Koulut alamäessä, opettajat uupumassa? Tähän ongelmaan on olemassa ratkaisuja, mutta niihin pitää tarttua

”On sekä ajatusvirhe että virhe ajatella rahan olevan ratkaisu tähän ongelmaan.”

Teksti: Pekka Peura

Median välittämä viesti koulun nykytilasta herättää toiveen, että kunpa asiat olisivat paremmin.

Kysymykseni on: jos me pystyisimme kohtuullisella vaivalla luomaan merkittävästi paremman kouluympäristön niin oppilaille kuin opettajille, pitäisikö meidän tehdä tämä työ?

Ongelmana kohtaamattomuus

Opettajat käyttävät sanaa ”heitteillejättö” kokiessaan, että heidän aikansa ei millään riitä kaikille sitä tarvitseville. Tuntuu, kuin yleinen kehitys yhteiskunnassamme sekä toteutuneet muutokset järjestelmässämme ajavat vain ihmisiä erilleen, vaikka järjestelmän pitäisi toimia täysin päinvastoin, eli saattaa ihmisiä yhteen.

Meillä on iso järjestelmätason ongelma ja se on kohtaamattomuus. Järjestelmämme on ajan saatossa rakentunut sellaiseksi, että opettajilla ei ole mahdollisuutta eikä riittävästi aikaa kohdata oppilaitaan aidosti. Silmästä silmään, kasvot vasten kasvoja ja vielä siten, että kummallakaan ei ole kiire mihinkään.

Kohtaamisen mahdottomuus voidaan helposti todeta myös oppilaiden ja opettajien (erityisesti aineenopettajien) lukujärjestyksiä. Järjestelmämme täyttää molempien osapuolien lukujärjestykset automaattisesti oppitunneilla, mikä tarkoittaa, että järjestelmä ohjaa oppilaat liikkumaan aina massoina ja opettajan kohtaamaan aina massan. Jos opettaja haluaisi kohdata ja ohjata oppilaita yksilötasolla, hän joutuisi itse raivaamaan tilaa sekä omaan että oppilaan kalenteriin, mikä on jo huomattavan vaikeaa käytännön tasolla.

Järjestelmämme perusoletus (ja samalla oletusvirhe) on, että opettaja pystyisi kohtaamaan oppilaat yksilöinä oppituntien aikana. Jotain sen suuntaista toki pystytään tekemään, tai ainakin uskottelemaan, että sitä tapahtuu. Mutta mitä enemmän koulusta säästetään ja ryhmäkokoja kasvatetaan, sitä räikeämmin tämä järjestelmätason virhe vaikuttaa niin oppilaisiin kuin opettajiin ja tulee sitä kautta näkyväksi.

Tästä syntyy luonnollinen ajatusharha, että rahanpuute olisi syynä ongelmaan, mikä puolestaan aiheuttaa toisen ajatusharhan, eli että lisärahalla pystyttäisiin tämä ongelma ratkaisemaan. Minulla on kuitenkin hyviä uutisia: on sekä ajatusvirhe että virhe ajatella rahan olevan ratkaisu tähän ongelmaan.

Uutinen on hyvä siitä syystä, että koska ongelman ratkaisuun ei liity raha, ongelma on ratkaistavissa riippumatta kuntien tai valtion taloudellisesta tilanteesta. Puhutaan kuitenkin ensin rahasta, jonka jälkeen ongelman ratkaisusta.

Miksi raha ei ole ratkaisu?

Ennen kuin menen itse asiaan haluan korostaa kolmea asiaa ehkäistäkseni vääriä tulkintoja henkilökohtaisista mielipiteistäni:

  1. Mielestäni on törkeää ja vahingollista säästää opetuksesta.
  2. Mielestäni opetukseen kohdennettuja varoja tulisi välittömästi lisätä merkittävästi.
  3. Koulujen arkeen tehdyt muutokset (kuten ryhmäkokojen kasvattaminen ja koulujen yhdistäminen/lakkauttaminen) säästösyistä ovat onnettoman lyhytnäköisiä toimia ja niitä ei pitäisi tehdä ollenkaan.

Jos raha olisi ratkaisu kohtaamattomuuteen, miksi samat ongelmat esiintyvät myös niissä maissa, jotka satsaavat kouluun meitä huomattavasti enemmän rahaa? Jos Suomenlahdelta löytyisi yllättäen valtava öljyesiintymä, minkä seurauksena tuplaisimme opettajien palkat ja puolittaisimme ryhmäkoot, poistaisivatko ne itsessään OPS:n paisuvat sisältötavoitteet, opettajien kokeman tunteen kiireestä sekä oppilaiden motivaationpuutteen ja pahoinvoinnin? Jos lisäisimme koulutuksen määrärahoja merkittävästi, toisiko se automaattisesti opettajien ja oppilaiden kalentereihin aikaa kohdata toisiaan useammin?

