Kaikki seitsemän jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa, mutta ne ovat sieltä hieman hankalasti löydettävissä. Tässä ne ovat järjestyksessä ja teemoittain:

1. Esittely (7:57)
2. Suunnittelu (8:23)
3. Oppimateriaalit (5:40)
4. Digiloikka (6:32)
5. Vuorovaikutus (6:20)
6. Arviointi (6:29)
7. Päätösjakso (8:27)

Kiitän Ylen erittäin päteviä toimittajia mukavasta yhteistyöstä! Kevään aikana opimme itsekin taas paljon opettamisesta ja oppimisesta. Sarja on nyt päätöksessään, mutta kehitystyö entistäkin paremman koulun puolesta jatkuu tarmokkaasti tästäkin eteenpäin.

”Montakohan meitä onkaan, jotka suljettujen ovien takana kehittävät, kokeilevat ja innostavat oppilaita erilaisin menetelmin tohtimatta avautua asiasta muille? Tätäkö on salliva, kehittyvä ja keskusteleva koulu?”

Teksti ja kuva: Jaana Perkinen

1. En jarruta, en nitistä

Opiskelin luokanopettajaksi Tampereen yliopiston Hämeenlinnan opettajan koulutuslaitoksessa v. 1990-1994. Sain käsiini silloisen laitoksen johtajan professori Kari Uusikylän kirjan Lahjakkaiden kasvatus. Uutena, vasta valmistuneena opettajana hämmästelin kirjassa olevia kauhutarinoita lahjakkaiden aikuisten tilityksiä kouluvuosistaan. Päätin, että minusta ei ikinä tule opettajaa, joka nitistää luovuuden ja erilaisuuden.

Päätöstäni tuki myös aiempi koulutukseni. Työskenneltyäni lähes 10 vuotta lastentarhanopettajana näkemys lapsen yksilöllisestä kehityksestä ja kasvusta oli juurtunut minuun syvään. Eihän lapsi voi mitenkään muuttua kesän aikana siirryttäessä esikoulusta kouluun. Näihin edellä mainittuihin ajatuksiin pohjautuen en mitenkään voinut kuvitella, että tulen opettamaan yhtä aikaa 24 oppilasta ja opetustuokion jälkeen kaikki osaisivat asian. Kasvun ja kehityksen tulisi jatkua yksilöllisesti myös koulussa. Motokseni muodostuikin ajatus: Kaikki kukat saavat rönsytä rauhassa, mikäli ne eivät ryöstä tilaa toisilta.

Kari Uusikylää lainatakseni: ”Lahjakkuuden kehittämiseen ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa, eikä kukaan voi kertoa suoraan, miten erilaisissa tilanteissa tulee menetellä. Hyvät suoritukset rakentuvat turvallisuuden ja hyväksynnän pohjalle.”

2. Seitsemän nokkelaa tapaa nujertaa luovuus, motivaatio ja innostuneisuus

Pasi Rangel on listannut ”loistavat” tavat nujertaa oppilaiden into:

• hengitä niskaan = aikatauluta
• pelottele tulevalla arvioinnilla
• vertaile oppilaita toisiinsa
• palkitse sopeutujia
• pakota kilpailemaan
• korosta parhaiden palkitsemista
• aseta tiukat rajat toiminnalle

EI IKINÄ! Kun tämä oli vastaukseni yllä oleviin kehotuksiin, niin mitä minun sitten kannatti tehdä? Kysymyksiä alkoi sadella mieleeni ja ne ovat johdattaneet minua toimimaan toisin kuin mitä opettajankoulutus aikoinaan opetti.

3. Kysymyksiä itselle ja peilin ääressä pällistelyä

Kuinka kauan motivoin oppilasta mättämällä hänelle lisätehtäviä, joilla saan hänet työllistettyä, mutta en pysty tarjoamaan hänelle kykynsä vastaavia tehtäviä? Toiminko jarruna nopealle ja uusia haasteita haluavalle oppilaalle, kun pakotan hänet pysymään vuosiluokan vauhdissa, vaikka hänellä olisi kykyjä omaksua paljon enemmän? Miksi taitavan oppilaan pitää hinkata läpi asioita muiden tahdissa? Pelkäänkö päästää motivoituneen oppilaan etenemään ikäluokkaansa nopeammin, koska on totuttu kulkemaan tasapäistämisvauhdilla? Tuleeko oppilaastani alisuoriutuja ja koulun vihaaja?

En ole unohtanut pohdinnoissani myöskään vuosien varrella tapaamieni työkavereiden roolia. Mitä he sanovat, kun ensimmäisen luokan oppilas tekee toisen luokan tehtäviä? Miten perustelen kirjahankkeeni, kun tarvitsen toisen luokan kirjoja jo ensimmäisellä luokalla? Miten suhtaudun työkavereiden seuraaviin ihmettelyihin:

”Miksi oppilaasi makaavat lattialla eikä heille opeteta mitään? (Oppilaani saavat valita mieluisan työskentelypaikan luokasta ja osa tekee mieluiten töitä lattialla tyyny vatsan alla.) Mitä oppilaillesi tarjotaan, kun he ovat kuudennella? Ilmoitetaanko oppilaasi jo ylioppilaskirjoituksiin?”

Miten yleensä perustelen ja teen toimintatapani oikeutetuksi? En ole puhunut julkisesti menetelmistäni ennen tätä kirjoitusta kovinkaan usein. Opettajan onni onkin se, että luokan oven saa perässään kiinni hyvin näppärästi. Montakohan meitä onkaan, jotka suljettujen ovien takana kehittävät, kokeilevat ja innostavat oppilaita erilaisin menetelmin tohtimatta avautua asiasta muille? Siis opettamisen salatiedettä nimettömänä suljettujen ovien takana maassa, jossa paistatellaan huikaisevilla Pisa-tuloksilla. Tätäkö on salliva, kehittyvä ja keskusteleva koulu?

