Kun jokainen lapsi kertoo olevansa innostunut matematiikasta

”DragonBox on räjäyttänyt lasten matemaattisen mielikuvituksen valloilleen.”

Teksti: Pekka Peura

Miten sinä tulkitsisit nämä viestit?

”Oppimiskeskusteluissa JOKAINEN EKALUOKKALAINEN arvioi matematiikan aineeksi, josta pitää paljon.” -1.lk:n opettaja

Terveydenhoitaja oli pitänyt kaikille kakkosille terveystarkastuksen. Tarkastuskierroksen jälkeen terveydenhoitaja oli tullut kysymään opettajalta: ”Mitä ihmettä te siellä luokassa oikein teette. Jokainen, siis ihan kaikki, sanoi, että lempiaine on matikka.”

Oppilas oppi noomisauvojen avulla yhden oppitunnin aikana sen, mitä on puolitoista vuotta yritetty harjoitella.” -erityisopettaja, kyseessä oli kymppiparit.

En ole ikinä ennen seurannut vierestä sitä, että oppilaat toistuvasti puhuvat matematiikkaa ruokalassa ruokaillessaan.” -rehtori

”Tyttäreni toivoi itselleen joululahjaksi DragonBoxin matematiikan opetusvälineitä.” -isä

Tai kun kaksi vanhempaa kertoo lapsensa opettajalle vanhempainvartissa, että he itse eivät koskaan ole osanneet matematiikkaa tai olleet kiinnostuneita matematiikasta ja että he olivat aina kuvitelleet matematiikan olleen mahdotonta oppia myös heidän lapselleen. Nyt he ovat kuitenkin hyvin hämmästyneitä heidän lapsensa kiinnostuksesta ja kovasta ponnistelusta matematiikan oppimisen suhteen, mikä syttyi kuin tyhjästä välittömästi lapsen aloittaessa opinnot alakoulussa DragonBoxin materiaaleilla.

Mikä on DragonBox Koulu?

Itse tutustuin DragonBox Koulun ensimmäisiin kehitysversioihin noin kaksi vuotta sitten ja olin välittömästi varma, että se tulee tekemään paljon hyvää lasten kykyyn ja motivaatioon oppia matematiikkaa. Siitä lähtien olen seurannut läheltä sekä kykyjeni mukaan auttanut materiaalin jalostumista, laajentumista ja rantautumista kouluihin. Nyt useiden eri puolilta Suomea kantautuvien havaintojen kautta on selkeästi nähtävissä, että DragonBox Koulu on räjäyttänyt lasten matemaattisen mielikuvituksen valloilleen.

Kyseessä on uusi matematiikan oppimateriaalisarja, joka on tällä hetkellä saatavilla 1. ja 2. luokille. Sitä myös laajennetaan peruskoulun muille luokille lähivuosina. Oppimateriaalisarjaa rakennetaan yhteistyössä suomalaisten, norjalaisten ja ranskalaisten opettajien ja opetuksen tutkijoiden kanssa. Lisäksi tiimiin kuuluu muun muassa maailman parhaimpia ja luovimpia lastenkirjailijoita, kuvittajia ja pelisuunnittelijoita.

Miksi DragonBox Koulu toimii?

Vaikka DragonBox Koulu sisältää kaikki perinteisen oppimateriaalin elementit, kuten painetut tehtäväkirjat, sen sisältö on hyvin kaukana perinteisestä materiaalista. Siinä ei pelkästään lasketa tehtäviä tai päntätä laskusääntöjä, vaan se pohjautuu kiinnostaviin satuihin, tarinankerronnallisuuteen ja mielikuvituksellisiin matemaattisiin pulmiin.

Monipuolisuus on myös oppimateriaalin ehdoton vahvuus. Moni opettaja on kertonut hyödyntävänsä DragonBoxin oppimateriaaleja myös useassa muussa oppiaineissa, kuten äidinkielessä, uskonnossa, kuvataiteessa, käsityössä ja jopa liikunnassa.

Tästä aiemmin kirjoittamastani tekstistä voi lukea neljä tarkempaa ja laajempaa perustelua, miksi DragonBox Koulu on oppimateriaalien sarjassa täysin omassa luokassaan (itse käytän termiä maailman paras oppimateriaali siihen asti, kunnes joku onnistuu luomaan vielä tätäkin paremman materiaalin):

Jos aihe kutkuttaa enemmän ja haluat nähdä myös, miltä materiaali näyttää koululuokassa lasten käsissä ja mitä kaikkea opettajatkin innostuvat luovasti luomaan DragonBox Koulun innoittamana, suosittelen vahvasti liittymään DragonBox Koulu -Facebook-ryhmään. Sitä kautta pääsee seuraamaan, mitä kaikkea nyt tapahtuu ja on tämän lukuvuoden aikana myös jo tapahtunut: https://www.facebook.com/groups/478803835850042/

1 thought on “Kun jokainen lapsi kertoo olevansa innostunut matematiikasta

  1. hei
    se on hyvä että matematiikasta innostutaan ja sitä opitaan.mutta suhtautuisin kuitenkin hieman varovaisemmin ajatukseen että”kaikki”olisivat kiinnostuneita.en siis vastusta mitään opetusmetodia

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *