Humanity Learning – yksilöllisestä oppimisesta ihmislähtöiseen oppimiseen

Tutkija Marika Toivola tekee väitöstutkimustaan opettajista, jotka kehittävät opetuskäytänteitään huomioiden oppilaat yksilöinä. Tähän mennessä hän on saanut mallinnettua Pekka Peuran pedagogisen ajattelun ja luotua Peuran opetusmallin käyttöteorian, josta on kirjoitettu artikkeli kansainväliselle tiedeyhteisölle. Lue käyttöteorian opettajille suunnattu versio tästä linkistä.

Humanity Learning – ihmislähtöinen oppiminen

Peura on aiemmin käyttänyt opetusmenetelmästään nimitystä yksilöllisen oppimisen opetusmalli. Toivolan tutkimus kuitenkin osoittaa, että toiminnan taustalla on paljon laajempia kokonaisuuksia, kuin mitä nimitys antaa olettaa. Toivola havaitsi, että Peuran oppimiskulttuurissa yhdistyy kaksi vastakkaista näkemystä: yksilöllinen ja yhteisöllinen. Lisäksi merkittävänä osana pedagogista ajattelua on oppimisen inhimillistäminen.

”Yhteisöllisen oppimisen avulla pystytään selittämään kaikki muut mallin kategoriat. Oppimisen inhimillistäminen esiintyy puolestaan sateenvarjokäsitteenä koko oppimiskulttuurille. Tähän asti käytetty nimitys yksilöllinen oppiminen ei riitä kuvaamaan Peuran pedagogista ajattelua kokonaisuutena, minkä johdosta mallista käytetään tässä artikkelissa nimitystä ihmislähtöinen oppiminen (humanity learning).”

Humanity Learning Peura_kuva

Ihmislähtöisen oppimisen teoreettinen malli (Vihreällä on kuvattu oppilas yksilönä, oranssilla yhteisöllinen oppiminen ja sinisellä opettajan toiminta.)

 Ihmislähtöisen oppimisen teoria muodostuu kolmesta keskeisestä kategoriasta: oppilaan toiminnasta yksilönä, yhteisöllisestä oppimisesta ja opettajan toiminnasta. Oppimiskulttuurin toiminnan edellytys on yhteisöllinen oppiminen, josta kumpuaa voimavara niin yksilölliseen oppimiseen kuin oppimiskulttuurin kehittämiseen.”

Yhteisöllisessä oppimisessa oppilasryhmän heterogeenisuus nähdään voimavarana, ja oppilaan oikea-aikainen tukeminen (scaffolding) tulee todennäköisemmäksi, koska oppilailla on opettajan lisäksi vertaistuki resurssinaan. Myös matemaattisen identiteetin kehittymisessä yhteisöllä on suuri merkitys.

”Koska identiteetti vaatii muodostuakseen vuorovaikutusta, on luokkahuoneessa tapahtuvilla kokemuksilla ja siten matematiikan oppimiskulttuurilla keskeinen merkitys sille näkeekö oppilas itseään kelvollisena matematiikan oppijana.”

Opettaja voi myös toiminnallaan tukea oppimisen lisäksi oppilaiden ihmiseksi kasvamista.

”Koulu ei ole nuorille ainoastaan tietojen ja taitojen opiskelupaikka, vaan siellä nuoret rakentavat käsitystä itsestään sekä yksilönä että ryhmän jäsenenä. Oppilaat, jotka tuntevat kuuluvansa kouluun ja kokevat opettajan oikeudenmukaisena ja tasapuolisena, menestyvät koulussa paremmin. Luokissa, joissa opettaja opetuksellaan pyrkii tukemaan ja kehittämään oppilaidensa itsenäisyyttä, on motivoituneempia ja omiin kykyihinsä luottavaisempia oppilaita kuin luokissa, joissa opettaja pyrkii säilyttämään kontrollin.