4. Vanhemmatko vaivoina ja vastuksina?

Vanhempien kanssa ei yleensä ole ollut ongelmia. Selitän heille syksyllä ensimmäisessä vanhempainillassa tapani toimia ja työskennellä. Kerron, miten oppilaat työskentelevät luokassa ja miltä kotiläksymerkki tai -sivu näyttää. Kerron, ettei heidän tarvitse olla huolissaan lapsen oppimisesta tai etenemisestä, siitä vastaan aina minä. Täsmennän heille, että opetan enimmäkseen yksilöllisesti, toisinaan pienessä ryhmässä ja muutamia kertoja lukukaudessa koko porukalle. En ole kuuteentoista vuoteen törmännyt kuin muutamaan vanhempaan, joiden kanssa olen joutunut selvittämään asiaa tarkemmin.

5. Opettajien syvä huoli

Eivät ne ole olleetkaan vanhemmat, jotka ovat olleet huolissaan, vaan kollegat. Heidän päänsärkynään ei ole ollut niinkään oppilaiden oppiminen, vaan se, että miten seuraavan luokan opettaja jatkaa, jos sille luokalle tarkoitettu matematiikan oppikirja olisi jo tehty. Olen ymmärtänyt, että suurin mieliharmi on se, etteivät kaikki oppilaat olekaan samalla sivulla. Olemmeko me opettajat aukeamakeskeisiä, oppikirjasidonnaisia opettajajohtoisen opetustyylin vankeja? Harvoin olen kuullut kysymyksiä oppilaiden edistymisestä, motivaatiosta, innostuneisuudesta tai havainnoistani käyttäessäni tätä menetelmää. Tuntuu siltä, että tieto sivusta tai aukeamasta, ja että siellä varmasti ollaan yhtaikaa, on tärkeämpää – surullista.

6. Silmät kiinni ja hyppy tuntemattomaan

Kun päädyin kokeilemaan menetelmää v. 1998, silloinen Karamzinin koulun rehtori Espoossa kannusti ja rohkaisi minua: ”Mitä menetät? Et tee mitään väärää! Vanhaan voi aina palata, mikäli tämä menetelmä ei ota tulta alleen”. Ihailin hänen esimiestaitojaan silloin, ja ihailen yhä.

Minulla oli tuolloin suuri, kahdenkymmenenkuuden oppilaan luokka, johon mahtui monenlaista oppijaa. Oli huikea ja samalla pelottava tunne löysätä sivuista irti ja antaa lupa laskea eteenpäin omaan tahtiin. Minun roolini tulisi muuttumaan tiedonkaatajasta oppilaan tukijaksi ja ohjaajaksi. Eniten minua mietitytti matematiikassa heikot oppilaat ja etenkin yksi, jonka matematiikka ja muutamat oppiaineet olivat tuolloin tähdellä merkittyjä (mukautettuja).

Riemulla ei ollut rajoja, kun jouluarvio lähestyi. Systemaattisesti kaikkien oppilaiden arvosanat nousivat ja mukautettu ”tähtioppilaani” sai matematiikan arvosanaksi 7 (jokainen laskee kaikki laskut – hänkin laski). Olin onnistunut! Vaikka olisi käynyt toisin, tukenani olisi ollut kannustava esimieheni, joka oli luvannut seistä rinnallani. Esimiehen roolia kokeiluhankkeissa ei pidä väheksyä.

7. Lasketaanko oppikirjaa kilpaa ja täysin päättömästi eteenpäin?

Olen yksilöllistäessänikin käyttänyt opetuksessani oppikirjojen tekijöiden valmista materiaalia. Oppikirjaan on mielestäni ollut järkevää tukeutua, sillä kirjaan on kuitenkin koottu kaikki OPS:n keskeisimmät sisällöt. Näin ollen mitään laitonta ei tapahdu ja kaikki pääsisällöt tulee käytyä läpi.

Jottei metodista tulisi pelkkää kirjan kahlaamista, ovat erilaiset toiminnalliset ja sosiaaliset toiminnot luokassa tarpeen. Kun oppilaat ovat päässeet sinuiksi työtapojen ja käytettävän materiaalin kanssa, vallitsee luokassani suloinen kaaos. Oppitunnin osaset ja oppilaat ovat hallitussa liikkeessä koko ajan. Kirjatyöskentelyn rinnalla tunteihin kuuluu mm. seuraavia osasia/toimintoja:

1. Pähkinä- /tai pulmatehtävävihkosia
2. Erilaisia lauta- ja noppapelejä
3. Tietokonepelejä; matemaattisia oppimispelejä
4. Kaverin neuvomista, keskustelua matemaattisin termein
5. Toimintatehtäviä mm. aiheista aika, rahat, mittaaminen, geometria ja kappaleet

 8. Tultiinko ulos kaapista ja miksi?

Luulo ei useinkaan ole tiedon väärti. Viime kevääseen asti kuvittelin olevani lähes ainoa, joka ajattelee opettamisesta ja oppimisesta näin. Sitten huomasin netissä keskustelun, jossa kuvattiin koko yläkoulun matematiikan omaan tahtiin opiskelua. Otin osaa keskusteluun ja sain hämmästyksekseni todeta, etten ollut likimainkaan yksin ajatuksieni kanssa. Oli mielenkiintoisen hykerryttävää lukea eri koulujen kokeiluista matematiikan yksilölliseen tahtiin etenevästä opiskelusta. Kaikki koulujen kokeilut ja jo käytänteeksi juurtuneet tavat olivat hyvin lähellä omaa tapaani opettaa ja mieltää asioita. En ollutkaan yksin ajatuksieni kanssa – helpottavaa.

Salatieteestä tulikin julkista. Nyt saatoin keskustella pedagogisista ratkaisuistani ja peilata niitä muiden käyttämiin samankaltaisiin toimintatapoihin. Lämmin kiitos Pekka Peuralle, joka on esimerkillään ja sinnikkäällä työllään rohkaissut minua jatkamaan ja uskomaan unelmiini. Iso kiitos myös Terhi Hautalalle, joka on tehnyt matkani mahdolliseksi! Mieletön matematiikan into tarttukoon ja jatkakoon voittokulkua!

