”Opetus oli tässä mielessä tehokasta. Se nousi opiskelijan tarpeista ja kysymyksistä ja siinä voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka olivat kyseiselle opiskelijalle epäselviä.”

Teksti: Christian Seppänen.
Kuva: Nina Helmer.

Seuraavat kokemukset yksilöllisen oppimisen mallista perustuvat tutustumiskäyntiini Martinlaakson lukiossa 15.4.2013 sekä kolmesta oppitunnista, jotka pidin opetusharjoittelussani Järvenpään lukiossa 16.–19.4.2013.

Lisää oppilaiden aktiivisuutta ja motivoi opettajaa

Pidin yksilöllisen oppimisen mallia monella tapaa onnistuneena. Välitön havainto oli, että se lisäsi selvästi opiskelijoiden aktiivisuutta ja työskentelyä. Tunnit todellakin käytettiin tehokkaasti työskentelyyn. Ilmeisesti kurssin alussa kokonaistavoitteeksi annettu tehtävälista toimi hyvänä motivaattorina, sillä opiskelija pystyi sen avulla jatkuvasti seuraamaan omaa edistymistään. Tehtävien tekemättä jättäminen ei tässä mallissa helpota kokonaistyömäärää, vaan ainoastaan siirtää sitä edemmäs.

Malli oli myös opettajalle motivoivaa, koska asioiden selittäminen ja teorian opettaminen annetaan täsmäopetuksena juuri kyseisen opiskelijan tai opiskelijaryhmän tarpeisiin. Näin ei syntynyt tilannetta, jossa opettaja puhuu luokan edessä ja opiskelijat joko kuuntelevat tai ovat kuuntelematta oman kiinnostuksensa, vireystilansa sekä muiden ulkoisten ja sisäisten tekijöiden perusteella. Opetus oli tässä mielessä tehokasta. Se nousi opiskelijan tarpeista ja kysymyksistä ja siinä voitiin keskittyä juuri niihin asioihin, jotka olivat kyseiselle opiskelijalle epäselviä.

Oppilaiden välistä vuorovaikutusta voisi vielä lisätä

Pidin myös vuorovaikutuksesta, joka yksilöllisen oppimisen mallin käytössä muodostui. Vuorovaikutus syntyi melko helposti opettajan ja opiskelijan välille ehkä juuri siksi että aloite ja kysymykset tulivat opiskelijalta itseltään. Erityisen hyvää oli se, että vuorovaikutusta syntyi juuri niiden kesken, jotka tarvitsivat tavallista enemmän tukea, kun perinteisessä opetuksessa asia on juuri päinvastoin: opettajan kysymyksiin vastaavat ne, jotka ovat kaikkein parhaiten perillä asiasta. Näin ollen opettaja sai mallin avulla jatkuvaa palautetta kaikkien opiskelijoiden oppimisesta, ei vain parhaimpien. Myös mahdolliset opiskelijoiden virhekäsitykset tulivat siten helpommin esille.

Vaikka vuorovaikutus yksittäisten opiskelijoiden ja opettajan välillä olikin mallissa hyvää, huomasin, että samanlaista vuorovaikutusta koko luokan kesken ei syntynyt kuin perinteisessä mallissa, jossa opettaja kysyy ja oppilaat vastaavat. Samoin, vaikka periaatteessa opiskelijoita oli kannustettu kysymään apua ongelmiinsa omalta pienryhmältään ja tarvittaessa myös muista pienryhmistä, tätä ei aina hyödynnetty kovinkaan paljon, vaan opiskelijat saattoivat jäädä odottamaan opettajan apua pitkäksikin aikaa. Vertaisoppiminen oli selvästi suurempaa Martinlaakson lukiossa, jossa malli on käytössä pidempään kuin harjoittelukoulussani, jossa malli vasta otettiin käyttöön. Ehkä opiskelijoilta itseltäänkin kestää tottua uuteen malliin.

Opetusmallin haasteet

Mallin suurimpana haasteena pitäisin suurta ryhmäkokoa. Malli toimi huomattavasti paremmin, kun samassa luokassa oli kaksi tai useampi opettaja opettamassa ja auttamassa. Opiskelijoiden vertaisoppimisen tukeminen voi auttaa tähän haasteeseen, mutta tietyissä rajoissa. Opiskelijoista ei ole toisilleen apua, jos kaikki ovat yhtä ”jumissa” jonkin tehtävän kanssa. Yksilöllisen oppimisen malli ei myöskään ole oikotie siihen yleisesti havaittuun ongelmaan, että kotitehtäviä tehdään varsin vähän. En tosin havainnut, että kotona tehtävän työskentelyn määrä olisi vähentynytkään.

Kotona opiskeltavan teorian suurempaa suorittamisprosenttia voisi tukea sellaiset oppimateriaalit, jotka olisivat alusta loppuun suunniteltu tätä mallia ajatellen. Niissä olisi mahdollista hyödyntää uudella tavalla elektronista oppikirjamateriaalia, joissa olisi sisäänrakennettuina opetusvideoita ja muuta verkosta löytyvää materiaalia.

Opetusmalli vaatii opettajalta laajaa aineenhallintaa

Opettajan – varsinkin opetusharjoittelijan – näkökulmasta malli vaatii uudenlaista valmistautumista tunneille. Opetettavaa asiaa ei suunnitella minuuttiaikataulun mukaisesti, vaan on edettävä kulloisenkin tilanteen mukaisesti. Se vaatii laajaa aineen- ja kokonaisuuksien hallintaa, sillä periaatteessa opiskelijoiden kysymykset voivat koskea mitä tahansa asiaa. Myös yhteisesti opetettavat osuudet täytyy miettiä entistä tarkemmin, koska niille on mallissa käytössä aikaa varsin vähän.