Tutkimuksen jatko

Suunnitelmat opetuksen kehittämisessä ja kehityksen tutkimisessa ulottuvat pitkälle. Tässä vaiheessa vasta Peuran pedagoginen ajattelu on saatu mallinnettua. Seuraavat askeleet ovat:

  • Muutaman muun vastaavanlaista opetusmallia hyödyntävän, ala- ja yläkoulujen opettajan käyttöteorioiden mallintaminen ja vertaaminen Peuran ajatusmalliin. (Aloitettu)
  • Käytännön tutkimukset siitä, mitkä Peuran pedagogisen ajatusmallin osista toteutuvat oikeasti hänen opetuksessaan ja mitkä eivät. (Aloitettu)
  • Opetuskäytänteiden ja toimintakulttuurin kehittäminen vastaamaan kunkin opettajan (alakoulu, yläkoulu ja lukio) pedagogista ajattelua paremmin. (Tulossa)

Opetusmenetelmien kehittymisestä ja tieteellisistä havainnoista julkaisemme uutta tietoa tämän blogin kautta aina sitä saatuamme. Tässä vaiheessa suosittelen kaikkia aiheesta kiinnostuneita lukemaan Toivolan artikkelin kokonaisuudessaan tästä linkistä.

Polku-verkkopalvelu ja Vapaa matikka

”…kynnys kokeilla yksilöllisen oppimisen opetusmallia ei ole koskaan ollut näin matalalla. Polku, Vapaa matikka ja Opetus.tv tarjoavat yhdessä MAA2-kurssille erittäin kattavan opiskelu- ja opetusmateriaalin uudella pedagogisella toimintamallilla höystettynä. Vieläpä täysin ilmaiseksi.”

Teksti ja kuvat: Pekka Peura

Kirjoitin viime kuussa tekstin (Peuran Polku) yksilöllisen oppimisen opetusmallin ja siihen varta vasten räätälöidyn Polku-verkkopalvelun käyttämisestä opetuksessa. Kolmessa lukiossa suoritetun opetuskokeilun jälkeen (kurssit MAA1, MAB1 ja MAA5, yhteensä noin 230 opiskelijaa) on todettava, että minun ja kollegoitteni kokemukset menetelmästä ja Polku-verkkopalvelusta ovat olleet moneltakin kantilta hyvin rohkaisevia ja positiivisia. Opiskelijoiden viesti on ollut myös hyvin selkeä: tätä lisää!

Toiminnalliset tutkimustehtävät ja GeoGebra

Niinpä jatkoimme Lauri Hellstenin ja Janne Cederbergin kanssa oppimateriaalin tekemistä myös MAA2-kurssille, ja siitä on valmistunut jo melkein puolet. Uutuutena olemme onnistuneet kehittelemään GeoGebra-upotusten avulla korkeamman tason ajattelutaitoja kehittäviä toiminnallisia tutkimustehtäviä, jotka ovat osoittautuneet opiskelijoille hyvinkin haastaviksi (kuva). Lukiomme aloittavat opiskelijat ovat niin tottuneita staattisiin ja mekaanisiin tehtäviin, että helpotkin tutkimustehtävät tuntuvat heistä aluksi ylitsepääsemättömän vaikeilta.

Polku_gg

Kehittämiimme uudenlaisiin tutkimustehtäviin kannattaa jokaisen opettajan tutustua, vaikka ei opettaisikaan matematiikkaa lukiossa, koska niissä näkyy sähköisten oppimateriaalien todelliset mahdollisuudet. Tässä linkki yhteen esimerkkiin (käyttäjäkokemus on miellyttävin tablet-laitteella tai tietokoneella, vaikka kyllä GeoGebra puhelimellakin toimii).