Jaana Perkinen
KM, luokanopettaja, LTO

Jos aihe kiinnostaa laajemmin, ota yhteyttä: pekka.peura (at) maot.fi

”Opetus oli tässä mielessä tehokasta. Se nousi opiskelijan tarpeista ja kysymyksistä ja siinä voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka olivat kyseiselle opiskelijalle epäselviä.”

Teksti: Christian Seppänen.
Kuva: Nina Helmer.

Seuraavat kokemukset yksilöllisen oppimisen mallista perustuvat tutustumiskäyntiini Martinlaakson lukiossa 15.4.2013 sekä kolmesta oppitunnista, jotka pidin opetusharjoittelussani Järvenpään lukiossa 16.–19.4.2013.

Lisää oppilaiden aktiivisuutta ja motivoi opettajaa

Pidin yksilöllisen oppimisen mallia monella tapaa onnistuneena. Välitön havainto oli, että se lisäsi selvästi opiskelijoiden aktiivisuutta ja työskentelyä. Tunnit todellakin käytettiin tehokkaasti työskentelyyn. Ilmeisesti kurssin alussa kokonaistavoitteeksi annettu tehtävälista toimi hyvänä motivaattorina, sillä opiskelija pystyi sen avulla jatkuvasti seuraamaan omaa edistymistään. Tehtävien tekemättä jättäminen ei tässä mallissa helpota kokonaistyömäärää, vaan ainoastaan siirtää sitä edemmäs.

Malli oli myös opettajalle motivoivaa, koska asioiden selittäminen ja teorian opettaminen annetaan täsmäopetuksena juuri kyseisen opiskelijan tai opiskelijaryhmän tarpeisiin. Näin ei syntynyt tilannetta, jossa opettaja puhuu luokan edessä ja opiskelijat joko kuuntelevat tai ovat kuuntelematta oman kiinnostuksensa, vireystilansa sekä muiden ulkoisten ja sisäisten tekijöiden perusteella. Opetus oli tässä mielessä tehokasta. Se nousi opiskelijan tarpeista ja kysymyksistä ja siinä voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka olivat kyseiselle opiskelijalle epäselviä.

Oppilaiden välistä vuorovaikutusta voisi vielä lisätä

Pidin myös vuorovaikutuksesta, joka yksilöllisen oppimisen mallin käytössä muodostui. Vuorovaikutus syntyi melko helposti opettajan ja opiskelijan välille ehkä juuri siksi että aloite ja kysymykset tulivat opiskelijalta itseltään. Erityisen hyvää oli se, että vuorovaikutusta syntyi juuri niiden kesken, jotka tarvitsivat tavallista enemmän tukea, kun perinteisessä opetuksessa asia on juuri päinvastoin: opettajan kysymyksiin vastaavat ne, jotka ovat kaikkein parhaiten perillä asiasta. Näin ollen opettaja sai mallin avulla jatkuvaa palautetta kaikkien opiskelijoiden oppimisesta, ei vain parhaimpien. Myös mahdolliset opiskelijoiden virhekäsitykset tulivat siten helpommin esille.

Vaikka vuorovaikutus yksittäisten opiskelijoiden ja opettajan välillä olikin mallissa hyvää, huomasin, että samanlaista vuorovaikutusta koko luokan kesken ei syntynyt kuin perinteisessä mallissa, jossa opettaja kysyy ja oppilaat vastaavat. Samoin, vaikka periaatteessa opiskelijoita oli kannustettu kysymään apua ongelmiinsa omalta pienryhmältään ja tarvittaessa myös muista pienryhmistä, tätä ei aina hyödynnetty kovinkaan paljon, vaan opiskelijat saattoivat jäädä odottamaan opettajan apua pitkäksikin aikaa. Vertaisoppiminen oli selvästi suurempaa Martinlaakson lukiossa, jossa malli on käytössä pidempään kuin harjoittelukoulussani, jossa malli vasta otettiin käyttöön. Ehkä opiskelijoilta itseltäänkin kestää tottua uuteen malliin.

Opetusmallin haasteet

Mallin suurimpana haasteena pitäisin suurta ryhmäkokoa. Malli toimi huomattavasti paremmin, kun samassa luokassa oli kaksi tai useampi opettaja opettamassa ja auttamassa. Opiskelijoiden vertaisoppimisen tukeminen voi auttaa tähän haasteeseen, mutta tietyissä rajoissa. Opiskelijoista ei ole toisilleen apua, jos kaikki ovat yhtä ”jumissa” jonkin tehtävän kanssa. Yksilöllisen oppimisen malli ei myöskään ole oikotie siihen yleisesti havaittuun ongelmaan, että kotitehtäviä tehdään varsin vähän. En tosin havainnut, että kotona tehtävän työskentelyn määrä olisi vähentynytkään.

Kotona opiskeltavan teorian suurempaa suorittamisprosenttia voisi tukea sellaiset oppimateriaalit, jotka olisivat alusta loppuun suunniteltu tätä mallia ajatellen. Niissä olisi mahdollista hyödyntää uudella tavalla elektronista oppikirjamateriaalia, joissa olisi sisäänrakennettuina opetusvideoita ja muuta verkosta löytyvää materiaalia.

Opetusmalli vaatii opettajalta laajaa aineenhallintaa

Opettajan – varsinkin opetusharjoittelijan – näkökulmasta malli vaatii uudenlaista valmistautumista tunneille. Opetettavaa asiaa ei suunnitella minuuttiaikataulun mukaisesti, vaan on edettävä kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Se vaatii laajaa aineen- ja kokonaisuuksien hallintaa, sillä periaatteessa opiskelijoiden kysymykset voivat koskea mitä tahansa asiaa. Myös yhteisesti opetettavat osuudet täytyy miettiä entistä tarkemmin, koska niille on mallissa käytössä aikaa varsin vähän.

