osaamistasolta toiselle ei tapahtuisikaan joululaulujen ja suvivirren rytmittäessä oppimisen liukuhihnalla tahtipuikkoa tuijottavia oppilaita vaan jokaisen oppilaan todellisten tietojen ja taitojen sekä luontaisen omaksumiskyvyn mukaan. Oppilaat voisivat edelleen opiskella oman ikäryhmänsä sosiaalisessa vaikutuspiirissä, vaikka heidän henkilökohtaiset tiedot karttuisivatkin keskenään hieman eri tahtiin (kuten esim. taito- ja taideaineiden kohdalla jo nykyään luonnollisesti tapahtuu).

Opetusmateriaalit osaamistaso-ajattelun mukaiselle opetukselle olisivat jo olemassa, sillä kaikki nykyiset materiaalit sopisivat tähän sellaisenaan. Alakoulun matematiikan kirjat on ”vuositasolla” usein jaettu kahteen osaan (syksy ja kevät). Ainoa asia, mitä opettajan tarvitsisi tehdä, olisi vetää yli sana ”syksy” ja kirjoittaa tilalle ”osa 1”. Kun oppilas olisi omassa luonnollisessa oppimistahdissaan oppinut kyseisen oppikirjan rajaamat sisällöt, voisi opettaja antaa hänelle 1. luokan oppikirjan, jossa sana ”kevät” on korvattu sanalla ”osa 2”. Kun oppilas saavuttaisi matematiikassa (tai missä tahansa oppiaineessa!) osaamistason 1, voisi hän alkaa harjoittelemaan osaamistason 2 tietoja ja taitoja iästään riippumatta.

Tämä pieni mutta konkreettinen muutos olisi mielestäni oleellinen, jotta kurjistamisen kierre matematiikan opetuksessa saataisiin katkeamaan ja oppimisen mielekkyys ja innokkuus säilymään lapsen tasolla läpi koulun. Hyvänä esimerkkinä tähän on eräs 5. luokkalainen tyttö, jolle annettiin lupa ja mahdollisuus oppia matematiikkaa omalla luontaisella oppimisnopeudellaan. 5. luokan syksyllä hän suoritti osaamistasot 5 ja 6 (eli 5. ja 6. luokan oppisisällöt), ja 5. luokan kevään aikana hän suoritti osaamistasot 7, 8 ja 9 (eli koko yläkoulun matematiikan). Valtakunnallisesta 9. lk:n kokeesta hän sai 54/60 pistettä ollen koulunsa 3. paras (lisätietoja tapauksesta täältä). Hän ei varmastikaan ole mitenkään ainutlaatuinen tässä asiassa, vaan meillä on jokaisessa ikäryhmässä tuhansia lapsia, jotka pudotetaan kyydistä tai joiden oppimista jarrutetaan jatkuvasti ja systemaattisesti.

Lisäksi, jos siirtyisimme valtakunnallisesti osaamistaso-ajatteluun ja emme edes pyrkisi siihen, että kaikki omaisivat saman osaamistason saman ikäisinä (ainakaan musiikin ja kuvataiteen opettajat eivät tätä vaadi), ei oppilaiden tarvitsisi tuntea häpeää erilaisuudestaan. Eikö lapsille tulisi opettaa, että on täysin normaalia olla erilainen sen sijaan, että heistä yritetään tehdä toistensa klooneja?

On olemassa ala- ja yläkoulun opettajia, jotka ovat opettaneet osaamistasoa myötäilevällä opetusmallilla jo pidemmän aikaa. Heidän kokemustensa mukaan tämä sopii erittäin hyvin nykyiseen peruskoulujärjestelmäämme. Lisätietoja voi lukea mm. näistä linkeistä:

• Koko yläkoulun matematiikka omaan tahtiin – kokemuksia viiden kuukauden jälkeen
• Koko yläkoulun matematiikka omaan tahtiin – kokemuksia vuoden jälkeen
• Yksilöllisen oppimisen malli alakoulussa
• Yksilöllinen oppiminen alakoulussa – käyttöopas opetusjärjestelyistä

Lukio: opetuskokeilu, jonka tarkoituksena on käynnistää opetuskulttuurin vallankumous

Kolme vuotta yksilöllisen oppimisen opetusmallin käyttöönoton jälkeen on todettava, että se ei edelleenkään toimi lukiotasolla niin hyvin, kuin mihin sillä on potentiaalia. Suurin syy toimimattomuuteen tuntuu olevan kurssien jaksollisuus ja koeviikot, jotka katkaisevat hyvin käynnistyneen opiskelun useimmille opiskelijoille epäsopivaan aikaan. Lisäksi lähestyvä kurssikoe aiheuttaa monille tarpeetonta ahdistusta ja stressiä, mikä häiritsee oppimista ja tasapainoiseksi sekä hyvän itsetunnon omaavaksi ihmiseksi kasvamista.

