Arvioinnista puhuttaessa kirjallisuudessa on usein eroteltu kaksi ”kilpailevaa” arvioinnin tavoitetta: kehityksellinen tavoite ja arvioiva tavoite. Näistä ensimmäinen viittaa karkeasti ottaen siihen, että oppija ja opettaja saavat sellaista tietoa osaamisesta ja oppimisesta, joka hyödyttää oppimista ja opetuksen toteuttamista. Jälkimmäinen taas viittaa tilanteeseen, jossa ollaan kiinnostuneita lopputuloksesta ja ihmisten asettamisesta ”osaamisasteikoille”. Tässä tekstissä nousi mukavasti esiin se, miten jälkimmäinen voi painottua koulukulttuurissa epäterveeltä tuntuvalla tavalla. Arviointikulttuuria on todella pohdittava, ei vähiten siksi, että se on – kuten mainittu – usein emotionaalisesti herkimpiä opiskeluun liittyviä kokemuksia. Tuli mieleen tämä mainio keskustelu http://areena.kokeile.yle.fi/1-2705918 , jossa Kirsti Lonka taisi puhua jotain siitä, että monissa ulkomaisissa huippuyliopistoissakin jatkuva ”standardikokeisiin” vastailun on huomattu tuottavan opiskelijoita jotka ovat erinomaisen hyviä… vastailemaan standardikokeisiin. 🙂

Noista numerokeskiarvoista ja yo-kokeen tuloksista tuli mieleen jotakin sen henkistä, mitä ITK-esityksen yhteydessäkin yleisössä mainittiin. Oppimistutkija puhuisi luultavasti siitä, että alhainen keskiarvo ennustaa alhaista arvosanaa yo-kokeessa ja korkea keskiarvo ennustaa hyvää menestystä yo-kokeessa. Mielenkiintoista on tuo, mitä tapahtuu ”keskitasolla”. En usko, että olet arvioinut oppijan sen hetkistä osaamista ”surkeasti”, mutta taustalta voi löytyä esimerkiksi mainitsemaasi pintasuuntautunutta opiskelun lähestymistapaa tms. Tutkimuksen näkökulmasta olisi varmaan hedelmällistä päästä esim. haastattelemaan ”ylisuoriutujia” ja ”alisuoriutujia”.

Joka tapauksessa tässä arvioinnin mallissa nousee mukavasti esiin se, miten oppija joutuu aktiivisesti itse pohtimaan osaamistaan. Mietin, miten saisi vielä itse matematiikan tehtäviinkin sisällytettyä enemmän esimerkiksi arviointia ja uuden luomista (Bloomin taksonomia) tai jatkettua abstrahointia (SOLO-taksonomia). Ja miten laatia tehtäviä ja ohjata niiden tekemistä niin, että ”vastauksien” lisäksi kiinnitettäisiin riittävästi huomiota prosessiin, matematiikan kielentämiseen jne.? (Tässä mallissa mm. virheiden ympyröinti ja tehtävän tarkastelu on varmasti juuri tätä.) Esimerkiksi avoimista ongelmista on jo paljon tutkimuspohjaista tietoa ja jotenkin tuntuu, että matemaattiset tehtävät voisivat olla paljon enemmänkin kuin mitä ne usein oppimateriaaleissa ovat.