Ensimmäisen lukuvuoden arviointi

Seitsemäsluokkalaisten arvioinnit tehtiin lukuvuoden päätteeksi ja arvioinnissa painotimme tuntityöskentelyä ja asennetta. Monella arvosana jäi alhaisemmaksi kuin pelkän koeosaamisen perusteella annettu arvosana olisi ollut. Yksi heräsi viimeisellä tunnilla ja päätti tehdä puuttuvat 17 tehtävää (jotain jäi kotitöiksi, mutta kasille ei niiden kanssa aikonut jatkaa).

Suurin osa otti tuntityökritiikin asiallisesti vastaan ja ymmärsi, mistä asioista arvosana annettiin ja miten asian voi korjata ensi syksynä. Yksi itku nähtiin, piirtelyllä ei saanut nyt vitosta parempaa. Kolme opettajaa pystyi yhteistuumin tekemään arvioinnin hyvin helposti, vaikka emme olleet pitäneet kuin kaksi koetta koko vuoden aikana.

Syksyllä jatketaan siitä, mihin keväällä jäätiin

Kesälomille lähdettiin hyvillä mielin, ja nyt alkavaa lukuvuotta odotamme levollisina: pohja on kunnossa. Kaikkien kanssa aloitamme elokuussa murtoluvut ja prosentit, sitten syvennämme yhtälön ratkaisua ja polynomeja. Geometriasta jatketaan ensin seiskan asiat loppuun ja sen jälkeen opiskellaan kolmioiden geometriaa.

Kesän aikana täytyy valita tehtäviä ennakkoon kirjoista, erityisesti tutkimustehtäviä tai välineillä tehtäviä harjoitteita. Jos jollakin olisi hyvä pikatesti murtolukujen laskemiseen ja vieläpä ymmärtämiseen, niin ilolla ottaisimme sellaisen vastaan. Moni kuitenkin osaa nuo jo todella hyvin alakoulun puolelta, mennään eteenpäin!

Monipuolisuus ja valinnan vapaus miellyttää oppilaita

Oppilaat ovat kokeneet mielekkäänä sen, että tunnilla voi itse valita omat tehtävänsä. Välillä on kiva tehdä kirjan tehtäviä ja toisinaan taas tutkia välineillä jotakin asiaa tai vaikka pelata sopivaa peliä. Nettitehtävistäkin oppilaat pitäisivät kovasti, laitteiden kanssa on vain ongelmia. Omia ei ainakaan vielä kaikilla ole.

Ensimmäisenä lukuvuotena oppilaiden eteneminen opinnoissaan on ollut vielä melko yhtenäistä, mutta odotamme isompaa hajontaa kahdeksannella luokalla. Jännä nähdä miten käy, ja tulevista kokemuksista raportoimme taas maot.fi-sivuilla.

Jos haluat kuulla lisää tai tarkentavia yksityiskohtia yläkoulun mielenkiintoisesta opetuskokeilusta, ota yhteyttä: pekka.peura (at) maot.fi.

”Oppituntien valmistelutyö muuttui kevyemmäksi, eikä kurinpitoon kulu niin paljon energiaa, kun täydellistä hiljaisuutta ei tavoitellakaan.”

Helsingin yliopiston opiskelijat Johanna Järnström ja Aurora Toivanen julkaisivat keväällä 2013 seminaaritutkielman ”Etu-Töölön lukiossa toteutetun yksilöllisen oppimisen mallin opetuskokeilun arviointi”. Seminaaritutkielmaan voit tutustua tästä linkistä.

Kokeilu

Opetuskokeilussa neljä Etu-Töölön lukion opettajaa käytti yksilöllisen oppimisen mallia kuudella lyhyen matematiikan kurssilla. Kurssien alussa opiskelijat ohjeistettiin uuteen opiskelumenetelmään korostaen etenemisen omatahtisuutta, opiskeltavien asioiden ymmärtämistä ennen seuraavaan aiheeseen siirtymistä sekä vastuun kantamista omasta opiskelusta, oppimisesta, ajankäytöstä ja avun hankkimisesta. Opiskelijat jakautuivat työskentelemään pienissä ryhmissä tai parin kanssa ja heitä neuvottiin myös yhteisten opiskelutavoitteiden asettamiseen.

Opiskelun tukena opiskelijoilla oli kirjalliset ohjeet, joissa kurssin sisältö oli jaettu osa-alueisiin ja jokaiselle osa-alueelle oli merkitty oppikirjasta suoritettavat tehtävät. Tehtävät oli jaoteltu perustehtäviin ja syventäviin/haastavampiin tehtäviin. Oppitunneilla ei ollut ollenkaan kaikille yhtäaikaista teoriaopetusta, vaan opettajat avustivat apua tarvitsevia opiskelijoita yksilöllisesti tai pienryhmäkohtaisesti niissä asioissa tai tehtävissä, joissa nämä tarvitsivat tukea.

Opiskelijoiden kokemukset

Vastausten perusteella suurin osa piti yksilöllisen oppimisen menetelmän parhaana puolena sen opiskelun tuomaa vapautta ja erityisesti mahdollisuutta edetä omaan tahtiin. Menetelmän huonoimpana puolena pidettiin puolestaan sitä, että uudet asiat piti opiskella itsenäisesti. Uusien asioiden prosessointi ilman valmiita vastauksia tai esimerkkejä koettiin haastavaksi.

Vastausten perusteella 52,5 % opiskelijoista oli osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että he oppivat enemmän pienryhmissä kuin yksin opiskellessa. 25 % puolestaan oli osittain tai täysin erimieltä. 57,5 % piti omatahtista oppimista hyvänä toimintatapana, mutta 45,6 % opiskelijoista kaipasi silti opettajan antamaa aikataulua. 76 % kuitenkin piti parempana sitä, että opettaja opettaisi kaikkia yhtäaikaisesti ja vain 31 % ilmaisi halukkuutta jatkaa puhtaasti samalla menetelmällä seuraavilla kursseilla.

Opettajien kokemukset

Opettajat kokivat menetelmän erittäin hyväksi, vaikka suurehkot opetusryhmät (28-38 oppilasta) koettiinkin haasteellisiksi. Opettajan työ oppitunnilla koettiin mielekkääksi, koska työ kohdistuu opiskelijan auttamiseen ja apua pyytänyt opiskelija on yleensä valmis ottamaan avun vastaan. Tällöin ”pakkosyöttö” vähenee. Opettajat huomasivat myös opiskelijoiden käyttävän oppitunneilla enemmän aikaa oikeasti matematiikan tehtävien ratkomiseen aikaisempaan verrattuna.

Oppituntien valmistelutyö muuttui kevyemmäksi, eikä kurinpitoon kulu niin paljon energiaa, kun täydellistä hiljaisuutta ei tavoitellakaan. Kaikki kokeilun opettajat kertoivat jatkaneensa yksilöllisen oppimisen mallin käyttöä ja suunnittelevansa tekevänsä niin myös jatkossa, mahdollisesti jonkinlaisena yhdistelmänä perinteisen opetusmallin kanssa.

Lue tutkimustulokset kokonaisuudessaan tästä linkistä.

”Ohjaamisen koin todella mielekkääksi, koska jokaisen kohdalla ohjaus alkoi juuri oppilaalle oikealta tasolta ja minulla oli aikaa kuunnella heidän ajatuksiaan. Aistin, että jotkut oppilaista selvästi innostuivat matematiikan opiskelusta sekä oppivat luottamaan taitoihinsa.”

Salon lukion opettaja Marika Toivola kokeili ja sovelsi yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmää kolmella lyhyen matematiikan kurssilla. Hänen päänäkökulmanaan oli oppimaan ohjaaminen. Tässä otteita hänen kokemuksistaan (lue koko teksti täältä):

Kokeilu

Opetuskokeilu suoritettiin Salon lukion viidennessä jaksossa 14.2.–28.3.2013 yhdellä MAB2-kurssilla (23 opiskelijaa) ja kahdella MAB3-kurssilla (yht. 51 opiskelijaa). Aluksi en pitänyt mitään yhteistä opetussessiota, jotta saisin oppilaat lukemaan teorioita. Muutaman tunnin jälkeen valitsin aina tunnin alussa yhden laskun tehtävien puolelta, jonka laskin yhteisesti. Tällä halusin tuoda esiin ajatusketjun, jonka laskun ratkaiseminen vaatii, sekä painottaa sitä, miten laskujen vaiheet merkitään ja mitä hyvän vastauksen tulee sisältää.

Toinen asia, johon panostin, oli omien virheiden huomioiminen ja esiin nostaminen. Yleinen ohje oli, ettei omia laskuvirheitä saa pyyhkiä pois, vaan nämä tuli merkitä selvästi jollain värikynällä ja nostaa laskusta esille. Alapuolelle virheet tuli sitten korjata ja laskea lasku oikein. Näin oppilaat huomioivat oman virheellisen ajatusketjun ja nostavat sen esille, ettei sama toistuisi.

Perinteisessä opetustyylissä oppilas saa elää sen harhakuvitelman kanssa, että opetus etenee opettajan siirtyessä asiasta toiseen riippumatta siitä, onko oppimista oikeasti tapahtunut. Tällä menetelmällä pyrittiin estämään näennäisoppiminen, autettiin oppilaita havaitsemaan omat tiedolliset ja taidolliset vahvuudet ja heikkoudet sekä kehitettiin oppilaiden opiskelutaitoja matematiikan oppimisen ohella.

Kokemuksia

Osa oppilaista pyysi apuani kiitettävästi ja oli selvästi ymmärtänyt opetustyylin idean. Ohjaamisen koin todella mielekkääksi, koska jokaisen kohdalla ohjaus alkoi juuri oppilaalle oikealta tasolta ja minulla oli aikaa kuunnella heidän ajatuksiaan. Oppilaista tuli itselleni paljon läheisempiä. Aistin, että jotkut oppilaista selvästi innostuivat matematiikan opiskelusta sekä oppivat luottamaan taitoihinsa, mikä tulee hyvin esille myös kyselytutkimuksen (löytyy alkuperäisestä tekstistä) avoimissa vastauksissa. Valitettavasti osa oppilaista ei kertaakaan pyytänyt neuvoa.

Kurssin lopussa teetin loppukyselyn, johon vastasi kaikkiaan 71 oppilasta. Ainoastaan kaksi oppilasta heistä kaipasi kotitehtävien tekemistä taululle. Itse en kotitehtävien teettämisestä taululle juurikaan pidä. Siihen kuluu mielestäni liikaa aikaa hyötyyn nähden, eikä se palvele eriyttämisen ideaa ollenkaan. Ensimmäisen kokeilujakson jälkeen oppilaista 30 olisi halunnut jatkaa matematiikan opiskelua oppimaan ohjaamisen menetelmällä ja 41 perinteisellä menetelmällä. Kaikki perinteisen menetelmän kannattajat eivät olleet varmoja valinnastaan. Oppilaiden mielipiteiden jakautuminen on esitetty kuvassa 1. 

Kuva 1. Oppilaiden mielipiteiden jakautuminen

Suurin pettymys minulle oppimistyylin soveltamisessa oli, että niin iso osa oppilaista ei lukenut teorioita kotona. Käytin paljon aikaa menetelmän kertomiseen ja perustelemiseen oppilaille. Lähes kaikki olivat ymmärtäneet idean, mutta eivät kuitenkaan toimineet ohjeiden mukaan. Eräs syy tähän saattoi olla se, että annoin teorian opiskelun kotiläksyksi. Pääsääntöisesti etenimme kappale per tunti vauhtia, koska kurssi piti käydä kyseisen jakson aikana. En opeta heille enää seuraavaa kurssia. Kun oppilailla on täysi vapaus edetä omaan tahtiinsa, saattavat he mielellään lueskella teorioita myös oppitunneilla ja saada vaihtelua tehtävien tekemiselle. Muutama oppilas kommentoi pelkkien laskujen tekemistä liian raskaaksi.