Vapaa matikka ja Opetus.tv

MAA2-kurssille on olemassa myös Avoimet oppimateriaalit ry:n tekemä Vapaa matikka 2 -oppikirja (versio 0.83), joka on julkaistu avoimella CC-BY-lisenssillä. Vaikka kyseinen kirja ei olekaan vielä täysin loppuun asti hiottu, siitä löytyvät kaikki kurssin oleelliset asiat selkeästi esitettyinä. Lisäksi kyseisen oppikirjan hienoutena on se, että jokaisen kappaleen alussa on suora linkki kyseistä kappaletta käsittelevään Opetus.tv:n opetusvideoon. Näin ollen sähköistä oppikirjaa käyttäessään opiskelija voi kätevästi valita, lukeeko hän teorian kirjan tekstistä vai katsooko sen mieluummin opetusvideona.

Täytyykin todeta, että tällä hetkellä kynnys kokeilla yksilöllisen oppimisen opetusmallia ei ole koskaan ollut näin matalalla. Polku, Vapaa matikka ja Opetus.tv tarjoavat yhdessä MAA2-kurssille erittäin kattavan opiskelu- ja opetusmateriaalin uudella pedagogisella toimintamallilla höystettynä. Vieläpä täysin ilmaiseksi.

Yksilöllinen etenemisvauhti, yhteisölliset toimintatavat

Vaikka opetusmallini korostaakin jokaisen oikeutta edetä opinnoissaan itselleen sopivinta vauhtia, toimii menetelmä käytännössä parhaiten, jos luokkahuoneessa sovelletaan yhteisöllisiä toimintatapoja. Tässä onkin yksinkertaiset ja konkreettiset ohjeet, miten yksilöllisen oppimisen opetusmallin pystyy ottamaan käyttöönsä nopeasti ja vaivattomasti (esimerkkinä MAA2-kurssi):

  1. Järjestä pulpetit ryhmittäin siten, että opiskelijoiden välinen kommunikaatio on mahdollisimman helppoa.
  2. Jaa opiskelijoille oppimispäiväkirjat (MAA2.pdf, MAA2.docx) ja pyydä heitä liimaamaan ne matematiikan vihkon sisäkanteen.
  3. Pyydä opiskelijoita avaamaan Vapaa matikka 2 -oppikirja (esim. omalla puhelimellaan) ja porukalla ratkaisemaan oppimispäiväkirjan osoittaman ensimmäisen tehtävän.
  4. Jos he osaavat ratkaista tehtävän, pyydä heitä kokeilemaan seuraavaa. Jos kukaan heistä ei osaa ratkaista tehtävää, opeta asia kyseiselle pienryhmälle.
  5. Kun opiskelijat ovat saaneet ensimmäisen osion tehtävät tehtyä, pyydä heitä menemään sivustolle polku.opetus.tv ja tekemään testin MAA2 testi1.1. Testi perustuu ohjattuun itsearviointiin, jonka tarkoituksena on pitkäjänteisesti kehittää opiskelijoiden korkeamman tason osaamistaitoja (analysointi ja arviointi).
  6. Pyydä opiskelijoita merkitsemään testitulos oppimispäiväkirjaansa. Jos opiskelija sai testistä yli 90% oikein, voi hän turvallisin mielin edetä seuraavaan aiheeseen. Jos hän sai testistä alle 90% oikein, ohjaa hänet harjoittelemaan vielä niitä asioita, joita hän ei testin mukaan (opiskelijan oman arvion mukaan) vielä hallitse. Harjoiteltuaan aihetta uudestaan niin kauan, että hänestä itsestään tuntuu, että asia on hallinnassa, ohjaa hänet tekemään saman osion seuraava testi (MAA2 testi1.2). Tämä toimintamalli perustuu Bloomin mastery learning -malliin.
  7. Jos joku saa kaikki testit tehtyä hyvällä menestyksellä ennen kurssin loppua, ohjaa hänet opiskelemaan seuraavan kurssin ensimmäisiä aiheita.
  8. Koeviikolla kurssikokeen sijaan käy jokaisen opiskelijan kanssa n. 5-10 minuutin mittainen arviointikeskustelu (samalla kun muut opiskelevat luokassa pienryhmissä), jossa suullisesti käytte läpi opiskelijan vahvuuksia ja kehityskohteita. Päättäkää myös kurssiarvosana yhteistuumin suullisesti. Kurssikoetta ei tarvita.

Tällä tavalla toimien yhteisöllinen oppiminen yksilöllisillä etenemisvauhdeilla hurahtaa automaattisesti käyntiin ja opiskelijat alkavat innokkaasti opiskelemaan. Menetelmän teho perustuu siihen, että tässä opiskelija kokee omistavansa oman oppimisensa, mikä lisää opiskelumotivaatiota merkittävästi.

Oman opetukseni seuraava kehitysaskel

Edellisessä opetuskokeilussani havaitsin, että vaikka valtaosa opiskelijoista osasi edetä Polku-palvelun avulla itselleen oikeaa tahtia, muutama opiskelija eteni liian nopeasti aiheesta toiseen (ennen kuin oikeasti hallitsi edellisen aiheen). Siksi kokeilenkin MAA2-kurssillani sitä, että osion 4/7 (ks. oppimispäiväkirja) jälkeen opiskelija ei etenekään omatoimisesti seuraavaan osioon, ennen kuin hän on tehnyt oppitunnilla suoritettavan ”kurssikokeen” osioiden 1-4 aiheista. Tämän kokeen tarkistan minä. Markkinoin koetta opiskelijoilleni siten, että se ei vaikuta kurssiarvosanaan millään tavalla, vaan sen avulla vain tarkistetaan, onko itsearviointi ollut laadukasta ja onko opiskelijalle itselleen järkevintä edetä eteenpäin, vai vielä harjoitella edellisiä asioita (mastery learning).

Jos kiinnostuit tästä niin paljon, että aiot kokeilla menetelmää tai Polkua omassa opetuksessasi, niin antaa palaa vaan! Teemme puuttuvia MAA2-testejä sitä mukaan kun kurssi etenee, tai vähän etuajassa. Kokemuksia ja kehitysideoita otan mielelläni vastaan osoitteeseen pekka.peura (at) maot.fi.

Peuran Polku

”Polku-verkkopalvelu on rakennettu nimenomaan oppimisen sydämeksi rytmittämään oppilaiden yksilöllistä etenemisvauhtia.”

Teksti ja kuvat: Pekka Peura

Yksilöllisen oppimisen opetusmallin kehitys otti keväällä 2014 taas pienen harppauksen eteenpäin, kun onnistuin ottamaan ohjatun itsearvioinnin osaksi matematiikan opetusta (linkki keväällä julkaistuun artikkeliin). Pystyin vihdoin sisällyttämään korkeamman tason osaamistaitojen (analysointi ja arviointi) oppimisen luontevaksi osaksi opetusta. Perinteisessä opetuksessa korkeamman tason osaamistaitojen harjoittelu puuttuu usein täysin.

 bloomin _taksonomia

Aikaisempina vuosina opetusmenetelmän kehitystä on hidastanut kuitenkin se, että opetusmenetelmää ja korkeamman tason ajattelutaitoja kehittäviä opetus- ja opiskelumateriaaleja ei ole juurikaan ollut olemassa olemassa. Niinpä kesän aikana teimme Opetus.tv:n Janne Cederbergin ja Lauri Hellstenin kanssa sekä oppimateriaaleja että Polku-nimisen verkkopalvelun, joka on täysin räätälöity tätä opetusmenetelmää varten. Pedagogisen mallin ja verkkopalvelun yhdistelmänä syntyi “Peuran Polku”.

polku_oppilaat1.vaihe: tunnista mitä osaat jo

Toimintamalli perustuu mastery learning -menetelmään, jonka tarkempi kuvaus löytyy tästä linkistä. Mastery learning -menetelmästä poiketen Peuran Polku alkaa tämän syksyn opetuskokeilussamme kuitenkin siitä, että ennen tietyn aiheen opiskelua tai harjoittelua oppilas tunnistaa, mitä osaamista häneltä kyseisestä aiheesta vaaditaan ja mitä hän osaa jo ennestään. Osaamisen tunnistaminen tehdään Polku-verkkopalvelua hyödyntäen.

