Kaikki seitsemän jaksoa ovat katsottavissa Yle Areenassa, mutta ne ovat sieltä hieman hankalasti löydettävissä. Tässä ne ovat järjestyksessä ja teemoittain:

1. Esittely (7:57)
2. Suunnittelu (8:23)
3. Oppimateriaalit (5:40)
4. Digiloikka (6:32)
5. Vuorovaikutus (6:20)
6. Arviointi (6:29)
7. Päätösjakso (8:27)

Kiitän Ylen erittäin päteviä toimittajia mukavasta yhteistyöstä! Kevään aikana opimme itsekin taas paljon opettamisesta ja oppimisesta. Sarja on nyt päätöksessään, mutta kehitystyö entistäkin paremman koulun puolesta jatkuu tarmokkaasti tästäkin eteenpäin.

”Polku-verkkopalvelu on rakennettu nimenomaan oppimisen sydämeksi rytmittämään oppilaiden yksilöllistä etenemisvauhtia.”

Teksti ja kuvat: Pekka Peura

Yksilöllisen oppimisen opetusmallin kehitys otti keväällä 2014 taas pienen harppauksen eteenpäin, kun onnistuin ottamaan ohjatun itsearvioinnin osaksi matematiikan opetusta (linkki keväällä julkaistuun artikkeliin). Pystyin vihdoin sisällyttämään korkeamman tason osaamistaitojen (analysointi ja arviointi) oppimisen luontevaksi osaksi opetusta. Perinteisessä opetuksessa korkeamman tason osaamistaitojen harjoittelu puuttuu usein täysin.

Aikaisempina vuosina opetusmenetelmän kehitystä on hidastanut kuitenkin se, että opetusmenetelmää ja korkeamman tason ajattelutaitoja kehittäviä opetus- ja opiskelumateriaaleja ei ole juurikaan ollut olemassa olemassa. Niinpä kesän aikana teimme Opetus.tv:n Janne Cederbergin ja Lauri Hellstenin kanssa sekä oppimateriaaleja että Polku-nimisen verkkopalvelun, joka on täysin räätälöity tätä opetusmenetelmää varten. Pedagogisen mallin ja verkkopalvelun yhdistelmänä syntyi “Peuran Polku”.

1.vaihe: tunnista mitä osaat jo

Toimintamalli perustuu mastery learning -menetelmään, jonka tarkempi kuvaus löytyy tästä linkistä. Mastery learning -menetelmästä poiketen Peuran Polku alkaa tämän syksyn opetuskokeilussamme kuitenkin siitä, että ennen tietyn aiheen opiskelua tai harjoittelua oppilas tunnistaa, mitä osaamista häneltä kyseisestä aiheesta vaaditaan ja mitä hän osaa jo ennestään. Osaamisen tunnistaminen tehdään Polku-verkkopalvelua hyödyntäen.

Käytännössä oppilas tekee harjoitustehtävän omaan vihkoonsa, jonka jälkeen hän vertaa omaa suoritustaan malliratkaisun kaltaiseen pisteytysohjeeseen (analysointi) ja pisteyttää itse oman vastauksensa (arviointi). Ensimmäisten kurssien alkuvaiheessa opettaja joutuu toki aktiivisesti tukemaan ja ohjaamaan oppilaita osaamisen  tunnistamisessa ja arvioinnissa.

Pitkäjänteisellä ja säännöllisellä korkeamman tason ajattelutaitojen harjoittelulla pyritään siihen, että vähitellen oppilas pystyy itse yhä laajemmin ja realistisemmin tunnistamaan omaa osaamistaan, oppimistaan ja opiskelutaitojensa toimivuutta. Samalla pyritään kehittämään oppilaan itsetuntemusta ja vahvistamaan itseluottamusta.

2.vaihe: harjoittele oikeita asioita

Kun oppilas ohjatun itsearvioinnin avulla havaitsee, että hänellä on puutteita jonkin aiheen hallinnassa tai että aihe on täysin uusi, ohjataan hänet harjoittelemaan juuri kyseisen aiheen tehtäviä. Ensimmäisen nettitestin tehtävät ovat tällöin toimineet esimerkkitehtävinä ja ne ovat myös viestineet, mitä osaamista oppilaalta vaaditaan. Oppilaille kurssin alussa jaetut A5-kokoiset vihkoon liimattavat oppimispäiväkirjat ohjaavat heitä ennalta valittujen oppikirjatehtävien pariin. Samalla opettaja on koko ajan läsnä auttamassa, tukemassa ja tarvittaessa opettamassa teoriaa henkilökohtaisesti jokaiselle oppilaalle.

Kun oppilaalle aiheen opiskelun ja harjoittelun jälkeen tulee tunne, että hän osaa asian, tekee hän uudestaan kyseisen aiheen Polku-testin (eri testi kuin ensimmäisellä kerralla). Jos testi vieläkin osoittaa merkityksellisiä puutteita aiheen osaamisessa, harjoittelee oppilas sitä vielä lisää, kunnes on järkevää siirtyä seuraavaan aiheeseen. Tällä hetkellä läpipääsyn rajana kokeilemme 85 prosenttia.

(Lataa itsellesi käytössämme olevat oppimispäiväkirjat muokattavassa .docx-muodossa tästä: MAA1 ja MAB1. Tiedostoja saa käyttää ja muokata vapaasti.)

Ensimmäiset kokemukset

Polku-testejä on kokeiltu nyt kolmen viikon ajan Martinlaakson lukiossa Vantaalla ja Viherlaakson lukiossa Espoossa. Opiskelijat ovat ottaneet sen vastaan hyvin ja he ovat olleet tyytyväisiä sen käytettävyyteen ja toimivuuteen puhelimella. Verkkopalvelua onkin pyritty kehittämään niin, että se toimisi jouhevasti mobiililaitteilla ja olisi siten mahdollisimman monen oppilaan käytettävissä.

”Ihan kätevä, siitä tajuaa mitä on oppinut ja mitä tarvii opetella lisää.”
– Opiskelija 1, Espoo

”Sivusto on mielestäni hyvin suunniteltu ja tehtävät ovat sopivan haastavia testitehtäviksi. On hyvä, että sivusto on suunniteltu kännykälle. Kaiken kaikkiaan ideana erittäin hyvä ja toimiva.”
– Opiskelija 2, Espoo

“Opettajana ensimmäiseksi panin merkille sen, kuinka hyvin opiskelijat ottivat Polku-sovelluksen ja opetusmenetelmän vastaan ja miten hyvin se tuki heidän itseohjautumistaan. Lisäksi saan nyt heti opiskelujen alusta alkaen varmuuden, että valtaosa opiskelijoista toteuttaa mastery learning -periaatetta, eivätkä he vain hypi aiheesta toiseen liian aikaisin. Osalla on toki vielä opiskelutaitojen kanssa hiomista ja oppimista, mutta kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että eteenpäin ollaan opetuksen kehityksessä menty.”
– Lauri Hellsten, Viherlaakson lukio

Lisää kokemuksistamme raportoimme maot.fi-sivuilla syksyn mittaan sitä mukaan, kun opetuskokeilu etenee ja havaitsemme menetelmän ja verkkkopalvelun käytön etuja sekä seikkoja, jotka tarvitsevat vielä jatkokehitystä.