Minut menetelmä on kuitenkin vakuuttanut ja lisännyt opettamisen iloa. Kiireen tuntua ei ole. Tuntisuunnitelmia ei tarvitse tehdä, mutta kaikki asiat pitää luonnollisesti hallita. Asiahallinta pitää perinteiseen tapaan verrattuna olla jopa parempaa ja syvällisempää, koska ei pysty kontrolloimaan asioiden etenemistä.

Oppilaiden kokemuksia

”Olen laskenut huomattavasti enemmän tehtäviä ja olen ymmärtänyt laskut paremmin ja kaiken lisäksi oppinutkin jotain.”

”Laskut olen ymmärtänyt paremmin ja huomaan omat virheeni helpommin.”

”Olen aina pitänyt matikasta, mutta tunnit olen kokenut pitkästyttäviksi, mutta nyt olen viihtynyt paremmin.”

”Pidän matikasta enemmän kuin ennen. En vihaa sitä enää!”

”Ennen pidin sitä vaikeana ja en pitänyt matikan opiskelusta yhtään, mutta nyt se on kohtalaisen helppoa ja pidän sen opiskelusta.”

”Kurssi on muuttanut asennoitumistani ja suhdettani matematiikkaan huonompaan suuntaan.”

”Ei ole kiva tulla tunnilla vaan laskemaan. Jos olisi kirjoitettavaa taululta, tulisi tuntiosallistumistakin enemmän.”

”Uudempi tapa tuntuu mukavammalta ja vapaammalta. Siirtää vastuuta enemmän oppilaille.”

”Uuden avulla opin ymmärtämään matikkaa ja koska keskittymiseni on melko huono, niin uudella menetelmällä ei tarvitse väkisin keskittyä oppimiseen, joka menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ja teorioita saa myös harjoitella enemmän käytännössä.”

”Vanhalla oppii paremmin teoriaa kuin uudella menetelmällä.”

”Vaikeampien tehtävien tekeminen on vaikeampaa tällä tyylillä.”

”Opettajan kuluu tunneilla opettaa eikä laittaa oppilaita opiskelemaan uusi asia itse kotona.”

”Ei kukaan tyhjästä ja ilman opettajan esimerkkejä opi, eikä myöskään vain kirjan tekstin ja kirjan esimerkkien kautta.”

”Mielestäni on väärin lukea teoriaa kotona ja laskea koulussa. Opettajille maksetaan palkkaa, että ne opettais.”

”Tähän uuteen menetelmään en kaipaa mitään muutosta, mutta opettajat, jotka opettavat perinteisellä tavalla, voisivat antaa halukkaille opiskelijoille mahdollisuuden uuden menetelmän käyttöön.”

”Uuden menetelmän voisi ottaa käyttöön myös muiden opettajien kohdalla. Ja opettajan pitäisi myös kehua oppilasta eikä syytellä tätä virheistä. Jos näin tekee, oppilaan opiskelu varmasti kärsii.”

”Kirjan sisältö loppui mielestäni kesken.”

”Pidin kurssista ja opetusmenetelmästä paljon!!”

”Opettaja osasi yksinkertaistaa uudet asiat todella hyvin. Ymmärsin mitä lasken ja missä tulen laskuja ehkä joskus tarvitsemaan. Opetus.tv oli plussaa.”

(Oppilaiden kokemuksia voit lukea enemmän täältä)

Olen käyttänyt yksilöllistä oppimista huomioivaa menetelmää jo vuodesta 1997. Päätöstäni ryhtyä tämmöiseen rohkaisi silloinen esimieheni. Suuret ja lämpimät kiitokset hänelle, sillä olen yhä samalla tiellä – uteliaana, rohkeana ja kokeilevana opettajana.

TEKSTI: Jutun on kirjoittanut eräs alakoulun opettaja, joka ei halua nimeään julki.

Vinkkejä valmisteluun

1. Tilaa kirjasarja, missä lisä- ja kotitehtävät ovat opetettavan asian perässä. (Ei kirjan takana, sillä pienen oppilaan on vaikea selata kirjaa edestakaisin ja tämä järjestely auttaa opettajaa hahmottamaan paremmin, missä kohtaa kukin oppilas on menossa.)
2. Laadi luokan seinälle taulukko, missä on oppikirjan sivunumerot. Kun oppilas saavuttaa tuon merkitsemäsi sivun (sillä sivulla on uusi opetettava asia), hän merkkaa nimensä ruutuun. Oppilas ei saa edetä ilman lupaasi. Sinä joko ohjaat hänet eteenpäin tai odotat, että siihen samaan ruutuun tulee pari muuta ja ohjaat heidät ryhmänä eteenpäin.
3. Opetus tapahtuu joko pienessä ryhmässä tai yksilöllisesti, riippuu luokasta.
4. Koe pidetään, kun viimeinenkin on selviytynyt koealueesta.