ML_ja_ohjattu_itsearviointi_kaavioKäytännössä oppilas tekee harjoitustehtävän omaan vihkoonsa, jonka jälkeen hän vertaa omaa suoritustaan malliratkaisun kaltaiseen pisteytysohjeeseen (analysointi) ja pisteyttää itse oman vastauksensa (arviointi). Ensimmäisten kurssien alkuvaiheessa opettaja joutuu toki aktiivisesti tukemaan ja ohjaamaan oppilaita osaamisen  tunnistamisessa ja arvioinnissa.

vihko

Pitkäjänteisellä ja säännöllisellä korkeamman tason ajattelutaitojen harjoittelulla pyritään siihen, että vähitellen oppilas pystyy itse yhä laajemmin ja realistisemmin tunnistamaan omaa osaamistaan, oppimistaan ja opiskelutaitojensa toimivuutta. Samalla pyritään kehittämään oppilaan itsetuntemusta ja vahvistamaan itseluottamusta.

2.vaihe: harjoittele oikeita asioita

Kun oppilas ohjatun itsearvioinnin avulla havaitsee, että hänellä on puutteita jonkin aiheen hallinnassa tai että aihe on täysin uusi, ohjataan hänet harjoittelemaan juuri kyseisen aiheen tehtäviä. Ensimmäisen nettitestin tehtävät ovat tällöin toimineet esimerkkitehtävinä ja ne ovat myös viestineet, mitä osaamista oppilaalta vaaditaan. Oppilaille kurssin alussa jaetut A5-kokoiset vihkoon liimattavat oppimispäiväkirjat ohjaavat heitä ennalta valittujen oppikirjatehtävien pariin. Samalla opettaja on koko ajan läsnä auttamassa, tukemassa ja tarvittaessa opettamassa teoriaa henkilökohtaisesti jokaiselle oppilaalle.

oppimispäiväkirja_osa

polku_tulosKun oppilaalle aiheen opiskelun ja harjoittelun jälkeen tulee tunne, että hän osaa asian, tekee hän uudestaan kyseisen aiheen Polku-testin (eri testi kuin ensimmäisellä kerralla). Jos testi vieläkin osoittaa merkityksellisiä puutteita aiheen osaamisessa, harjoittelee oppilas sitä vielä lisää, kunnes on järkevää siirtyä seuraavaan aiheeseen. Tällä hetkellä läpipääsyn rajana kokeilemme 85 prosenttia.

(Lataa itsellesi käytössämme olevat oppimispäiväkirjat muokattavassa .docx-muodossa tästä: MAA1 ja MAB1. Tiedostoja saa käyttää ja muokata vapaasti.)

Ensimmäiset kokemukset

Polku-testejä on kokeiltu nyt kolmen viikon ajan Martinlaakson lukiossa Vantaalla ja Viherlaakson lukiossa Espoossa. Opiskelijat ovat ottaneet sen vastaan hyvin ja he ovat olleet tyytyväisiä sen käytettävyyteen ja toimivuuteen puhelimella. Verkkopalvelua onkin pyritty kehittämään niin, että se toimisi jouhevasti mobiililaitteilla ja olisi siten mahdollisimman monen oppilaan käytettävissä.

