”Suhtaudu kriittisesti heihin, jotka ovat löytäneet totuuden. Kuuntele heitä, jotka etsivät totuutta.”

Elämä ja yhteiskuntajärjestelmät tuntuvat olevan jatkuvan muutoksen tilassa. Koulujärjestelmämme on pysynyt pitkään melko samanlaisena, minkä seurauksena se kokee nyt kovia muutospaineita. Mutta mihin suuntaan koulua ja opetusmenetelmiä pitäisi kehittää? Ketä meidän tulisi kuunnella ja kenen oppeja noudattaa?

Aktiivisesti muutosta ajavilla muutosjohtajilla (poliitikot/päättäjät, opettajankouluttajat, rehtorit, opettajat, muut henkilöt) on omat mielipiteensä eri asioista, joita he ajavat eteenpäin. Joidenkin puheista ja teksteistä saa välillä vaikutelman, että he ovat löytäneet totuuden, mutta samalla kaikki eriävän mielipiteen omaavat ihmiset helposti allergisoituvat tälle ”totuudelle”. Jos johonkin asiaan on olemassa enemmän kuin kaksi eri mielipidettä, jokainen kuuluu todennäköisesti vähemmistöön oman mielipiteensä kanssa. Suurin osa ihmisistä ei osta sellaisia mielipiteitä, jotka esitetään ”totuutena”.

Opettajankouluttajat, olette muutosjohtajia

”Johtajuus on kykyä pyytää apua.”

Muutosjohtajalla tarkoitan tässä henkilöä, joka aktiivisesti ja oma-aloitteisesti ajaa muutosta omien mielipiteidensä kautta. Itsekin luen itseni tähän muutosjohtajien joukkoon opettajana, opettajankouluttajana ja blogin ylläpitäjänä. Tavoitteenani on saada oma viestini ja omat mielipiteeni kuuluville ja vielä ymmärrettävässä ja hyväksyttävässä muodossa. Minua (kuten monia muitakin) inspiroi visio paremmasta ja onnellisemmasta yhteiskunnasta.

Opetuksen kehittämisestä kiinnostuneita ja kokeiluistaan aktiivisesti blogeissaan raportoivia on ilahduttavan runsaasti Suomessa (esim. Mikko J., Laura T., Janne K., Mari M., ja monet muut) ja suomalaisen koulujärjestelmän tulevaisuus näyttääkin tästä suunnasta valoisalta. Me blogistit ja opettajienkouluttajat pyrimme edistämään ja johtamaan muutosta toimimalla mielipidevaikuttajina ja samalla olemalla esimerkkeinä vaihtoehtoisten opetusmenetelmien ja toimintatapojen käyttäjinä.

Ihailen omista opetuskäytänteistä julkisesti kertovien opettajien tapaa kuvata toimintaansa ja mielipiteitään. He eivät aina suoraan kerro, mitä meidän muiden pitää tehdä, vaan he kuvaavat, mikä omassa toiminnassaan on pielessä ja miten he pyrkivät muuttamaan itseään ja omia toimintatapojaan. He uskaltavat myös pyytää apua ja he tiedostavat olevansa ikuisia totuuden etsijöitä.

Siemenet, kastelukannu ja kärsivällisyys

”Johtajan tärkein tehtävä on kasvattaa lisää johtajuutta.”

Alan ajatuksissani tulla siihen tulokseen, että paras tapa jakaa omia mielipiteitään ja oivalluksiaan ei ole kertoa niitä totuuksina, vaan kuvata konkreettisia tilanteita, joissa on itse oivaltanut nämä totuuksilta hetkellisesti tuntuvat ajatukset. Muutosjohtajan tulisi siis kylvää siemenet omaan maahansa, kastella niitä ahkerasti ja sadonkorjuun jälkeen tarjota naapureilleen sekä siemeniä että toimiviksi havaitsemiaan viljelymenetelmiään. Naapurit saavat itse päättää, ottavatko he apua vastaan.