Aloitimme neljännen jakson alussa MAA4-kurssilla opetuskokeilun, joka pohjautuu voimakkaasti mastery learning -menetelmään ja oppimista ja ihmisyyttä tukevaan arviointikäytäntöön. Opiskelijoille esiteltiin opiskelun käytänteitä ensimmäisellä oppitunnilla alla olevan diasarjan avulla, minkä jälkeen ryhdyttiin heti töihin. Opiskelijat ottivat uudet käytänteet erittäin hyvin vastaan ja se, että matematiikassa ei enää olisikaan kurssikokeita, ei vaikuttanut heikentävän kenenkään opiskeluinnokkuutta. Kurssikokeita voidaan toki jatkossakin järjestää, mutta vain tarkoituksenmukaisesti harjoitusmielessä, ei arviointimielessä.

Opetuskokeilussa MAA4-kurssi on jaettu 5 osioon, ja jokaisen osion lopussa on itsearviointiin perustuva nettitesti (ks. diasarja). Nettitesti on toteutettu Fronterin testityökalulla, mutta siihen voi käyttää muitakin vaihtoehtoisia testityökaluja. Itsearviointia käytetään siksi, että sen avulla pyritään vahvistamaan matematiikan oppimisen lisäksi opiskelijoiden itsetuntemusta sekä harjaannuttamaan heitä arvioimaan omien opiskelutottumustensa tehokkuutta (arviointi on Bloomin taksonomiassa korkeamman tason osaamista). Itsearvioinnin käyttämisellä varmistutaan myös siitä, että opettajan työmäärä ei nouse kohtuuttoman suureksi, vaan opiskelijat itse tekevät työtä oman oppimisensa eteen.

Opiskelijoilla on liimattuna vihkoihinsa A5-kokoinen tehtävälista-oppimispolku-oppimispäiväkirja (ks. diasarja tai lataa se itsellesi tästä linkistä), joka pääasiallisesti ohjaa heidän toimintaansa. He itse merkitsevät tehtävälistaan tekemänsä tehtävät sekä välitestien tulokset. Autonomian tunne ja oppimisen omistajuus säilyvät opiskelijoilla, eikä opettajan tarvitse jatkuvasti käydä tietokoneella tarkistamassa testituloksia. Opettaja pystyy seuraamaan jokaisen opiskelijan yksilöllistä etenemistä ja välitesteissä pärjäämistä suoraan opiskelijan vihkosta samalla, kun opettaja antaa hänelle henkilökohtaista opetusta ja ohjausta.

Opetuskokeilun alku on sujunut vauhdikkaasti, sillä muutama opiskelija eteni jo osioon 3/5 ensimmäisen viikon aikana. Oma etenemistahti on aina tuntunut lisäävän opiskelijoiden opiskelumotivaatiota, mutta itsearvioitavat välitestit ovat tuoneet myös jotain pelillisyyden tuntua opiskeluun, sillä moni opiskelija kännykät kädessään innokkaina pähkäilevät oppitunneilla välitestien tehtäviä. He ovat aktiivisia, he keskustelevat, he pohtivat ja he yrittävät tosissaan. Raportoin opetuskokeilusta lisää sitä mukaan kun se etenee.

Eduhakkerit muutoksen tukena

Eduhakkeri tarkoittaa opettajaa ja opetusmenetelmien kehittäjää, joka etsii nykyisen koulujärjestelmämme ja opetuskulttuurimme heikkouksia ja kehittää tilalle paremmin toimivia käytänteitä. Eduhakkeri hakkeroi koulujärjestelmää sen sisältä tavoitteenaan parantaa ja järkevöittää sen toimintaa.

Suomessa on useita mahtavaa työtä tekeviä opetuksen kehittäjiä, mutta he eivät yksistään riitä suurempaan muutokseen. Opetuskulttuurin vallankumoukseen tarvitaan sekä kaikkien opettajien välistä avointa yhteistyötä että vanhempien tukea ja apua lasten kasvatustyössä. Lisäksi kaikkien, jotka eivät työskentele opetusalalla, tulee ymmärtää, että suomalaiset opettajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja tunnollisia ja että he todella yrittävät joka päivä tehdä parhaansa lasten ja nuorten hyväksi. Heitä tulee tukea ja kannustaa, ja opettajuuttaan kehittävää opettajaa kohtaan tulee olla kärsivällinen. Ammattitaidon kehittäminen on aikaavievä prosessi, jossa lähimmäisen tuki ja kannustus ovat tärkeää. On pidettävä mielessä, että nykyiset opetuskulttuurin heikkoudet eivät kuitenkaan ole opettajien syytä, vaikka he tahattomasti ylläpitäisivätkin niitä.

Eduhakkeri Pekka Peura
www.facebook.com/eduhakkerit

“Menestys oli huikea: Yksi oppilas herkistyi kyyneliin hyvistä koearvosanoista, toinen totesi ettei koskaan ollut saanut yläkoulun aikana niin hyvää numeroa. Erään oppilaan edellisen kurssin koearvosana oli 4½, nyt 9+.”