Polku-verkkopalvelu ja sen jatkokehitys

Polku-verkkopalvelu löytyy osoitteesta polku.opetus.tv ja se on opettajien ja opiskelijoiden käytettävissä ilman sisäänkirjautumista. Poikkeuksena muista markkinoilla olevista opetusohjelmistoista, jotka on tehty opetuksen tueksi ja lisämateriaaleiksi, Polku-verkkopalvelu on rakennettu nimenomaan oppimisen sydämeksi rytmittämään oppilaiden yksilöllistä etenemisvauhtia ja oppikirjat ja muut materiaalit ovat muuntuneet opetuksen tuki- ja lisämateriaaleiksi.

Sovelluksen käytettävyyteen on tulossa parannuksia ja materiaalia täydennämme sitä mukaan kun ehdimme. Lukion ensimmäisen vuosikurssin materiaalia valmistuu koko ajan samaan tahtiin kuin opetus etenee. Tällä hetkellä materiaalia valmistuu vain lukion aihepiireistä, mutta jos joku haluaa ottaa sovelluksen ala- tai yläkouluun oman opetuksensa tueksi tai sydämeksi joko matematiikkaan tai mihin tahansa muuhun oppiaineeseen, olethan meihin yhteydessä. Pohditaan yhdessä, miten se järjestyisi helpoiten ja miten siitä hyötyisivät myös kaikki muut saman oppiaineen opettajat.

Visioimme, että sovellus olisi vieläkin parempi, jos se tallentaisi kunkin oppilaan edistymisen muistiin, jolloin se toimisi sähköisenä oppimispäiväkirjana vihkoon liimattavan paperilapun sijaan. Tämä avaisi uusia mahdollisuuksia oppilaan pitkäjänteisen oppimisen ja osaamisen tunnistamisessa yli oppilaitostasojen ja uskon, että tämä vapauttaisi meidät opettajat ajattelemaan matematiikan oppimista pitkäjänteisenä jatkuvana osaamisen kehittymisenä nykyisen kurssi- ja luokka-astemuotoisen tempoilun sijaan.

Opetuskulttuurin ja toimintatapojen muuttaminen on kuitenkin hidasta ja oikoreittejä ei ole. Työtä on siis vielä hyvin paljon jäljellä. Visiomme on kuitenkin selkeä ja eteenpäin vievä askel vakaa. Palaamme asiaan ja ottakaa yhteyttä, jos yhteistyö kiinnostaa.

Eduhakkerit Pekka Peura, Janne Cederberg ja Lauri Hellsten
maot.fi
Opetus.tv
facebook.com/eduhakkerit

”Jos kokeita tai testejä yritetään käyttää kahdessa tarkoituksessa, sekä osaamistason mittarina että arvioinnin välineenä, ne ohjaavat opiskelijoita vääränlaiseen toimintaan: bulimiaoppimiseen. Kun kokeilta otetaan pois arviointivastuu, niitä voidaan käyttää osaamistason tunnistamisessa ja oppilaan oppimaan ohjaamisessa aivan eri tavalla.”

Jatkokehitämme Martinlaakson lukiossa mastery learning -menetelmään ja ohjattuun itsearviointiin pohjautuvaa yksilöllisen oppimisen opetusmenetelmää. Olemme usean vuoden ajan yrittäneet mahdollistaa pitkäjänteisen oppimisen kurssimuotoisessa ja jaksotetussa lukio-opetuksessa, mutta kalenteriin ennalta määrätyt kurssikoepäivät ovat vaikeuttaneet uudenlaisten opetusmenetelmien käyttöönottoa.

Kun opiskelijat saavat opiskella oman luontaisen oppimistahdin mukaisesti (pitkäjänteinen oppiminen, mastery learning), tulee ennalta määrätty kurssikoepäivä osalle oppilaista vastaan liian aikaisin ja osalle turhan myöhään. Vain pienelle osalle ennalta määrätty aikataulutus sopii hyvin.

Useita itsearviointitestejä yhden kurssikokeen sijaan

Kurssikokeen korvaaminen ohjatulla itsearvioinnilla ja arviointikeskustelulla toi käytäntöön toivottua joustavuutta. Aloimme toteutta mastery learning -ajatusta siten, että jaoimme yhden kurssin sisällöllisesti viiteen osioon, ja jokaisen osion lopussa opiskelijat tekivät ohjattuun itsearviointiin perustuvan nettitestin.

Jos he pääsivät yhden osion nettitestistä läpi (läpipääsyn raja oli 80 %), saivat he jatkaa seuraavaan osioon. Jos nettitesti osoitti, että tiedoissa ja taidoissa oli vielä puutteita, jatkoivat he kyseisen aiheen opiskelua. Nettitestin sai tehdä heti, kun opiskelija itse koki osaavansa kyseisen osion asiasisällön.

Nettitestit koostuivat kolmesta kysymyksestä, jotka opiskelijat ratkaisivat vihkoihinsa.

Tehtävät tehtyään opiskelijat saivat näkyviin malliratkaisut, joiden avulla heidän piti itse pisteyttää omat vastauksensa.

Sen lisäksi, että opiskelijan tehtävänä oli analysoida ja pisteyttää malliratkaisun avulla oma ratkaisunsa, häneltä kysyttiin myös, kokeeko hän ymmärtävänsä kyseisen asian.

Jokaisesta tehtävästä oli jaossa 12 pistettä (6 p. ratkaisusta ja 6 p. ymmärtämisen tunteesta), ja jos opiskelija sai alle 80 % jaossa olleista pisteistä, ohjattiin häntä opiskelemaan kyseistä aihetta lisää. Toteutimme nettitestin Fronterin testityökalulla, mutta sen olisi yhtä hyvin voinut toteuttaa muillakin testityökaluilla (esim. Google Form).

Korkeamman tason osaamistaidot

Kouluopetuksessa yleensä painotetaan muistamista, ymmärtämistä ja soveltamista, jotka ovat Bloomin taksonomiassa alemman tason osaamistaitoja.

Ohjattuun itsearviointiin perustuvilla nettitesteillä pyrittiin opettamaan myös analysointia ja arvioimista, eli korkeamman tason osaamistaitojen harjoittelu otettiin osaksi opetusta. Kurssin edetessä oppilaat siis ensin harjoittelivat muistamista, ymmärtämistä ja soveltamista oppikirjan tehtävien avulla, jonka jälkeen he harjoittelivat vielä analysointia ja arviointia ohjatun itsearvioinnin avulla.

Kurssiarvosana haarukoitiin yhteistyössä opiskelijan kanssa

Kerroin opiskelijoille kurssin alussa, miten arvosana pääosin määräytyy: kun opiskelija on oppinut neljän osion tiedot ja taidot ja ymmärrys on todennettu nettitestien avulla, hänellä on todennäköisesti hyvät perustiedot kurssin aiheista, jolloin arvosana on numeromuodossa 7 tai 8. Jos opiskelija oppii kaikkien viiden osion asiat, on osaamistaso numeromuodossa 9 tai 10.