Tunnin kulku

1. Oppilaat saavat laskea eteenpäin kukin omaan tahtiinsa. Jos joku on ns. ”jumissa”, (lapset käyttävät tätä ilmaisua, kun he ovat tulleet uuden opetettavan asian kohdalle, enkä ole ehtinyt neuvoa heitä eteenpäin) hän auttaa ja neuvoo muita, sillä aikaa, kun minä avustan toisia. Oppiminen on siis myös sosiaalinen tapahtuma.
2. Jokainen oppilas yksitellen näyttää minulle missä on menossa, mitkä olivat kotitehtävät ja sitten neuvon hänet eteenpäin. Samalla hän valitsee itse kotitehtävänsä (vähintään 1 sivu, enemmänkin saa ottaa).
3. Kun koko luokka on töissä, siirryn niiden viereen, jotka tarvitsevat minua eniten.
4. Luokan perällä on kolme tarkistuskirjaa (olen neuvonut, miten sitä käytetään). Kun oppilas on laskenut yhden sivun, hän käy tarkistuspisteellä ja laittaa leiman, mikäli tehtävät olivat oikein. Jos tehtävissä oli virheitä, hän siirtyy omalle paikalle korjaamaan ne ja tarkistaa tehtävät uudelleen.

Hienoa

1. Jokainen oppilas saa yksilö- ja/tai pienryhmäopetusta siitä aiheesta ja sillä tasolla, mikä tukee juuri hänen oppimistaan.
2. Oppilaiden työskentelymotivaatio nousee.
3. Taitavat ja lahjakkaat välttyvät junnaamiselta ja pääsevät joustavasti eteenpäin uusien haasteiden kimppuun.
4. Apua tarvitsevat saavat lähes kaiken aikani.
5. Vanhemmat ovat olleet tyytyväisiä.
6. Koen opetuksen mielekkäänä.
7. Matematiikka on ollut yksi suosikkiaineista ja taso on parempi kuin perinteisellä opettajajohtoisella opetustyylillä.

Huonoa

1. Menetelmä herättää ihmetystä: ”Noin ei voi oppia!”
2. Aiheesta ei voi keskustella muutoin kuin samalla tavalla toimivan kanssa.
3. Jos et saa tilata tarvitsemiasi kirjoja, menetelmä hankaloituu.
4. Työtä on, mutta siitä selviää kyllä. Tulokset rohkaisevat jatkamaan.
5. Jos en opeta lasta kuudennelle luokalle asti, siirtymä toisen opettajan luokalle voi olla hankalaa. Pahimmassa tapauksessa oppilas joutuu tahkoamaan uudestaan samoja asioita, mutta eri kirjasta (joskus jopa samasta kirjasta)!

Apua

Jos sinulla on esimies, joka omaa laajoja näkemyksiä opetuksesta ja oppimisesta, voit olla varma, että hän seisoo tukenasi. Vanhaan malliin voi aina palata, mikäli tämä ei ollutkaan sinun juttusi. Kirjattomanakin tätä olisi mahdollisuus toteuttaa. Itse koen, että kirjasta on suuri apu, koska se seuraa opetussuunnitelmaa ja tehtävät harjoitteineen ovat siinä valmiina. Jos kirjan mukaan aiheita opetan, en tee mitään väärää, eikä heikoinkaan oppilas jää mistään paitsi.

Voisivatko tällaista opetusta järjestävät opettajat kokoontua ja jakaa kokemuksia?

– Nimim. ”Matematiikan opetuksesta nauttiva ei matemaatikko”

(Tekstin kirjoittaja ei halua nimeään julki. Syy: ”Mietin pitkään ja hartaasti esiintyäkö omalla nimellä vai ei. Älä laita nimeäni, vastustus on vielä kovin suurta tällaiselle. En pelkää vanhempia vaan kollegoitani – surullista, mutta näin on.” Jos haluat lisätietoja, voit ottaa yhteyttä: pekka.peura (at) maot.fi)

Opettajan kuvaus menetelmän käytännöistä

Meillä on 39 oppilasta (7.luokkalaisia), 2 aineenopettajaa ja yksi erityisluokanopettaja. Oppitunteja (45 min) on kolme viikossa, ja nyt kaikki ovat laskeneet kokonaislukujen laskutoimituksia niin paljon, että testin järjestäminen oli järkevää. Tulosten perusteella oppilaat pystyi jakamaan selvästi kolmeen ryhmään: Oppilaat,

1. jotka hallitsevat asiat,
2. joilla on joitakin virheitä (johtuu koetilanteesta, välivaihe tai perustelu puuttuu, toistuva virhe),
3. jotka eivät ymmärrä eroa kertolaskun ja yhteenlaskun välillä, yhtäsuuruusmerkkien merkitys epäselvä, laskeminen lähinnä arvailua, ei kunnollisia perusteluja.

Toimenpiteet:

1. Saavat jatkaa seuraavaan aiheeseen,
2. koe tehdään uudestaan ja käydään palautekeskustelu jokaisen oppilaan kanssa, jonka jälkeen he saavat jatkaa seuraavaan aiheeseen,
3. jatketaan opiskelua edelleen kokonaisluvuilla.

Lisäksi tarjotaan yksi tukitunti viikossa (aloite tuli oppilailta!). Meillä on kolme vuotta aikaa käytössämme opetussuunnitelman toteuttamiseen, joten jokainen etenee omaa tahtiaan. Emme ole sidottuja kurssimuotoisuuteen. Ryhmittelyä tarkistamme hieman (yleisopetuksen ryhmä vai erityisopettajan johtama pienryhmä), mutta mitään tasoryhmiä ei ole tulossa. Tavoitteena on jokaiselle oppilaalle sopiva pienryhmä, joka tukee oppimista. Käytännössä matematiikan apuvälineet löytyvät vain toisesta yleisopetuksen luokkatilasta, joten tämä jakanee jonkun verran oppilaita. Pian pystymme ottamaan myös opetusvideot käyttöön. Niitähän on valmiina vasta kirjainlaskennasta.

Opettajat kirjaavat nyt oppilaiden arviointiin, mitä he osaavat ja missä tarvitaan vielä harjoitusta. Seuraavan kokeen järjestäminen tuo varmasti hieman järjestelykysymyksiä pohdittavaksi. Samaa asiaahan kaikilta ei voi enää testata.

(Opettajat toivoivat, että tämä teksti julkaistaan nimettömänä. Syy siihen on se, etteivät muutosta ja opetuksen kehitystä vieroksuvat vanhemmat saisi väärää käsitystä opetuksesta ja provosoituisi hyökkäämään julkisesti opettajia vastaan. Kokemuksestani voin sanoa, että opettajajohtoisesta opetuksesta luopuminen herättää negatiivisia tunteita osassa vanhempia ja opettajakollegoita, jotka eivät ymmärrä opetusmenetelmää kokonaisuudessaan. Jotkut vanhemmat ja opettajat eivät voi ymmärtää, että oppilas voi oppia, vaikka opettaja ei sanokaan kaikkia asioita ääneen jokaiselle yhtä aikaa. No, tästä aiheesta saisi helposti toisen blogi-tekstin aikaan, mutta jätän sellaisen provosoinnin nyt tekemättä. Jos haluat kuulla lisää tai tarkentavia yksityiskohtia yläkoulun mielenkiintoisesta opetuskokeilusta, ota yhteyttä: pekka.peura (at) maot.fi)

Kyselyyn vastanneista opettajista

• 88% on sitä mieltä, että opetusmenetelmä lisää heidän työtyytyväisyyttään ja
• 99%  aikoo käyttää menetelmää uudestaan.

Lähde: classroomwindow.com

Lisäksi vastanneista

• 67% kertoi oppimistulosten parantuneen opetusmenetelmän ansiosta ja
• 80% ilmoitti, että oppilaiden asenne opiskelua kohtaan parani.

Lähde: classroomwindow.com

Vastaavia kokemuksia on saatu myös Suomessa (esim. oppilaiden ja opettajien kokemuksia Martinlaakson lukiossa, Tikkurilan lukiossa, Töölön yhteiskoulun lukiossa). Menetelmää kokeilleet opettajat ovat usein aidosti hämmästyneitä siitä, miten aikaisemmin passiiviset opiskelijat yhtäkkiä innostuvat työskentelemään kovasti sekä itsenäisesti että ryhmissä. Opettajien työtyytyväisyyttä puolestaan lisää se, että menetelmän ansiosta he pystyvät olemaan aiempaa enemmän yksilöllisessä vuorovaikutuksessa oppilaidensa kanssa ja näin he pystyvät kohtaamaan oppilaansa yksilöinä, eikä vain yhtenä oppilasryhmänä.

Suomessa Flipped Classroom -menetelmää on yhdistetty menestyksekkäästi Mastery Learning -menetelmän ja pienryhmäoppimisen kanssa. Uudesta opetusmenetelmästä käytetään tällä hetkellä nimitystä yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmä. Opetusmenetelmästä on tekeillä Helsingin yliopistossa pro gradu -tutkielma, joka valmistuu muutaman kuukauden kuluessa.

Voionmaan lukiossa on tällä hetkellä myös käynnissä mielenkiintoinen opetuskokeilu, jossa kokeillaan iPadien ja Opetus.tv:n videoiden hyödyntämistä matematiikan opetuksessa.

”Valtaosa oppilaista on selkeästi innostunut itsenäisestä työskentelystä ja pienryhmätyöskentelystä ja tulokset ovat olleet kokonaisuutena erinomaisia”

Ressun lukion Mika Spåra kokeili yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmää syksyllä 2012 MAA1-kurssilla. Tässä hänen kokemuksistaan:

Olin varovaisesti kokeillut luennoimisesta luopumista ja oppilaiden puskemista itseopiskelun pariin syksyllä 2011 ja tulokset olivat polarisoivia. Hyvät oppivat paremmin ja heikoilla oli enemmän vaikeuksia. Tulkitsisin, että tuolloin ohjeistukseni oli puutteellista, jonka seurauksena heikomman eivät tajunneet jutun ideaa, eli eivät ymmärtäneet, että nyt heidän tulee itse tehdä töitä. Loppuvuoden opetin perinteisesti.

Kesän kypsyttelin ajatusta ja aloitin vuoden uudella menetelmällä MAA1-kurssilla. Tein tehtävälistan ja tein etenemisen tueksi ohjeellisen aikataulun. Panostin ensimmäisellä tunnilla menetelmän selittämiseen ja tein selväksi, että vastuu opiskelusta on oppilaalla.

Tulokset ovat olleet hyvin rohkaisevia. Valtaosa oppilaista on selkeästi innostunut itsenäisestä työskentelystä ja pienryhmätyöskentelystä ja tulokset ovat olleet kokonaisuutena erinomaisia.

Olen myös kohdannut voimakasta vastustusta muutaman oppilaan ja yhden vanhemman suunnasta. Näissä tapauksissa olen tulkinnut, että ongelmana on tuntimuistiinpanojen ja esimerkkien puuttuminen. Kyseessä olevat oppilaat ilmeisesti haluavat, että kirjan asia pureskellaan helposti ”omaksuttavaan” muotoon ja että kaikista ”tärkeistä” asioista on opettajan tekemä esimerkki. Ymmärrän hyvin tuskan, koska kyseiset oppilaat ovat olleet peruskoulussa kiitettäviä opiskelijoita, joiden opiskelu on ilmeisesti perustunut edellä mainitsemiini tapoihin. Onneksi lukiomme on iso ja heillä on jatkossa mahdollisuus valita opettaja, joka käyttää perinteisempiä menetelmiä.

Jatkan samoilla linjoilla ehdottomasti eteenpäin. Seuraavassa jaksossa käytän menetelmää kaikilla kursseillani, MAA2, MAB5 ja MAB7. Minua erityisesti viehättää tässä menetelmässä se, että se vie pohjaa mallioppimiselta ja ulkoa opettelulta, joita olen meillä havainnut. Peruskoulun kiitettävien matematiikan numeroiden takana on selkeästi kahdenlaisia oppilaita. Niitä jotka ovat ymmärtäneet ja osaavat asiat kunnolla ja niitä, joiden muistikapasiteetti on riittänyt pienten koealueiden ulkoa opetteluun ja pinnalliseen oppimiseen.