”Ihan kätevä, siitä tajuaa mitä on oppinut ja mitä tarvii opetella lisää.”
Opiskelija 1, Espoo

”Sivusto on mielestäni hyvin suunniteltu ja tehtävät ovat sopivan haastavia testitehtäviksi. On hyvä, että sivusto on suunniteltu kännykälle. Kaiken kaikkiaan ideana erittäin hyvä ja toimiva.”
Opiskelija 2, Espoo

“Opettajana ensimmäiseksi panin merkille sen, kuinka hyvin opiskelijat ottivat Polku-sovelluksen ja opetusmenetelmän vastaan ja miten hyvin se tuki heidän itseohjautumistaan. Lisäksi saan nyt heti opiskelujen alusta alkaen varmuuden, että valtaosa opiskelijoista toteuttaa mastery learning -periaatetta, eivätkä he vain hypi aiheesta toiseen liian aikaisin. Osalla on toki vielä opiskelutaitojen kanssa hiomista ja oppimista, mutta kokonaisuudessaan vaikuttaa siltä, että eteenpäin ollaan opetuksen kehityksessä menty.”
Lauri Hellsten, Viherlaakson lukio

Lisää kokemuksistamme raportoimme maot.fi-sivuilla syksyn mittaan sitä mukaan, kun opetuskokeilu etenee ja havaitsemme menetelmän ja verkkkopalvelun käytön etuja sekä seikkoja, jotka tarvitsevat vielä jatkokehitystä.

Polku-verkkopalvelu ja sen jatkokehitys

Polku-verkkopalvelu löytyy osoitteesta polku.opetus.tv ja se on opettajien ja opiskelijoiden käytettävissä ilman sisäänkirjautumista. Poikkeuksena muista markkinoilla olevista opetusohjelmistoista, jotka on tehty opetuksen tueksi ja lisämateriaaleiksi, Polku-verkkopalvelu on rakennettu nimenomaan oppimisen sydämeksi rytmittämään oppilaiden yksilöllistä etenemisvauhtia ja oppikirjat ja muut materiaalit ovat muuntuneet opetuksen tuki- ja lisämateriaaleiksi.

Sovelluksen käytettävyyteen on tulossa parannuksia ja materiaalia täydennämme sitä mukaan kun ehdimme. Lukion ensimmäisen vuosikurssin materiaalia valmistuu koko ajan samaan tahtiin kuin opetus etenee. Tällä hetkellä materiaalia valmistuu vain lukion aihepiireistä, mutta jos joku haluaa ottaa sovelluksen ala- tai yläkouluun oman opetuksensa tueksi tai sydämeksi joko matematiikkaan tai mihin tahansa muuhun oppiaineeseen, olethan meihin yhteydessä. Pohditaan yhdessä, miten se järjestyisi helpoiten ja miten siitä hyötyisivät myös kaikki muut saman oppiaineen opettajat.

Visioimme, että sovellus olisi vieläkin parempi, jos se tallentaisi kunkin oppilaan edistymisen muistiin, jolloin se toimisi sähköisenä oppimispäiväkirjana vihkoon liimattavan paperilapun sijaan. Tämä avaisi uusia mahdollisuuksia oppilaan pitkäjänteisen oppimisen ja osaamisen tunnistamisessa yli oppilaitostasojen ja uskon, että tämä vapauttaisi meidät opettajat ajattelemaan matematiikan oppimista pitkäjänteisenä jatkuvana osaamisen kehittymisenä nykyisen kurssi- ja luokka-astemuotoisen tempoilun sijaan.

Opetuskulttuurin ja toimintatapojen muuttaminen on kuitenkin hidasta ja oikoreittejä ei ole. Työtä on siis vielä hyvin paljon jäljellä. Visiomme on kuitenkin selkeä ja eteenpäin vievä askel vakaa. Palaamme asiaan ja ottakaa yhteyttä, jos yhteistyö kiinnostaa.

Eduhakkerit Pekka Peura, Janne Cederberg ja Lauri Hellsten
maot.fi
Opetus.tv
facebook.com/eduhakkerit