Käytännön oppituntityöskentelyä ohjasi A5-kokoinen vihkoon liimattava tehtävälista, johon opiskelijat merkitsivät tekemänsä tehtävät ja myös nettitestin tulokset. (Kuvassa osa tehtävälistasta, voit ladata sen kokonaisuudessaan täältä).

Tämä helpotti myös opettajan työtä, koska nyt opettajan ei tarvinnut käyttää tietokonetta tai pitää kirjaa siitä, miten opiskelijat suoriutuivat testeissä. Opiskelijat hoitivat itse testaamisen sekä kirjanpidon ja opettaja pystyi keskittämään kaiken työaikansa opettajan ja oppilaiden väliseen vuorovaikutukseen, eli yksilölliseen ja kohdennettuun opettamiseen.

Lopullinen arvosana haarukoitiin henkilökohtaisessa arviointikeskustelussa, joka pidettiin koeviikolla kurssikokeen sijaan. Itselläni oli reilu 30 opiskelijaa ryhmässä ja arviointikeskusteluihin meni aikaa yhteensä noin 3 tuntia. Arviointikeskustelun aikana tutkailin opiskelijan vihkoa, kyselin opiskelijan vahvuuksista ja heikkouksista kyseisessä aihepiirissä sekä pyysin häntä arvioimaan oma osaaminen suullisesti. Yhteistyössä opiskelijan kanssa päädyimme johonkin arvosanaan, joka merkittiin saman tien Wilmaan.

Yksi parhaimmista asioista tässä oli se, että noin 20 % opiskelijoista ei vielä kokenut saavuttaneensa omaa tavoitettaan, jolloin pysyin antamaan heille reilun viikon lisäaikaa harjoitella tehtäviä, ja pidin heille sitten koeviikon jälkeen uuden arviointikeskustelun. Tuntui mukavalta huomata, että opiskelijoilla oli sisäistä motivaatiota jatkaa vielä aiheen opiskelua, vaikka ”koepäivä” oli jo ohi.

Voiko nettitesteissä huijata?

Opiskelijoita alussa arvelutti itsearviointiin perustuva arviointimenetelmä. Heitä huoletti se, saavatko opiskelutoverit huijaamalla liian hyviä arvosanoja. He kuitenkin nopeasti oivalsivat, että nettitestien avulla ei määritellä arvosanaa, vaan nettitestien avulla harjoitellaan tehtävien analysointia ja samalla saadaan tieto siitä, milloin kannattaa siirtyä seuraavan aihepiiriin ja milloin kannattaa jatkaa vielä kyseisen aiheen opiskelua.

Itsensä huijaaminen nettitesteissä vain hidasti oppimista ja teki siitä tehottomampaa. Jos testeissä oli rehellinen, oppiminen oli tehokkaampaa, mikä onkin mastery learning -menetelmän ydin: oppiminen on tehokasta, jos kukin oppilas harjoittelee itselleen oikean tasoisilla tehtävillä (ei liian helpoilla eikä liian vaikeilla tehtävillä).

Myös muutamat opettajat ovat kyseenalaistaneet tämän arviointiperusteen argumenttinaan, että nettitesteissä voidaan huijata, mutta näissä tapauksissa kyse on vain ollut väärinymmärryksestä. He eivät ole ymmärtäneet, että testejä tai kokeita ei aina tarvitse liittää arviointiin. Itse näen asian tällä hetkellä siten, että testit ja kokeet ovat oppimisen kannalta toimivampia, jos ne irrotetaan arvioinnista kokonaan, ja niitä käytetään vain osaamistason ja oppimisen tunnistamiseen.

Jos kokeita tai testejä yritetään käyttää kahdessa tarkoituksessa, sekä osaamistason mittarina että arvioinnin välineenä, ne ohjaavat opiskelijoita vääränlaiseen toimintaan: bulimiaoppimiseen. Kun kokeilta otetaan pois arviointivastuu, niitä voidaan käyttää osaamistason tunnistamisessa ja oppilaan oppimaan ohjaamisessa aivan eri tavalla.

Opiskelijoiden mielipide

Tähän opetuskokeiluun osallistuneen opiskelijat olivat lukion ykkösiä, ja kysyimme heiltä kokeilun jälkeen, mitä osa-alueita he haluavat kakkosvuoden kursseille (kuva, n=44).

Eniten kannatusta saivat omaan tahtiin opiskelu, itsearvioitavat välitestit, arviointikeskustelut ja se, että itse saa valita omat kotiläksyt. Opettajan määräämä oppimistahti ja läksyt sekä kurssikoe saavat opiskelijoiltamme kaikkein vähiten kannatusta.

Opetuskokeilun jatko

Ensi syksynä tämä opetuskokeilu on aikeissa laajentaa sekä pitkään että lyhyeen matematiikkaan ja kursseille MAA1-5 ja MAB1-3. Ja välitestit on tarkoitus tehdä jollain avoimella oppimisalustalla, jotta kaikki halukkaat opettajat voisivat ottaa ne myös omaan käyttöönsä. Lisäksi on tarkoitus pohtia, miten tätä voisi hyödyntää reaaliaineissa (lähinnä fysiikka).

Minua kiinnostaisi myös tämän menetelmän laajempi käyttöönotto yläkoulun puolella. Tätä on kokeiltu jo soveltavin osin muutamissa alakouluissa ja myös useassa yläkoulussa on saatu hyviä kokemuksia menetelmän soveltamisesta. Itseäni kiinnostaisi kuitenkin laajempi muutos, jossa opetus irrotettaisiin teennäisestä ennalta määrätystä aikataulusta ja siirryttäisiin hyödyntämään oppilaiden luontaista oppimisnopeutta. Oppiminen on tehokkaampaa, mielekkäämpää ja motivoivampaa, jos jokainen yksilö saa opiskella tiettyä aihetta itselleen sopivan ajan, ei kiireellä, eikä liian hitaasti.

Lisätietoja: pekka.peura (at) maot.fi

”Suurin ajatustavan muutos itselleni oli tuoda opettamiseen läpinäkyvyyttä ja ennakointia. Oppilaan ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa siihen, että hän yrittää arvailla minun ajatuksiani ja mitä minä ehkä kysyn läksynä tai kokeessa.”

Teksti: Satu Harjunen

Oppimisen esteiden poistamista

Olen kieltenopettaja ja erityisopettaja. Työskentelen Joutsenon koulussa ja lukiossa Lappeenrannassa. Viime vuosina on usein tuntunut siltä, että osa oppilaista ikään kuin sanoutuu irti koulun tarjoamasta opetuksesta. Koulun käytänteillä voidaan joko poistaa oppimisen esteitä tai rakentaa niitä.