Kuva. Osa seitsemäsluokkalaisten oppimispolkua

Teksti: Jooseppi Järvinen, matemaattisten aineiden opettaja, Turun Normaalikoulu

Lyhyt matematiikka omaan tahtiin

Otin MAB1:llä käyttöön yksilöllisen oppimisen menetelmän. Opiskelijoilla on nyt tehtävälista liimattuna vihkoon ja punakynät viuhuu. Kesällä pohdin, miten menetelmä mahtaa onnistua, koska lyhyen matematiikan opiskelijat eivät välttämättä ole niitä kaikkein motivoituneimpia.

Olen ollut kuitenkin todella positiivisesti yllättynyt. Kurssilaiset ovat kiinnostuneita ja ymmärtäneet vastuunsa ja saaneet sitä kautta motivaatiota. Tunnin päätteeksi monesti kyselevät läksyjä – totean että jos on kolmet häät ja kahdet kissankastajaiset, ei ehdi tekemään paljoakaan, jos on rauhallisempi viikonloppu tiedossa, kannattaa ehkä jotain tehdäkin. Tämä on paitsi hymyilyttänyt, myös motivoinut. Ryhmäjako on toistaiseksi mennyt ystävyyssuhteiden perusteella – pääasia että ryhmäytys toimii.

Homma on mennyt aivan kuten muillakin menetelmää käyttäneillä opettajilla: osa opiskelijoista tavoittelee ensin kaikkia perustehtäviä ja tämän jälkeen tekevät syventävän kierroksen, toiset tekevät tehtäviä numerojärjestyksessä. Kurssille ei ole vielä opetusvideoita saatavilla, mutta niiden puuttuminen pakottaa käyttämään oppikirjaa ja kannustaa täten oppimaan oppimiseen. Esimerkiksi murtokakkuja pidän aina luokassa saatavilla. Toistaiseksi opiskelijat ovat olleet hieman ujoja välineiden suhteen, mutta vähitellen sekin kehittynee.

Tuntuu siltä, että menetelmä toimii vähintään yhtä hyvin lyhyessä matematiikassa kuin pitkässä, jossa opiskelijat ovat lähtökohtaisesti jo motivoituneempia. Ja oli ehdottoman järkevää aloittaa heti lukion ensimmäinen kurssi tällä menetelmällä.

Yksilöllinen oppiminen yläkoulussa

Yläkoulun puolella onkin jännittävämpää. Keväällä tein pienen kokeilun parin porukan kanssa – Tilastot & Todennäköisyys -kurssin tilasto-osuuden itsenäisesti. Oli tehtävälista, tarkistuspiste ja toimittiin ryhmissä. Menestys oli huikea: Yksi oppilas herkistyi kyyneliin hyvistä koearvosanoista, toinen totesi ettei koskaan ollut saanut yläkoulun aikana niin hyvää numeroa. Erään oppilaan edellisen kurssin koearvosana oli 4½, nyt 9+.Kokenut kollega arveli ennen kokeen pitämistä, että kokeeni olisi ollut liian vaikea. Toisin sanoen helppo koe ei ole riittävä selitys oppilaiden menestykselle.

Aloitin kahden uuden seiskaluokan kanssa tänä syksynä. Toisessa luokassa on 10 oppilasta, toisessa 18. Kanssani on erityisopettaja tai oman kielen opettaja apuna. Toimimme kuitenkin koko ajan yhdessä luokkatilassa. Erityisopettaja ei ole mukana pelkkänä apuopettajana vaan keskitymme toiminnassamme samanaikaisopettajuuteen.

Ensimmäisellä viikolla liimattiin matematiikan opiskelun säännöt vihkoon ja käytiin ne läpi (lue kirja ja kysy kaverilta ennen opettajaa, käytä punakynää, …). Lisäksi päätin ottaa ns oppimispolut käyttöön. Yhdessä polussa on 10-20 tehtävää (sisältää myös monisteita, ”lue kirjan kpl 2 ja kirjoita teorialaatikko vihkoon” etc), jonka jälkeen saa siirtyä seuraavaan polkuun. Poluista löytyy aina risteyskohtia, jolloin oppilas saa valita helpomman ja haastavamman polun väliltä. Tunnilla on saatavana välineitä, tällä hetkellä käytössä on lukusuorat ja VaNe-värisauvat. Ihan mukavasti oppilaat sauvoja jo nyt hakevat. Välineiden lisäksi oppilailla on kansiossa saatavilla oikeat vastaukset, tehtävämonisteet, uudet polut ym.

Oppilailla on vielä hieman hakemista ryhmätyöskentelyn suhteen. Ryhmässä pohtiminen on vielä vaikeaa, liian helposti halutaan turvautua opettajaan. Tätä on kuitenkin helppo harjoitella. 75 minuutin oppitunnit ovat vaan turhan pitkiä vain laskemiseen, ollaan pelailtu bingoa tuntien lopussa kiinnostuksen kohottamiseksi. Ensi viikolla saamme käyttöömme PC:llä pelattava pelin, jossa seikkaillaan laivalla satataulun päällä ja pohditaan peruslaskutoimituksia ja niiden käänteistoimituksia.

Odotan toiveikkaasti ensimmäisiä kokeita ja niiden tuloksia – uskon opettajan innokkuuden tarttuneen myös oppijoihin!