Oivalluksia muuttuvasta oppimaisemasta

Opetuskokeilu on ollut käynnissä kahden jakson ajan, ja eilen hämmästyneenä totesin, että osa opiskelijoista ei enää tyydy valmiiksi annettuun ja koululaitoksen määrittelemään oppimaisemaan vaan he aktiivisesti muokkaavat sitä haluamallaan tavalla omannäköiseksi. Luovasti oppimaisemaan suhtautuvia opiskelijoita on myös jo niin paljon, että he uskaltavat toteuttaa omia visioitaan.

Eilen oli 3. jakson ensimmäinen matematiikan oppitunti ja opiskelijat (ryhmäkoko 37) olivat päässeet luokkaan 10 minuuttia ennen oppitunnin alkua. Luokassa pulpetit olivat koeviikon jäljiltä siisteissä riveissä siten, että kaksi pulpettia oli aina vieretysten ja opettajalla oli mukavasti omaa tilaa tussitaulun ja ensimmäisen pulpettirivin välissä.Luokkatila oli valmiina kurssin opettajajohtoisen avaustunnin viettoon.

Astuessani luokkaan odotin näyn olevan samanlainen kuin aina ennenkin. Oletin, että opiskelijat olisivat kiltisti sulautuneet siisteissä riveissä olevien pulpettien taakse. Takarivin kolme poikaa olisivat toki uhmanneet järjestystä ja liittäneet kolme pulpettia vieretysten.Hämmentyneenä jouduin kuitenkin toteamaan, että iso osa opiskelijoista oli vallannut koko luokkatilan opettajan omaa tilaa myöden ja tehneet siitä itselleen viihtyisämmän.

10 opiskelijaa oli muodostanut ryhmätyöpisteen aivan luokan etuosaan vieden samalla opettajalta mahdollisuuden käyttää tussitaulua tai dokumenttikameraa. Ja juuri kun olin suunnitellut näyttäväni dokumenttikameran välityksellä kaikille esimerkkitehtäviä!

Opetuskokeilun tässä vaiheessa iso osa opiskelijoista on hylännyt ajatuksen siitä, että opiskelu sujuu parhaiten istumalla riveittäin ja kuuntelemalla menneisyyden kaikuja: sanoja, joita opettaja toistaa vuodesta toiseen aina uudestaan ja uudestaan. He ovat sitä mieltä, että heille oppiminen on mielekkäämpää keskustelemalla aiheesta sosiaalisissa ryhmissä, prosessoimalla uusia ajatuksia ja ratkaisemalla haastavia ongelmia itse sekä kavereiden kanssa. Vasta sitten,kun koko ryhmä on neuvoton ylitsepääsemättömän ongelman edessä, he pyytävät paikalle opettajan avaamaan ajatustensa umpisolmuja.

Miksi koululaitoksia ja luokkahuoneita suunnittelevat arkkitehdit määrittelevät sen, millaisessa oppimaisemassa opiskelu on mielekkäintä? Opettajat ja oppilaat ottavat luokkatilan vastaan usein sellaisenaan, valmiiksi annettuna, ja muokkaavat omat pedagogiset mallinsa siihen tilaan sopiviksi. Miksi ei toimittaisi siten, että oppilaat muokkaisivat luokkatilan ja oppimaisemansa sellaiseksi, missä he itse viihtyisivät parhaiten ja opettajat pedagogian ammattilaisina muuntaisivat opetusmetodinsa tähän luovempaan oppimaisemaan soveltuviksi?

(Termin ”oppimaisema” opin 7.-8.12.2011 Valtakunnallisilla virtuaaliopetuksen päivillä, oppimaisema.org)