Vieraissa kielissä ajatus kielen eri osa-alueiden harjoittelemisesta ja testaamisesta on tehokkaan kuuloista ja hyväntahtoista. Sirpaleisuus ja tietyn ajan varaaminen yhden taitoalueen harjoittamiselle jättää kuitenkin monelle keskitasoiselle ja sitä heikommalle oppilaalle tunteen, ettei osaa kieltä juuri yhtään. Tämä voi tapahtua varsin hyvän ja ahkeran opintojakson päätteeksi esim. kokeessa. Silloin usein testataan luetun ymmärtämistä, kielioppia, kirjoittamista, sanaston muistamista, kuullun ymmärtämistä ja oikeinkirjoitusta hyvin tiiviissä paketissa. On selvää, että matala mieliala heikosta tuloksesta ei kannusta jatkamaan ponnistelua oman oppimisensa hyväksi.

Miten voin poistaa oppimista estäviä käytänteitä? Miten voin antaa oppimista kokonaisvaltaisesti oppilaan haltuun? Mikä tuntuisi sekä minun että oppilaan ajan hyödyntämiseltä? Näitä ajatuksia risteili mielessäni, kun tutustuin Pekka Peuran kirjoituksiin yksilöllisestä matematiikan opiskelusta. Pekan ajatukset kannustivat itseäni vielä konkreettisempiin muutoksiin kielten tunneilla.

Mitä aloin tehdä toisin?

Halusin häivyttää omaa rooliani oppilaan ja hänen oppimisensa väliltä. Aloin ensin pyytää ns. näyttöjä perinteisten kokeiden sijaan. Näyttöihin saa valmistautua vieraskielisen materiaalin, eri menetelmien ja oman osaamistason kautta. Se on koko opetuksen ydin.

Minä opettajana voin näyttää ns. “kokeen”, eli osaamisen näytössä vaaditut asiat heti opintojakson alussa (linkki: 9.lk:n näyttökoe, jonka voi näyttää oppilaille etukäteen), sillä se on vain oppillaan etu, jos hän motivoituu harjoittelemaan juuri “kokeessa” kysyttyä tien neuvomista tai omasta koulusta kertomista useilla eri tavoilla.

Itsearviointi on ollut keskeinen osa näitä näyttöjä, ja sitä mallinnan oppilaille (itsearviointilomakeen näkee kokonaisuudessaan yllä olevasta näyttökoe-linkistä).

Joka tunnilla minun tehtäväni on muotoilla päivän aihe siten, että oppilas on lopulta käyttänyt kohdekieltä todenmukaisessa tilanteessa. Sen lisäksi oppisisältö on OPS:in tavoitteiden mukainen (linkki: esimerkki yhden oppitunnin tuntisuunnitelmasta).

Mikä on muuttunut?

Oppilaat tutkivat vieraskielistä tekstiä ja kielioppia sen takia, että voivat käyttää sitä tunnin aikana johonkin omaan vieraalla kielellä tehtyyn tuotokseensa. Sanastoa jaotellaan heti sen mukaan, mikä tuntuu helpolta / vaativalta. Suomeksi ei kirjoiteta mitään.

Työkirjan tehtävistä parhaimmiksi ovat osoittautuneet ne, jotka aiemmin olisin hypännyt yli liian vaikeina tai liikaa aikaa vievinä. Perinteiset kirjan sanastotehtävät olen korvannut lähes kokonaan omien lauseiden tekemisellä. Apuna voi olla esimerkiksi kuva tai miellekartta kirjan tekstistä. Tuntityön punainen lanka on se, että epävarmuutta kielen opiskelussa on opeteltava sietämään ja että pienet virheet harvoin raunioittavat koko viestin.

Suurin ajatustavan muutos itselleni oli tuoda opettamiseen läpinäkyvyyttä ja ennakointia. Oppilaan ei tarvitse käyttää aikaa ja energiaa siihen, että hän yrittää arvailla minun ajatuksiani ja mitä minä ehkä kysyn läksynä tai kokeessa. Esim. hänen ei tarvitse arvailla, mitä sanoja, mitä rakenteita, millaisia käännöslauseita tai millaisia kielioppeja ehkä kysyn annetusta lukualueesta. Hän voi itse valmistautua näyttökokeeseen keräämällä sanaston ja rakenteen, joilla aikoo näyttää osaamistaan, sekä harjoittelemalla niitä etukäteen itselleen parhaalla tavalla.

Huomioita

Hyvä oppilas voi edetä vaativaan kielenkäyttöön joka tunti. Heikommat oppilaat ovat ylittäneet itsensä jatkuvasti. Huomaan, että aiemmin he ovat päätyneet tekemään melko mekaanisia tehtävätyyppejä. Nyt he kaikki ovat tuottaneet edes vähän kohdekielellä tekstiä, jolla tulisi toimeenkin oikeassa tilanteessa.

Oppiaineen vastustusta ja laiskottelua on vähemmän. Työkirja jää usein hyvin vähälle käytölle. Kielioppia olen siis pitänyt mukana sen verran kuin se luontevasti on ollut tarpeen, Pääsääntöisesti tulokset ja mielekkyys tuntuvat olevan nousussa. Mikä mukavinta, itselläni on innostunut ja helpottunut olo. Voin olla oppimisen ohjaaja, ja kuormaa kiskoo itse oppilas. Tämä tuntuu erittäin oikealta tieltä.

(Lisätietoja: satu.harjunen (at) lappeenranta.fi tai pekka.peura (at) maot.fi)

Nämä muutokset voidaan ottaa käyttöön heti ilman mitään erityistä opettajien kouluttamista tai koulun hallinnollisia muutoksia. Ne sopivat kaikille luokka-asteille ja kaikkiin koulujärjestelmiin.

Miksi tarvitsemme muutosta nykyiseen opetuskulttuuriin?

Kuva: kidsbiology.com

Nykykoulujärjestelmä sisältää toimintamalleja, jotka johtavat oppilaiden sisäisen liekin hiipumiseen. Faktaa:

1. ”Useimmilla maailman koulujärjestelmillä on yksi yhteinen piirre. Se on se, että oppilaiden mielenkiinto koulua ja opiskelua kohtaan laskee mitä pidempään he koulua käyvät.” Pasi Sahlbergin blogi
2. Suomalaisten 8.-luokkalaisten opiskelumotivaatio ja opiskeluun sitoutumisen on tutkimusten mukaan koko vertailuryhmän heikoimmasta päästä. TIMSS 2011 -tutkimus
3. Aikataulutetussa perinteisessä opetuksessa 80 % oppilaista alisuoriutuu. Bloom (1984)
4. ”Kouluissa — ihmisyys syrjäytetään, koska koulu on liiaksi ’arvosana- ja kurssitehdas’.” Matti Tanelin väitöstutkimus (2012)
5. Arviointivimma pohjautuu kapeaan ihmiskuvaan ja se jähmettää ihmisten toiminnan. Jarmo Manner, psykologinen pääoma -blogi

Muutos on tarpeellinen, mutta se myös mahdollistaisi ihmiselle luonnollisempien toimintamallien käyttöönoton. Nykykoulujärjestelmässä käytetään valtavasti aikaa ja energiaa siihen, että monipuolisen mielikuvituksen ja uteliaisuuden omaavia ihmisiä yritetään hallita ja hillitä. Oppilaita puserretaan väkisin yhtenäiseen muottiin suorittamaan ennalta päätettyjä rutiineja ennalta sovitussa aikataulussa, mikä passivoi ihmisen mielikuvitusta, luovuutta ja oma-aloitteisuutta sekä vähentää innostusta.

Jos poistamme ulkoisen pakon, annamme tilaa sisäiselle motivaatiolle. Jos luotamme ihmisen luontaiseen uteliaisuuteen ja avaamme lannistavat kahleet, ihminen aktivoituu.

Peruskoulu: luokkatasoista osaamistasoihin

Pienellä ajatustason muutoksella voisimme yksinkertaistaa toimintamallejamme ja samalla tehdä niistä luonnollisempia. Esimerkiksi peruskoulussa voisimme siirtyä luokkataso-ajattelusta osaamistaso-ajatteluun.

Sen sijaan, että alakoulun matematiikka sisältäisi aikaan sidotut 1. luokan matematiikan sisällöt ja taidot, 2. luokan matematiikan sisällöt ja taidot, jne., voisimme muuttaa ajatteluamme siten, että meillä olisikin osaamistason 1 tiedot ja taidot, osaamistason 2 tiedot ja taidot, jne. Siirtyminen osaamistasolta toiselle ei tapahtuisikaan joululaulujen ja suvivirren rytmittäessä oppimisen liukuhihnalla tahtipuikkoa tuijottavia oppilaita vaan jokaisen oppilaan todellisten tietojen ja taitojen sekä luontaisen omaksumiskyvyn mukaan. Oppilaat voisivat edelleen opiskella oman ikäryhmänsä sosiaalisessa vaikutuspiirissä, vaikka heidän henkilökohtaiset tiedot karttuisivatkin keskenään hieman eri tahtiin (kuten esim. taito- ja taideaineiden kohdalla jo nykyään luonnollisesti tapahtuu).

Opetusmateriaalit osaamistaso-ajattelun mukaiselle opetukselle olisivat jo olemassa, sillä kaikki nykyiset materiaalit sopisivat tähän sellaisenaan. Alakoulun matematiikan kirjat on ”vuositasolla” usein jaettu kahteen osaan (syksy ja kevät). Ainoa asia, mitä opettajan tarvitsisi tehdä, olisi vetää yli sana ”syksy” ja kirjoittaa tilalle ”osa 1”. Kun oppilas olisi omassa luonnollisessa oppimistahdissaan oppinut kyseisen oppikirjan rajaamat sisällöt, voisi opettaja antaa hänelle 1. luokan oppikirjan, jossa sana ”kevät” on korvattu sanalla ”osa 2”. Kun oppilas saavuttaisi matematiikassa (tai missä tahansa oppiaineessa!) osaamistason 1, voisi hän alkaa harjoittelemaan osaamistason 2 tietoja ja taitoja iästään riippumatta.

Tämä pieni mutta konkreettinen muutos olisi mielestäni oleellinen, jotta kurjistamisen kierre matematiikan opetuksessa saataisiin katkeamaan ja oppimisen mielekkyys ja innokkuus säilymään lapsen tasolla läpi koulun. Hyvänä esimerkkinä tähän on eräs 5. luokkalainen tyttö, jolle annettiin lupa ja mahdollisuus oppia matematiikkaa omalla luontaisella oppimisnopeudellaan. 5. luokan syksyllä hän suoritti osaamistasot 5 ja 6 (eli 5. ja 6. luokan oppisisällöt), ja 5. luokan kevään aikana hän suoritti osaamistasot 7, 8 ja 9 (eli koko yläkoulun matematiikan). Valtakunnallisesta 9. lk:n kokeesta hän sai 54/60 pistettä ollen koulunsa 3. paras (lisätietoja tapauksesta täältä). Hän ei varmastikaan ole mitenkään ainutlaatuinen tässä asiassa, vaan meillä on jokaisessa ikäryhmässä tuhansia lapsia, jotka pudotetaan kyydistä tai joiden oppimista jarrutetaan jatkuvasti ja systemaattisesti.

Lisäksi, jos siirtyisimme valtakunnallisesti osaamistaso-ajatteluun ja emme edes pyrkisi siihen, että kaikki omaisivat saman osaamistason saman ikäisinä (ainakaan musiikin ja kuvataiteen opettajat eivät tätä vaadi), ei oppilaiden tarvitsisi tuntea häpeää erilaisuudestaan. Eikö lapsille tulisi opettaa, että on täysin normaalia olla erilainen sen sijaan, että heistä yritetään tehdä toistensa klooneja?

On olemassa ala- ja yläkoulun opettajia, jotka ovat opettaneet osaamistasoa myötäilevällä opetusmallilla jo pidemmän aikaa. Heidän kokemustensa mukaan tämä sopii erittäin hyvin nykyiseen peruskoulujärjestelmäämme. Lisätietoja voi lukea mm. näistä linkeistä:

• Koko yläkoulun matematiikka omaan tahtiin – kokemuksia viiden kuukauden jälkeen
• Koko yläkoulun matematiikka omaan tahtiin – kokemuksia vuoden jälkeen
• Yksilöllisen oppimisen malli alakoulussa
• Yksilöllinen oppiminen alakoulussa – käyttöopas opetusjärjestelyistä

Lukio: opetuskokeilu, jonka tarkoituksena on käynnistää opetuskulttuurin vallankumous

Kolme vuotta yksilöllisen oppimisen opetusmallin käyttöönoton jälkeen on todettava, että se ei edelleenkään toimi lukiotasolla niin hyvin, kuin mihin sillä on potentiaalia. Suurin syy toimimattomuuteen tuntuu olevan kurssien jaksollisuus ja koeviikot, jotka katkaisevat hyvin käynnistyneen opiskelun useimmille opiskelijoille epäsopivaan aikaan. Lisäksi lähestyvä kurssikoe aiheuttaa monille tarpeetonta ahdistusta ja stressiä, mikä häiritsee oppimista ja tasapainoiseksi sekä hyvän itsetunnon omaavaksi ihmiseksi kasvamista.

Aloitimme neljännen jakson alussa MAA4-kurssilla opetuskokeilun, joka pohjautuu voimakkaasti mastery learning -menetelmään ja oppimista ja ihmisyyttä tukevaan arviointikäytäntöön. Opiskelijoille esiteltiin opiskelun käytänteitä ensimmäisellä oppitunnilla alla olevan diasarjan avulla, minkä jälkeen ryhdyttiin heti töihin. Opiskelijat ottivat uudet käytänteet erittäin hyvin vastaan ja se, että matematiikassa ei enää olisikaan kurssikokeita, ei vaikuttanut heikentävän kenenkään opiskeluinnokkuutta. Kurssikokeita voidaan toki jatkossakin järjestää, mutta vain tarkoituksenmukaisesti harjoitusmielessä, ei arviointimielessä.

Opetuskokeilussa MAA4-kurssi on jaettu 5 osioon, ja jokaisen osion lopussa on itsearviointiin perustuva nettitesti (ks. diasarja). Nettitesti on toteutettu Fronterin testityökalulla, mutta siihen voi käyttää muitakin vaihtoehtoisia testityökaluja. Itsearviointia käytetään siksi, että sen avulla pyritään vahvistamaan matematiikan oppimisen lisäksi opiskelijoiden itsetuntemusta sekä harjaannuttamaan heitä arvioimaan omien opiskelutottumustensa tehokkuutta (arviointi on Bloomin taksonomiassa korkeamman tason osaamista). Itsearvioinnin käyttämisellä varmistutaan myös siitä, että opettajan työmäärä ei nouse kohtuuttoman suureksi, vaan opiskelijat itse tekevät työtä oman oppimisensa eteen.

Opiskelijoilla on liimattuna vihkoihinsa A5-kokoinen tehtävälista-oppimispolku-oppimispäiväkirja (ks. diasarja tai lataa se itsellesi tästä linkistä), joka pääasiallisesti ohjaa heidän toimintaansa. He itse merkitsevät tehtävälistaan tekemänsä tehtävät sekä välitestien tulokset. Autonomian tunne ja oppimisen omistajuus säilyvät opiskelijoilla, eikä opettajan tarvitse jatkuvasti käydä tietokoneella tarkistamassa testituloksia. Opettaja pystyy seuraamaan jokaisen opiskelijan yksilöllistä etenemistä ja välitesteissä pärjäämistä suoraan opiskelijan vihkosta samalla, kun opettaja antaa hänelle henkilökohtaista opetusta ja ohjausta.

Opetuskokeilun alku on sujunut vauhdikkaasti, sillä muutama opiskelija eteni jo osioon 3/5 ensimmäisen viikon aikana. Oma etenemistahti on aina tuntunut lisäävän opiskelijoiden opiskelumotivaatiota, mutta itsearvioitavat välitestit ovat tuoneet myös jotain pelillisyyden tuntua opiskeluun, sillä moni opiskelija kännykät kädessään innokkaina pähkäilevät oppitunneilla välitestien tehtäviä. He ovat aktiivisia, he keskustelevat, he pohtivat ja he yrittävät tosissaan. Raportoin opetuskokeilusta lisää sitä mukaan kun se etenee.

Eduhakkerit muutoksen tukena

Eduhakkeri tarkoittaa opettajaa ja opetusmenetelmien kehittäjää, joka etsii nykyisen koulujärjestelmämme ja opetuskulttuurimme heikkouksia ja kehittää tilalle paremmin toimivia käytänteitä. Eduhakkeri hakkeroi koulujärjestelmää sen sisältä tavoitteenaan parantaa ja järkevöittää sen toimintaa.

Suomessa on useita mahtavaa työtä tekeviä opetuksen kehittäjiä, mutta he eivät yksistään riitä suurempaan muutokseen. Opetuskulttuurin vallankumoukseen tarvitaan sekä kaikkien opettajien välistä avointa yhteistyötä että vanhempien tukea ja apua lasten kasvatustyössä. Lisäksi kaikkien, jotka eivät työskentele opetusalalla, tulee ymmärtää, että suomalaiset opettajat ovat erittäin ammattitaitoisia ja tunnollisia ja että he todella yrittävät joka päivä tehdä parhaansa lasten ja nuorten hyväksi. Heitä tulee tukea ja kannustaa, ja opettajuuttaan kehittävää opettajaa kohtaan tulee olla kärsivällinen. Ammattitaidon kehittäminen on aikaavievä prosessi, jossa lähimmäisen tuki ja kannustus ovat tärkeää. On pidettävä mielessä, että nykyiset opetuskulttuurin heikkoudet eivät kuitenkaan ole opettajien syytä, vaikka he tahattomasti ylläpitäisivätkin niitä.

Eduhakkeri Pekka Peura
www.facebook.com/eduhakkerit

”Koulullamme kävi torstaina vierailija tutustumassa siihen, miten yksilöllisen oppimisen menetelmää voi hyödyntää yläkoulun kemian opetuksessa. Eli miten opetus käytännössä sujuu, kun kaikilla on eri oppilastyö menossa. Ja sujuuhan se. Vierailija kysyi nimittäin, että onko kyseessä joku erityinen luonnontiedeluokka. Ei tosiaan ole, vaan ihan tavallinen luokka, jossa on kaikentasoisija oppijoita. Oppilaat ovat omaksuneet oppilaslähtöiset toimintatavat ja ovat nyt hyvin työorientoituneita. Heidän ei enää tee mieli kiukutella tai velttoilla, kun he ovat itse valinneet tekeillä olevat työnsä ja he ovat tulleet täysin vapaaehtoisesti labraan opiskelemaan. Itse melkein kutsuisin tätä ”luota oppilaan haluun tehdä itselleen mielekästä työtä” -menetelmäksi.

Kollegani on huomannut saman fyssassa, ja sieltä tulee nyt hyviä päättöarvosanoja. Fyssassa kaikki ei ehkä ole ehtinyt opiskella ihan kaikkea sisältöjä (milloinka peruskoulussa olisi?), mutta työtä he ovat oppineet tekemään ja työrauha on hyvä. Ja havaitsimme myös yllättäen, että oppilaat eivät enää juurikaan lintsaa tunneilta. Ollaan pohdittu syytä sille, miksi he eivät lintsaa (aiempina vuosina lintsausta on esiintynyt). Onko kyse vain tämän vuoden ryhmistä vai työtavasta? Mutta nyt kun lintsauksia ei tule, jo pelkästään se on hyvä syy jatkaa tällä opetusmenetelmällä. Niin kauan kuin oppilas käy säännöllisesti koulussa, meillä on mahdollisuus vaikuttaa hänen oppimiseensa.

Ja ihan parasta on tämä kurssikokeettomuus. Minä en stressaa enää jaksojen vaihteissa ollenkaan, hyvä kun sitä enää edes huomaa. Ja muiden opettajien koesotkut kuulostavat jo hieman naurettavilta.”

Lue lisää:

• Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyyttä tukevaksi ja luodaan ahdistusvapaa koulu
• Yksilöllisen oppimisen opetusmalli

”Jos opettaja kyseenalaistaa kaikkein itsestään selvimmätkin toimintatapansa ja rutiininsa, niin silloin hän saattaa oikeasti keksiä ja oivaltaa jotain uutta.”

Edellisessä arviointiin liittyvässä kirjoituksessani ”Muutetaan arviointi oppimista ja ihmisyyttä tukevaksi ja luodaan ahdistusvapaa koulu” pohdin kouluoppimisen mielekkyyden lisäämistä siirtämällä arviointivastuuta arvioinnin kohteelle, eli oppilaalle. Teksti osui opettajissa johonkin hermopisteeseen ja se sai laajaa huomiota, mm. yli 1900 facebook-tykkäystä.

Tässä tekstissä esittelen pienen konkreettisen esimerkin, jonka avulla jokainen voi kyseenalaistaa omia arviointikäytänteitään. Tekstin piiloviesti on se, että jos opettaja kyseenalaistaa kaikkein itsestään selvimmätkin toimintatapansa ja rutiininsa, niin silloin hän saattaa oikeasti keksiä ja oivaltaa jotain uutta. Ja jos opettaja uskaltaa antaa oppilailleen enemmän vapauksia ja vastuuta, hän ei omalla mielikuvituksellaan pysty koskaan kuvittelemaan etukäteen, mitä kaikkea innokkaat nuoret keksivätkään tehdä. Oppilaiden luovuuden päästessä valloilleen opettaja voi vain hämmästellä ylpeänä heidän kekseliäisyyttään ja nokkeluuttaan.

Kurssikokeen sijaan opetusvideo

Martinlaakson lukiossa annettiin viime jaksossa MAA7-kurssilla opiskelijoille mahdollisuus kurssikokeen sijaan kuvata pienryhmissä aiheeseen liittyvä opetusvideo. Opiskelijoista noin 1/3 innostui tästä mahdollisuudesta ja erilaisia luovasti toteutettuja opetusvideoita syntyi lähes 10 kappaletta (alla kaksi videota esimerkkinä). Videon tekijöistä noin puolet halusivat videosta huolimatta tehdä myös tavallisen kurssikokeen, joten kokeen suoritti kuitenkin lopulta noin 5/6 opiskelijoista. Lopuille arvosana haarukoitiin kohdilleen yksinkertaisesti itsearvioinnin ja keskustelun kautta.  Vapaaehtoisen kurssikokeen ei havaittu yhtään vähentävän itse matematiikan opiskelumotivaatiota.

Opettajan kannattaa silloin tällöin vähän hassutella ja hullutella erilaisilla opetuskokeiluilla, kunhan muistaa antaa oppilaille enemmän vastuuta ja vapauksia. Lopputulos voi olla niin positiivisesti yllättävä ja tuoreita ajatuksia herättävä, että sillä saattaa olla omiin opetusmenetelmiin ja omaan opettajuuteen vaikuttavia seurauksia.

”Sanoin opiskelijoilleni…, että kurssin lopussa oleva koe on vapaaehtoinen ja se ei vaikuta kurssin arvosanaan. Sanoin myös, että he saavat itse päättää omat arvosanansa. Pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!”

Tässä tekstissä kyseenalaistetaan nykyinen arviointikulttuurimme sekä esitellään konkreettinen ja käytännössä toimivaksi havaittu oppimista, opiskelumotivaatiota ja minäkuvan kehitystä edistävä arviointimenetelmä.

”Ahdistu ja pelkää, niin opit”

Kouluissa opetetaan asiasisältöjä ja käyttäytymistä edelleen uhkailemalla ja luomalla pelon ilmapiiriä. Yleisimmät opettajien käyttämät pelotteluvälineet ovat arvosanat ja kokeet. ”Älä enää myöhästy ja lintsaa, muuten lasken arvosanaasi.” ”Opettele nämä asiat, niitä saatetaan kysyä kokeessa.” Tämä tehoaa kiltteihin ja tunnollisiin oppilaisiin, jotka käyttäytyvät, ahertavat ja puurtavat. Vaikka he olisivat luokkansa parhaimmistoa, moni heitä ahdistuu kerta toisensa jälkeen koepäivän lähestyessä ja heti seuraavana päivänä he ovat kyselemässä jännittyneenä koearvosanojaan. Saavatkohan he nukuttua öisin? Miksi moni tunnollinen oppilas on ahdistunut ja miksi monen oppilaan mielenterveys järkkyy nuorella iällä?

Oppilaisiin, jotka on lannistettu toistuvilla ahdistavilla kokemuksilla ja pettymyksillä, tai joita ei vielä ole lannistettu, mutta jotka piilottavat ahdistuksen ja pelon kapinointiin ja häiriköintiin, ei huonoilla arvosanoilla uhkailu enää tuota toivottua oppimistulosta. Oppivelvollisuuden päätyttyä heitä on enää vaikea motivoida jatkamaan pettymysten tiellä.

Moni opettaja harmittelee myös ”bulimiaoppimisen” yleisyyttä, eli oppilaat usein lukevat paljon edellisenä iltana ennen koetta, ja oksentavat sitten tiedon paperille. Harva opettajista kuitenkaan ymmärtää, että meidän arviointi- ja koekäytänteemme nimenomaan ohjaavat oppilaita tähän toimintaan. Jos hyvä koemenestyminen ja arvosana ovat oppilaalle tärkeintä, bulimiaoppiminen on mitä parhain keino saavuttaa omaa todellista osaamistasoaan parempi koearvosana minimaalisella työllä.

Onko koe- ja numeroarviointi kaiken ahdistuksen lähde?

Etsin tietoa arvioinnista ja sen vaikutuksesta ihmiseen ja oppimiseen useista eri lähteistä. Tutkimukset ja mielipiteet kerta toisensa jälkeen pitivät arviointikulttuuriamme erittäin huonona moneltakin kantilta:

• ”Kouluissa ihmisyys syrjäytetään, koska koulu on liiaksi ’arvosana- ja kurssitehdas’.” (Matti Taneli, väitöstutkimus 2012, s. 236)
• ”Arviointivimma jähmettää ihmisen toiminnan. Arviointikiiman taustalla on kapea ihmiskäsitys.” (Jarmo Manner, psykologinen pääoma -blogikirjoitus 16.9.2013)
• ”Missä vaiheessa opettajankoulutuksen jälkeen opettajat alkavat kuvitella, että aikaan sidotut kertotaulukokeet jotenkin auttaisivat oppimista? Ainoa mitä ne oikeasti tekevät on, että ne aiheuttavat matematiikka-ahdistusta, pelkoa matematiikkaa kohtaan ja halun päästä pois matematiikan tunneilta ja halun lakata yrittämästä.” (Vesa-Matti Sarenius, Facebook-kirjoitus 5.10.2013)

Opettajana koen itsekin ahdistavana ajatuksen, että joku tulisi luokkaan seuraamaan ja arvioimaan opetustani. Jos esimieheni arvioisi kehityskeskusteluissa toimintaani ja käyttämiäni opetusmenetelmiä, ja vielä jos tämä arviointi vaikuttaisi minun ja muiden opettajien palkkaukseen, laskisi tämä työmotivaatiota niin minulla kuin muilla opettajilla opettajakunnassamme (vrt. Manner 2013).

Koen, että me opettajat olemme etuoikeutetussa asemassa, koska saamme itse valita opetusmenetelmämme ja opetusvälineemme ilman, että kukaan kyseenalaistaa tai arvioi toimintaamme. Saamme itse valita kuinka monta minuuttia tai tuntia käytämme aikaa iltaisin ja viikonloppuisin oppilaittemme hyväksi ja tämä oma valinta saa meidät motivoituneina ahkeroimaan. Silti me kohtelemme oppilaitamme täysin päinvastaisesti, tavalla jolla emme halua itseämme kohdeltavan. Ja samalla vielä kuvittelemme, että pakko on paras keino saada oppilas tekemään kotonaan yhtään mitään oppimisensa eteen.

 Entä jos luovuttaisimme arviointivastuun opettajilta oppilaille?

”(Arvioinnin) taustalla on myös uskomus, että voisimme arvioida toisen ihmisen toimintaa objektiivisesti monimutkaisessa maailmassa. Tämä järjetön ajatus kaventaa aina käsityksiä ihmisten toiminnasta ja ajaa arvioinnin kohteet puolustuskannalle.” (Manner 2013)

Jos toisen ihmisen objektiivinen arviointi on mahdotonta monimutkaisessa maailmassa, voisimmeko parantaa tilannetta luovuttamalla arviointivastuun arvioinnin kohteelle, eli oppilaalle.

Bloomin taksonomian mukaan muistaminen, ymmärtäminen ja soveltaminen ovat alemman tason osaamista. Opetuskulttuurimme on sellainen, että juuri näitä taitoja painotetaan opetuksessamme eniten. Arvioiminen on puolestaan korkeamman tason osaamista ja se itse asiassa myös sisältää kaikki sen alapuolella olevat tasot. Miksi emme siis aktiivisesti opettaisi oppilaita itse arvioimaan ajattelutaitojaan, osaamistaan ja myös oppimistaan?

Kurssikokeesta luopuminen ja itsearvioon siirtyminen käytännössä

Sanoin opiskelijoilleni elokuussa 2013 lukion FY7-kurssin ensimmäisellä oppitunnilla, että kurssin lopussa oleva koe on vapaaehtoinen ja se ei vaikuta kurssin arvosanaan. Sanoin myös, että he saavat itse päättää omat arvosanansa, kunhan pyrkivät olemaan rehellisiä. Tämä vapautti välittömästi luokan tunnelman ja rentoutti opiskelijoita. He pystyivät vihdoin keskittymään vain opiskeluun ja oppimiseen ilman pelkoa tulevasta koeahdistuksesta. Lisäksi he pystyivät nyt myös ”pakollisen” tiedon lisäksi keskittymään enemmän omiin kiinnostusten kohteisiinsa ilman tunnetta, että tämä opiskeluaika menisi jotenkin hukkaan.

Opiskelijat saivat myös valita itse oman opiskelutapansa ja he käyttivät aikaisempaa luovemmin oppituntiaikaa joko puuhastellen kokeellisten töiden parissa, etsien tietoa netistä tai osallistuen aiheeseen liittyviin nettikeskusteluihin, tai sitten ihan perinteisesti lukien kirjaa, katsoen Opetus.tv:n nettiopetusvideoita ja tehden harjoitustehtäviä. Valinta oli jokaisen oma, mikä vaikutti lisäävän ahkeruutta ja omistautumista opiskeluun. Opettajana en ollut enää tiedon kaataja, vaan tiedon lähteille ohjaava sekä mielenkiinnon ja motivaation herättelijä.

Kurssin päätteeksi opiskelijat saivat itse arvioida oman osaamistasonsa ja oppimisensa ja pelkoni siitä, että antavatko kaikki nyt itselleen arvosanaksi 10, osoittautui täysin aiheettomaksi. Kukaan 55 opiskelijastani ei antanut itselleen arvosanaa 10!

Sähköinen itsearvointi

Rakensin sähköiseen oppimisympäristöön (Fronter, olisi voinut olla jokin muukin) 41 kysymystä sisältävän itsearviointikyselyn, jonka vastaamiseen opiskelijoilla oli aikaa kaksi viikkoa. Itsearvioinnin sai tehdä useamman kerran.

Ensimmäiseksi pyysin opiskelijoita arvioimaan omaa toimintaansa oppitunneilla ja oppituntien ulkopuolella.

Pyrin itsearvioinnin avulla myös ohjaamaan opiskelijoiden oppituntikäyttäytymistä haluamaani suuntaan, eli keskustelevaan ja osallistuvaan suuntaan:

Kurssin keskeisiä sisältöjä opiskelijat saivat arvioida 36 eri väitteen kautta. Esimerkkinä kaksi väitettä:

Parasta mielestäni tässä koko sähköisessä itsearvioinnissa oli se, että siihen oli mahdollista liittää linkkejä nettivideoista tai muista materiaaleista ja ohjata opiskelijoita oppimaan vielä lisää itsearviointia tehdessään. Kyseessä ei ollut siis pelkästään itsearviointi, vaan samalla myös ”oppimispolku”. Jos opiskelija itse päätteli osaamistasonsa jonkin kysymyksen kohdalla esimerkiksi  arvosanan 6 arvoiseksi, oli hänellä vielä tässä vaiheessa mahdollista halutessaan opiskella aihetta lisää ja antaa itselleen opiskelun jälkeen parempi arvosana. Menetelmä korosti omaa valintaa jokaisen omassa oppimisessaan. Menetelmä myös ohjasi opiskelijoita pohtimaan omaa osaamistaan tiettyjen käsitteiden ja ajatusten kohdalla aivan uudella tasolla.

Itsearvioinnin lopuksi opiskelijat saivat vielä antaa itselleen arvosanan kokonaisuudesta:

Sähköisen itsearviointilomakkeen avulla pystyin aiempaa huomattavasti paremmin ja tarkemmin näyttämään opiskelijoille, mitkä ovat kurssin keskeisiä sisältöjä ja mitkä kaikki asiat vaikuttavat kurssiarvosanaan kokonaisuutena. Pystyin myös käyttämään arviointia oppimisen ohjaus- ja motivointivälineenä. Ja ilman kurssikokeen tai toisen arvioinnin alaiseksi joutumisen aiheuttamaa ahdistusta.

Tilastoja itsearvioinnista

Tilastot puhukoot itse puolestaan. Mutta se on sanottava, että aina kun olen luottanut opiskelijoihin ja antanut heille vastuun omasta oppimisestaan ja nyt myös oman oppimisensa arvioinnista, he ovat kiittäneet luottamuksesta ahkeruudellaan ja rehellisyydellään.

Luottakaa oppilaisiinne

Te opettajat, jotka tiedätte, miten ahdistavalta tuntuu olla arvioinnin kohteena: lopettakaa bulimiaoppimiseen kannustavan ja ihmisyyttä syrjäyttävän arviointikulttuurin ylläpitäminen. Ottakaa tilalle käyttöönne jokin oppimista ja ihmisyyttä tukeva arviointimenetelmä. Vanhasta luopuminen on helppoa: sanokaa vain seuraavalla oppitunnilla oppilaillenne, että kokeet ovat jatkossa vapaaehtoisia. Tämän jälkeen siirtäkää oppimisen ja osaamisen arvioinnin vastuu vähitellen oppilaillenne. Opettakaa heitä arvioimaan omaa osaamistaan, omaa oppimistaan ja omia opiskelutaitojaan. Ja luottakaa oppilaisiinne, luottamus kyllä palkitaan.

Lisätietoja sähköisestä itsearvioinnista tai muusta aiheeseen liittyvästä voi tiedustella sähköpostilla: pekka.peura (at) maot.fi.