Raha totta kai lieventää ongelman syvyyttä siinä missä rahanpuute pahentaa sitä, mutta tässä tekstissä en etsi laastaria tai oireita lievittävää lääkettä. Paljon kiinnostavampaa on etsiä ongelman todellista aiheuttajaa sekä siihen kohdennettua ja todistetusti toimivia ratkaisua.

Rahanpalvonta estää meitä näkemästä oikeita ratkaisuja

Haitallisempaa kuin kokemus rahan puutteesta on itse kuvitelma, että raha olisi ratkaisu ongelmaan.

Ensinnäkin se siirtää vastuuta meiltä opettajilta, kouluilta ja koulutuksen järjestäjiltä päättäjille. Jos ajattelemme, että emme voi tehdä mitään merkittävää parannusta ilman lisärahaa, ja samalla lisärahaa ei kuitenkaan tule, menetämme kyvyn nähdä ja tehdä parannuksia. Ainoa konkreettinen tekomme on ponnekas vaatimus lisärahasta ja samalla yritämme sinnitellä kurjistuvassa arjessa. Tämä tie johtaa hallinnan tunteen menettämiseen ja uupumiseen, mistä media jo kertookin.

Toisekseen se hallitsee keskusteluita. Ongelmien ratkaisu järjestelmä- ja toimintakulttuuritasolla ei koskaan ole helppoa ja se vaatisi paljon keskustelua ja ideoiden vuoropuhelua. Puheet keskittyvät kuitenkin toistuvasti ryhmäkokoihin tai resurssien koettuun vähyyteen ja ne syövät happea ratkaisuhakuiselta keskustelulta.

Kolmanneksi lisärahan toive on samalla toive, että joku muu ratkaisisi minun ongelmani. Toive ryhmäkokojen pienentämisestä on samalla toive, että joku veisi opetustani häiritsevät tekijät pois minun luokastani. Tai että joku toinen veisi luokkani pois, jotta voisin aidosti kohdata ne oppilaat, jotka ovat häiriöksi minun opetukselleni. Rahaa ei kuitenkaan ole tulossa koskaan riittävästi täyttämään tätä toivetta, joten nykyiset ongelmani pysyvät ongelminani niin kauan, kunnes niihin löytyy joku toinen ratkaisu.

Uskon siihen, että lisäraha olisi ainoa keino pelastaa nykyjärjestelmämme. Mutta me voisimme jo nyt pelastaa sekä itsemme että lapsemme muuttamalla järjestelmää.

On olemassa ratkaisuja, jotka toimivat jo nykyisellä rahoituksella

Vaikka koulutusleikkaukset miten raivostuttavat (myös minua suunnattomasti), niin se tosiasia jokaisen on kuitenkin tunnustettava, että Suomessa silti käytetään miljardeja euroja lasten ja nuorten kouluttamiseen jo nykyisellään. Rahaa siis on, mutta meidän tehoton järjestelmämme saa aikaan tunteen sen puutteesta.

Jos hyväksymme ajatuksen, että järjestelmämme ei nyt ole niin hyvä kuin se voisi olla, hyväksymme samalla sen, että parempia vaihtoehtoja on olemassa. Se ajatus riittää siihen, että meillä on lupa myös etsiä niitä.

Ratkaisuja on useita erilaisia, mutta johonkin niistä pitää tarttua. Se, mikä tai mitkä ratkaisuista meidän kansakuntana tulisi valita, ei ole minun päätettävissäni, vaan se vaatii yhteistä keskustelua ja vuoropuhelua. Uskon kuitenkin konkretiaan ja siksi kuvailen tässä, mihin suuntaan itse lähtisin muuttamaan meidän järjestelmäämme, jos se olisi minun päätettävissäni.

Ottaisin lähtökohdaksi järjestelmämallin, jolla pystyisimme jo nykyisillä resursseilla 30-40 kertaistamaan oppilaanohjauksen määrän tavanomaiseen nähden. Kyseinen toimintamalli toisi opettajien ja oppilaiden kalentereihin järjestelmän ohjaamana jo ajat, jolloin kohtaamista tapahtuu (jos se ei ole kalenterissa, sitä ei tapahdu). Opettajan kalenteriin tulisi 8 tuntia oppilaan ohjausta viikossa (muita opettajan töitä vastaavasti vähennettäisiin saman verran) sekä oppilaan kalenteriin 15 minuuttia henkilökohtaista ohjausta viikossa jokaiselle viikolle koko koulu-uran ajalle. Lisäksi oppilaan jokainen kouluaamu alkaisi ryhmänohjaustuokiolla ja koulupäivä päättyisi ryhmänohjaustuokioon.