Tämän jälkeen muutosjohtajan tulisi kärsivällisesti jatkaa omalla tontillaan ahertamistaan ja esimerkillisellä toiminnallaan saada naapurit ensin itse kokeilemaan uusia siemeniä ja uusia viljelymenetelmiä rauhassa ja omassa tahdissaan. Jos he havaitsevat menetelmät hyviksi, muutosjohtajan on syytä kannustaa heitä jakamaan tietoa ja kokemuksia eteenpäin, jolloin heistä syntyy uusia muutosjohtajia. Tällä tavalla saadaan aikaan lisää johtajuutta, ja samalla käytännössä hyväksi havaitut menetelmät leviävät eteenpäin.

Ennustuksia vuodelle 2014

Uuden vuoden lupauksena itselleni pyrin tämän vuoden aikana tietämään vähemmän totuuksia ja olemalla harvemmin oikeassa. Samalla pyrin aktiivisemmin etsimään totuuksia niiden löytämisen sijaan.

En myöskään malta olla tekemättä muutamia ennustuksia siitä, mitä tänä vuonna opetuksen kehityksessä tapahtuu:

• Mielikuvituskoulu on mielenkiintoinen visio tulevaisuuden koulusta, mutta se on tällä hetkellä vielä raakile, joka hakee muotoaan. Uskon, että se nousee tämän vuoden aikana jaloilleen ja sieltä saadaan mielenkiintoisia tarinoita totuuksien etsinnöistä. Samanhenkinen, mutta konkretiaa korostava Protokoulu saa myös tuulta purjeisiinsa.
• Eduhakkerit ovat opetuksen kehittäjiä, jotka pyrkivät löytämään nykyjärjestelmän heikkouksia ja korjaamaan niitä paikallisesti. Samalla he asettavat järjestelmään positiivisia ”viruksia”, jotka leviävät järjestelmän sisällä parantaen sekä oppimistuloksia että oppimisen ja opettamisen mielekkyyttä. Itse luen itseni eduhakkeriksi ja uskon, että tämän vuoden aikana joukkomme ja tunnettavuutemme kasvaa merkittävästi.
• Avoimet oppikirjat ja oppimateriaalit ovat hiljalleen tehneet tuloaan parin vuoden ajan ja uskon, että tämän vuoden aikana ne osataan ottaa todelliseen hyötykäyttöön laajemmin. Esimerkiksi Opetus.tv:n videoita on katsottu edellisen kahden vuoden aikana jo yli miljoona kertaa. Uskon, että määrä tuplaantuu tämän vuoden aikana.

Lisäksi toivon kaikille nykyisille ja tuleville muutosjohtajille sekä kaikille muillekin ihmisille oikein antoisaa vuotta 2014!

(Sitaatit ovat löyhästi poimittuja tästä Jari Sarasvuon Yle Puheen radio-ohjelmasta.)

”Opetus oli tässä mielessä tehokasta. Se nousi opiskelijan tarpeista ja kysymyksistä ja siinä voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka olivat kyseiselle opiskelijalle epäselviä.”

Teksti: Christian Seppänen.
Kuva: Nina Helmer.

Seuraavat kokemukset yksilöllisen oppimisen mallista perustuvat tutustumiskäyntiini Martinlaakson lukiossa 15.4.2013 sekä kolmesta oppitunnista, jotka pidin opetusharjoittelussani Järvenpään lukiossa 16.–19.4.2013.

Lisää oppilaiden aktiivisuutta ja motivoi opettajaa

Pidin yksilöllisen oppimisen mallia monella tapaa onnistuneena. Välitön havainto oli, että se lisäsi selvästi opiskelijoiden aktiivisuutta ja työskentelyä. Tunnit todellakin käytettiin tehokkaasti työskentelyyn. Ilmeisesti kurssin alussa kokonaistavoitteeksi annettu tehtävälista toimi hyvänä motivaattorina, sillä opiskelija pystyi sen avulla jatkuvasti seuraamaan omaa edistymistään. Tehtävien tekemättä jättäminen ei tässä mallissa helpota kokonaistyömäärää, vaan ainoastaan siirtää sitä edemmäs.

Malli oli myös opettajalle motivoivaa, koska asioiden selittäminen ja teorian opettaminen annetaan täsmäopetuksena juuri kyseisen opiskelijan tai opiskelijaryhmän tarpeisiin. Näin ei syntynyt tilannetta, jossa opettaja puhuu luokan edessä ja opiskelijat joko kuuntelevat tai ovat kuuntelematta oman kiinnostuksensa, vireystilansa sekä muiden ulkoisten ja sisäisten tekijöiden perusteella. Opetus oli tässä mielessä tehokasta. Se nousi opiskelijan tarpeista ja kysymyksistä ja siinä voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka olivat kyseiselle opiskelijalle epäselviä.

Oppilaiden välistä vuorovaikutusta voisi vielä lisätä

Pidin myös vuorovaikutuksesta, joka yksilöllisen oppimisen mallin käytössä muodostui. Vuorovaikutus syntyi melko helposti opettajan ja opiskelijan välille ehkä juuri siksi että aloite ja kysymykset tulivat opiskelijalta itseltään. Erityisen hyvää oli se, että vuorovaikutusta syntyi juuri niiden kesken, jotka tarvitsivat tavallista enemmän tukea, kun perinteisessä opetuksessa asia on juuri päinvastoin: opettajan kysymyksiin vastaavat ne, jotka ovat kaikkein parhaiten perillä asiasta. Näin ollen opettaja sai mallin avulla jatkuvaa palautetta kaikkien opiskelijoiden oppimisesta, ei vain parhaimpien. Myös mahdolliset opiskelijoiden virhekäsitykset tulivat siten helpommin esille.

Vaikka vuorovaikutus yksittäisten opiskelijoiden ja opettajan välillä olikin mallissa hyvää, huomasin, että samanlaista vuorovaikutusta koko luokan kesken ei syntynyt kuin perinteisessä mallissa, jossa opettaja kysyy ja oppilaat vastaavat. Samoin, vaikka periaatteessa opiskelijoita oli kannustettu kysymään apua ongelmiinsa omalta pienryhmältään ja tarvittaessa myös muista pienryhmistä, tätä ei aina hyödynnetty kovinkaan paljon, vaan opiskelijat saattoivat jäädä odottamaan opettajan apua pitkäksikin aikaa. Vertaisoppiminen oli selvästi suurempaa Martinlaakson lukiossa, jossa malli on käytössä pidempään kuin harjoittelukoulussani, jossa malli vasta otettiin käyttöön. Ehkä opiskelijoilta itseltäänkin kestää tottua uuteen malliin.

Opetusmallin haasteet

Mallin suurimpana haasteena pitäisin suurta ryhmäkokoa. Malli toimi huomattavasti paremmin, kun samassa luokassa oli kaksi tai useampi opettaja opettamassa ja auttamassa. Opiskelijoiden vertaisoppimisen tukeminen voi auttaa tähän haasteeseen, mutta tietyissä rajoissa. Opiskelijoista ei ole toisilleen apua, jos kaikki ovat yhtä ”jumissa” jonkin tehtävän kanssa. Yksilöllisen oppimisen malli ei myöskään ole oikotie siihen yleisesti havaittuun ongelmaan, että kotitehtäviä tehdään varsin vähän. En tosin havainnut, että kotona tehtävän työskentelyn määrä olisi vähentynytkään.

Kotona opiskeltavan teorian suurempaa suorittamisprosenttia voisi tukea sellaiset oppimateriaalit, jotka olisivat alusta loppuun suunniteltu tätä mallia ajatellen. Niissä olisi mahdollista hyödyntää uudella tavalla elektronista oppikirjamateriaalia, joissa olisi sisäänrakennettuina opetusvideoita ja muuta verkosta löytyvää materiaalia.

Opetusmalli vaatii opettajalta laajaa aineenhallintaa

Opettajan – varsinkin opetusharjoittelijan – näkökulmasta malli vaatii uudenlaista valmistautumista tunneille. Opetettavaa asiaa ei suunnitella minuuttiaikataulun mukaisesti, vaan on edettävä kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Se vaatii laajaa aineen- ja kokonaisuuksien hallintaa, sillä periaatteessa opiskelijoiden kysymykset voivat koskea mitä tahansa asiaa. Myös yhteisesti opetettavat osuudet täytyy miettiä entistä tarkemmin, koska niille on mallissa käytössä aikaa varsin vähän.