Kyseinen malli ei ole itse kehittämäni, vaan se on viimeisen 18 vuoden aikana todistettu käytännössä toimivaksi niin oppilaan kuin opettajan näkökulmasta. Se toimii eri kulttuureissa (esim. Ruotsi, Hollanti, Intia) ja se toimii niin kunnallisissa kouluilla kuin yksityisissä kouluissa (Hollannissa n. 30 kunnallista koulua, Ruotsissa 36 yksityiskoulua).

Tarkan kuvauksen järjestelmästä käytännön tasolla niin oppilaan, opettajan kuin hallinnon tasolla löydät täältä:

LUE: Kunskapsskolan – voiko ruotsalaiseen koulukonseptiin rakastua? (Maot.fi 15.9.2018)

Me voimme tehdä merkittäviä muutoksia kohti parempaa. Se ei vaadi rahaa, se vaatii vain vähän työtä.

3 vastausta artikkeliin ”Koulut alamäessä, opettajat uupumassa? Tähän ongelmaan on olemassa ratkaisuja, mutta niihin pitää tarttua

  1. Mikä rahassa on vikana, sitä on otettu pois 700 miljoonaa arvokkaimpiin asioihin kuin koulutus. Työttömät, jotka ovat myös äänestäjiä. Sillä saa lisää avustajia ja opettajien eli ryhmäkokoja voidaan perustaa. Erityisopettajat voivat keskittyä oppilaisiinsa. Parempi terveyden hoito, myös mielenterveys. Kaikille tasapuoliset opetusvälineet, yliopisto oppilaiden ei tarvitse käydä töissä. Artikkeli oli jonkun Kokoomuslaisen ministerin kirjoittama aivan älytön idiootti voi sanoa ettei rahaa tarvita tai kai se on suunnattu kavereiden yritystukiin.

    • Kiitos Matti kommentista artikkeliini!

      Missä kohtaa artikkelia mainittiin, että rahaa ei tarvita? Siinähän nimenomaan alleviivasin kantani, eli että rahaa pitäisi lisätä koulutukseen merkittävästi. Sinä puolestasi listasit kommenttiisi ansiokkaasti juuri niitä syitä, miksi rahoitusta pitäisi lisätä merkittävästi ja mihin tätä rahaa olisi järkevää kohdentaa.

  2. Kiitos kirjoituksestasi Pekka! Ajankohtainen ja erittäin tärkeä pohdinnan paikka. Katselen nykyään suomalaista koulumaailmaa kauempaa vaikka olenkin sen sisälläkin pitkään toiminut. Kansainvälisessä koulumaailmassa oppilaan hyvinvointi ja SEL (social and emotional learning) ohjelmat muokkaavat jo nyt radikaalisti koulupäivää ja opetussunnitelman sisältöjä oppilaan hyvinvoinnin suuntaan. Tämä asia on tapetilla varsinkin rikkaissa yksityiskouluissa joissa jo entisestään ryhmäkoot ovat pieniä ja resurssit huikeat suomalaisiin kouluhin verrattuna. Olen huolissani siitä, että Suomessa edelleenkin, PISA tutkimukset saavat enemmän huomiota kuin se, että jo jokseenkin aikaisessa vaiheessa PISA tutkimusten sivutuotteena tuli esiin oppilaiden pahoinvointi koulussa. Ollaan jotenkin ylpeitä siitä, että siinä viittä vaille henkisen uupumuksen rajamailla siltikin tuotetaan hyviä oppimistuloksia tai kärjistäen, hyviä testituloksia, joita ei aina voi pitää synonyymeinä keskenään. Suomalaista koulua pidetään tehokkaana ja kustannuksiltaan edullisena, mutta rahan ei ehkä pitäisi olla ainoa mittari kun puhutaan ihmisorganisaatioista, oppimisesta, ja lasten, nuorten ja opettajien jaksamisesta. Olen samaa mieltä kanssasi, että tarvitaan rahan lisäksi ja sijaan toisenlaista ajattelua sekä koulun sisällä, että ulkoisissa ohjaavissa rakenteissa. Miten opettajuus muuttuu ja millaisia taitoja ja strategioita opettajille voisi opettaa sekä rakenteita koulupäiviin sisällyttää, jotta kohtaamiset sekä toimisivat oppilaille, että kuormittaisivat opettajia rajallisesti. Lisäksi koulupäivät ja koulun rakenteet kuten opetussuunnitelmat voisivat tukea hyvinvointia ja ihmisten kohtaamisia rohkeammin. Raha auttaa rakenteiden luomiseen, muttei välttämättä ihmisten motivaation tai työtyytyväisyyteen suoranaisesti. Toivon, että tämä keskustelu innostaa uskaliaisiin ratkaisuihin, jotka ovat, kuten mainitsit, saavutettavissa jo nykyisellään.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *